En­si vii­kol­la noin 50 kau­ha­jo­ke­lais­ta kah­dek­sas­luok­ka­lais­ta mat­kaa Hel­sin­kiin Sa­voy-te­at­te­riin. Toi­vot­ta­vas­ti he läh­te­vät mat­kaan avoi­min mie­lin ja so­pi­van ute­li­ai­na, sil­lä to­den­nä­köi­ses­ti heis­tä suu­rin osa ko­kee siel­lä mo­nia uu­den­lai­sia mu­sii­kil­li­sia asi­oi­ta. Ai­na­kin ar­ve­len, et­tei­vät heis­tä use­at ole ai­em­min ol­leet am­mat­ti­lais­muu­si­kois­ta koos­tu­van big band -or­kes­te­rin kei­kal­la, ole kuul­leet 1950-60-lu­ku­jen elo­ku­va­mu­siik­kia li­ve­nä tai ole kuun­nel­leet jaz­zia ja bos­sa­no­vaa.

Sa­vo­ys­sa kau­ha­jo­ke­lais­nuo­ret ko­ke­vat UMO & Ai­li Iko­nen: Blue no­tes on sil­ver screen – jaz­zia elo­ku­vis­sa –kon­ser­tin. Kau­ha­jo­ke­lais­läh­töi­set Mar­kus Ke­to­la (rum­mut) ja Vesa Oja­nie­mi (kont­ra­bas­so) sekä 16 muu­ta UMO Jazz Orc­hest­ran muu­sik­koa soit­ta­vat sil­loin muun mu­as­sa Ja­mes Bond –elo­ku­vien tee­ma­bii­sin eli Ja­mes Bond the­men (1962) ja Toy story – le­lu­e­lä­mää –lef­fan You’ve got a friend in me –tee­ma­bii­sin (1995). Toy story oli ai­koi­naan en­sim­mäi­nen ko­ko­naan tie­to­ko­neel­la teh­ty täys­pit­kä ani­maa­ti­oe­lo­ku­va.

Jos Sa­vo­y­hin mat­kaa­va ha­lu­aa en­nal­ta tu­tus­tua oh­jel­mis­toon, kan­nat­taa kuun­nel­la vaik­ka The pink pant­her theme (1963), jos­sa UMO:n soit­ta­jis­ta pääs­te­tään vauh­tiin eten­kin sak­so­fo­nis­ti Tee­mu Sal­mi­nen, Star wars theme (1977) ja Lau­la­vat sa­de­pi­sa­rat –elo­ku­van iki­pi­ris­tä­vä Sin­gin’ in the rai­nin (1952). Star wars the­mes­tä UMO:lle on so­vi­tet­tu bos­sa­no­va­ver­sio. Ai­li Iko­nen lau­laa kon­ser­tis­sa osan kap­pa­leis­ta. Sa­moin hän teki nyt kes­ki­viik­ko­na ja tors­tai­na, kun UMO ja hän esiin­tyi­vät Sei­nä­jo­el­la Ryt­mi­kor­jaa­mol­la. UMO Jazz Orc­hest­ra on saa­tu har­voin vie­raak­si Ete­lä-Poh­jan­maal­le. UMO Jazz Orc­hest­ran kau­ha­jo­ke­lais­läh­töi­nen mark­ki­noin­ti- ja vies­tin­tä­pääl­lik­kö Nii­na Ee­va ker­toi, et­tä or­kes­te­ri mu­si­soi edel­li­sen ker­ran Sei­nä­jo­el­la vuon­na 2005.

Toi­von, et­tä moni nuo­ri läh­tee Hel­sin­kiin siis avoi­min mie­lin ja so­pi­van ute­li­ai­na kuun­te­le­maan ja seu­raa­maan am­mat­ti­muu­si­koi­den kon­sert­tia. Vä­lil­lä joil­la­kin ih­mi­sil­lä tup­paa ole­maan eri­koi­nen ja ra­joit­tu­nut aja­tus­mal­li, et­tä tiet­ty ar­tis­ti, mu­siik­ki­tyy­li tai heil­le uu­den­lai­nen mu­siik­ki on ”sy­väl­tä”, vaik­ka he ei­vät ole sitä vie­lä edes kuun­nel­leet tai ovat kuul­leet vain puo­li mi­nuut­tia.

Jari-Pek­ka Lai­tio-Ra­mo­ne