Rakentaminen ollut vähäistä Kauhajoella
Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki paransi tulostaan
Kaksitoista kuvaa jatkosarjan viimeisestä ottelusta
Ylioppilaskirjoituksiin osallistuu 46 abia
Pääkirjoitus: Rakennusala on talouden kuumemittari
Traktori lähti käsistä Rahikkatiellä - kurikkalaiset tulivat apuun
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Kauhajoella on pelattu 14 Loton päävoittoa
Lauhan susilauma saatiin poistettua
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa
Susi hyökkäsi miehen päälle Muurahaisissa?
Kauhajoki-lehti
Pohjanmaan poliisilaitoksen tietoon on sunnuntaina tullut sattunut tapahtuma, jossa selvitetään, onko susi käynyt mahdollisesti koiraa ulkoiluttavaan henkilöön kiinni.
Tapahtuma on sattunut lauantai-illalla puoli yhdeksän aikaan Kauhajoen Muurahaisissa Nevalantien ja Pistotien risteyksessä. Tieto tapahtuneesta on poliisille tullut sosiaalisen median kautta.
Mies torjui hyökkäyksen kädellään
Mies on lähtenyt lauantaina puoli yhdeksän aikaan illalla ulkoiluttamaan normaalin tapansa mukaan koiraansa. Koira oli alkanut murisemaan ja tempaissut itsensä irti taluttimesta.
Samassa koiranulkoiluttaja oli havainnut edessään eläimen hahmon. Eläin oli hyökännyt miestä kohti, jolloin tämä oli saanut kätensä vartalon eteen. Mies on päässyt tapahtumapaikasta omin avuin takaisin kotiinsa. Miehen vammat ovat lievät, kun otetaan huomioon, että selvitetään mahdollista suurpedon aiheuttamaa hyökkäystä.
Sade vaikeutti tutkintaa
Poliisi sai tiedon eläimen hyökkäyksestä ihmisen kimppuun vasta sunnuntaina aamupäivällä. Poliisi on ollut tapahtumapaikalla suorittamassa tutkintaa yhdessä suurriistavirka-avun suurpetohenkilöiden kanssa. Tutkinnassa ei ole löydetty suden jälkiä.
Sunnuntaina suoritettua paikkatutkintaa on vaikeuttanut alueella koko yön kestänyt tihkusade. Lisäksi viikonloppuna käynnistyi hirvenmetsästys tapahtuma-alueella, jonka johdosta tapahtuma-alueella on ollut runsaasti liikehdintää sunnuntaiaamun aikana.
Poliisi jatkaa asian selvittämistä yhdessä Suurriistavirka-avun kanssa, eikä tiedota tässä vaiheessa asiasta enempää.
Rakentaminen ollut vähäistä Kauhajoella
Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki paransi tulostaan
Kaksitoista kuvaa jatkosarjan viimeisestä ottelusta
Ylioppilaskirjoituksiin osallistuu 46 abia
Pääkirjoitus: Rakennusala on talouden kuumemittari
Traktori lähti käsistä Rahikkatiellä - kurikkalaiset tulivat apuun
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Kauhajoella on pelattu 14 Loton päävoittoa
Lauhan susilauma saatiin poistettua
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa