Viime viikonloppuna Kauhajoen keskustassa ajellessani tein ilahduttavan huomion. Kaduilla oli vilinää, keskustan parkkipaikat ja terassit täynnä. Ihmisiä oli liikkeellä todella paljon.
Menneeseen viikonloppuun osuikin monta tapahtumaa, jotka saivat väen liikkeelle kauempaakin. Esimerkiksi Päntäneellä järjestetyt golfsenioreiden SM-kilpailut (sivulla 7) ja itäpyörien kokoontumisajo Roikkaralli (sivulla 5) toivat paikkakunnalle satoja ihmisiä ympäri Suomen. Se näkyi positiivisena kuhinana myös majoituspaikoissa, ravintoloissa ja keskustan kaupoissa.
Pitkältä tuntuneen korona-ajan jälkeen on ilahduttavaa huomata, että kuljemme taas kohti normaalimpaa arkea. Tapahtumia järjestetään ja ihmiset uskaltavat myös lähteä niihin. Se on tärkeää, sillä tapahtumat houkuttelevat väkeä myös Kauhajoen rajojen ulkopuolelta, mikä tuo elinvoimaa koko pitäjälle.
Reetta Pitkäkoski



