Lauri Äijö sai ritarimerkin ansioistaan kaukolentolaivueessa
Allan Anttila oli sotakesän 1944 sankari
Aarne Ahola oli rohkea ja neuvokas johtaja
Mikon käsissä syntyvät kutimet ja lasityöt
Uuden lukion urakkasopimus allekirjoitettiin
Susi kiersi miestä ja koiraa
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Jari-Pekka Laitio-Ramone
Yrittäjän ominaisuudet
Mitkä ovat yrittäjäksi mielivän tai sellaiseksi ryhtyneen leimalliset ominaisuudet?
Kauhajoeltakin löytyy yritystarinoita, joissa yrittäjät ovat huomanneet markkinaraon vaikkapa uudelle materiaalille ja siitä on lähdetty rohkeasti kehittämään uusia tuotteita.
Yrittäjän tärkeimmät ominaisuudet ovat siis luja luottamus omaan näkemykseen sekä rohkeus viedä yritysideaa ja yritystä eteenpäin - kasvuun.
Etelä-Pohjanmaalla on tilastojen mukaan yli 10 000 yrittäjää. Se on selvästi enemmän kuin muissa maakunnissa keskimäärin. Maakunnan haaste yrittäjyyden osalta on se, että useat yritykset ovat pieniä mikroyrityksiä, jotka työllistävät joko yrittäjän itsensä ja muutaman työntekijän.
Alueen yrittäjyyden ja työllisyyden kannalta olisi tärkeää, että yrittäjät rohkeasti ottaisivat kasvun askeleita. Yrittäjyys kaipaa myös uusia ja nuoria tekijöitä, siksi tulee kiinnittää huomiota nuorten yrittäjyyskasvatukseen kouluissa.
Tuomas Koivuniemi