Talous puhutti Kauhajoen valtuustoa
Kotiseututalon vaiheista tehtiin dokumenttielokuva
Pääkirjoitus: Jouluna ei tarvitse olla tehokas
Kimmo Levä Museoviraston johtoon
Yleisurheilussa on menestyjiä laajalla rintamalla
Susi kiersi miestä ja koiraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Vapaus on kalliisti lunastettu
Suomi juhlii ensi sunnuntaina 103. Itsenäisyyspäivää koronan varjossa. Pandemia on rajoittanut arkea ja lisännyt epävarmuutta, mutta olemme kaikesta huolimatta kaukana niistä levottomista ajoista, joista vuosina 1917-18 ja 1939-45 maassa elettiin.
Vapaussodassa sekä talvisodassa, jatkosodassa ja Lapin sodassa taisteltiin suomalaisten vapauden ja demokratian puolesta.
Mitä itsenäisyys tänään merkitsee? Meille se saattaa tuntua itsestään selvyydeltä, mutta sankarihautausmaat niin täällä kotipitäjässä kuin muualla Suomessa kertovat, ettei se sitä ole. Jotkut sotiin osallistuneista eivät olleet edes virallisesti täysi-ikäisiä - minkä raja oli tuohon aikaan 21 vuotta, kun he antoivat kalleimpansa eli oman henkensä isänmaan puolesta. Toiset saattoivat olla sotarintamalla taistelemassa lähes viisi vuotta.
Itsenäisyys on sitä, että meillä on vapaus päättää omista asioistamme. Se oikeus on kalliisti lunastettu. Juhlitaan itsenäisyyttä ja kunnioitetaan sen puolesta tehtyjä uhrauksia ensi sunnuntainakin.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Tuomas Koivuniemi
Talous puhutti Kauhajoen valtuustoa
Kotiseututalon vaiheista tehtiin dokumenttielokuva
Pääkirjoitus: Jouluna ei tarvitse olla tehokas
Kimmo Levä Museoviraston johtoon
Yleisurheilussa on menestyjiä laajalla rintamalla
Susi kiersi miestä ja koiraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta