Tuo­mas Koi­vu­nie­mi, teks­ti ja kuva

Kau­ha­jo­ki­nen so­tain­va­li­di Aar­ne Heik­ki­lä (96) on yk­si ta­sa­val­lan pre­si­den­tin Sau­li Nii­nis­tön jär­jes­tä­mien Suo­men it­se­näi­syys­päi­vän Lin­nan juh­lien kut­su­tuis­ta kun­ni­a­vie­rais­ta.

Tal­vi­so­dan ai­kaan suo­je­lus­kun­taan kuu­lu­nut 16-vuo­ti­as nuo­ri­mies oli ko­ti­ky­läs­sään Kai­nas­tol­la rau­ta­tie­sil­lan var­ti­oin­ti­teh­tä­vis­sä. Jat­ko- ja La­pin so­das­sa hän oli mu­ka­na tais­te­luis­sa muun mu­as­sa Uh­tu­al­la, Kar­ja­lan Kan­nak­sel­la ja Tor­ni­os­sa.

It­se­näi­syy­den mer­ki­tys

Mitä Suo­men it­se­näi­syys hä­nel­le mer­kit­see?

– It­se­näi­syys an­taa meil­le mah­dol­li­suu­den hoi­taa it­se omat asi­am­me. Se on ar­vo­kas asia, jota olen ol­lut ja jota pi­tää ol­la val­mis ai­na puo­lus­ta­maan. Suo­mi on kai­kin puo­lin hyvä maa, eri­tyi­ses­ti meil­le so­tain­va­li­deil­le ja -ve­te­raa­neil­le. On ol­lut hie­noa, et­tä nuo­ret pol­vet ovat an­ta­neet ar­voa mei­dän työl­lem­me, hän sa­noo.

Heik­ki­län teki tei­ni-ikäi­se­nä mie­li liit­tyä suo­je­lus­kun­taan, mut­ta hä­nen isän­sä ei ol­lut ai­hees­ta in­nos­tu­nut.

– Isä kiel­si suo­je­lus­kun­taan me­non, mut­ta kun Suo­mea pom­mi­tet­tiin, hän an­toi lu­van. Kai­nas­tol­la kaik­ki nuo­ret oli­vat suo­je­lus­kun­nan jä­se­niä.

Suo­je­lus­kun­nas­sa nuo­ret har­joit­te­li­vat am­pu­mis­ta ja hoi­ti­vat rau­ta­tien var­ti­oin­tia. Tal­vi­so­dan pää­tyt­tyä al­koi vä­li­rau­han ai­ka. Suo­mes­sa pe­lät­tiin de­sant­te­ja. Luo­man­ky­läs­sä piti ke­säl­lä 1941 ma­jaa sa­ta­päi­nen il­ma­suo­je­lu­komp­pa­nia, mis­sä Heik­ki­lä­kin oli kak­si kuu­kaut­ta kou­lu­tuk­ses­sa ja har­joit­te­le­mas­sa jal­ka­vä­en tai­to­ja ja de­sant­tien tor­jun­taa.

Syk­syn koit­ta­es­sa hä­nel­lä oli edes­sään kut­sun­nat ja hän as­tui ar­mei­jan pal­ve­luk­seen Ori­ve­den kou­lu­tus­kes­kuk­ses­sa tam­mi­kuus­sa 1942.

– Ori­ve­del­lä jou­kos­ta va­lit­tiin eri­kois­mie­hiä si­ten, et­tä en­sin poi­mit­tiin op­pi­kou­lun käy­neet ja sit­ten ky­sel­tiin pu­he­lin­töis­sä ol­lei­ta mie­hiä. Sit­ten ky­syt­tiin, kuka osaa ker­to­tau­lun. Olin ol­lut ai­nees­sa kou­lus­sa hyvä ja saa­nut ke­hu­ja opet­ta­ja Ris­kul­ta­kin. Las­ku­tai­toi­se­na pää­dyin sit­ten kra­naa­tin­hei­tin­komp­pa­ni­aan.

Jat­ko­so­das­ta La­pin so­taan

Kou­lu­tus­kes­kuk­ses­ta mie­het siir­ret­tiin lop­pu­ke­säs­tä Hy­ryn­sal­mel­le ja siel­tä Uh­tu­al­le. Ase­ma­so­dan ai­ka­na mies pää­si har­ras­ta­maan hiih­toa ka­le­va­lais­ten lau­lu­mai­den jyl­his­sä mai­se­mis­sa. Mies louk­ka­si jal­kan­sa pa­has­ti Uh­tu­al­la si­ten, et­tä nil­kas­ta meni ni­vel­si­teet poik­ki ja sa­moin kävi sää­ri­luul­le. Heik­ki­lä jou­tui hoi­toon so­ti­las­sai­raa­laan Ka­jaa­niin.

Ve­nä­läis­ten kans­sa oli alu­eel­la ko­vi­a­kin yh­tee­not­to­ja, jois­sa kra­naa­tin­heit­ti­men suun­taa­ja­na toi­mi­neen mie­hen kuu­lo meni lä­hes ko­ko­naan.

– Oli­sin va­pau­tu­nut ar­mei­jas­ta louk­kaan­tu­mi­se­ni vuok­si, el­lei 9.6.1944 al­ka­nut ve­nä­läis­ten suur­hyök­käys oli­si vaa­ti­nut kaik­kia asei­siin.

Heik­ki­län jouk­ko-osas­to oli siir­ret­ty Kar­ja­lan Kan­nak­sel­le. Mie­hen liit­ty­es­sä omaan yk­sik­köön­sä, oli ai­em­min 40-mie­hi­nen jouk­ko ku­tis­tu­nut 18 hen­keen.

Jat­ko­so­ta päät­tyi, mut­ta Heik­ki­län sota jat­kui La­pis­sa. Mies oli mu­ka­na Tor­ni­oon teh­dys­sä suo­ma­lais­ten mai­hin­nou­sus­sa. Sak­sa­lai­set oli­vat pa­rem­min aseis­tau­tu­nei­ta ja yli­voi­mai­sia.

– Stu­kat pom­mit­ti­vat mei­tä, kun Tor­ni­oon hyö­kät­tiin. Tap­pe­lim­me sak­sa­lais­ten kans­sa siel­lä to­sis­saan. Tor­ni­os­ta jat­koim­me koh­ti Ter­vo­laa. Sak­sa­lai­set pe­rään­tyi­vät ja jat­koim­me ta­kaa-ajoa hei­tä häi­ri­ten koh­ti Ro­va­nie­meä.

Heik­ki­lä oli kah­den ki­lo­met­rin pääs­sä Ro­va­nie­mes­tä, kun sak­sa­lai­set tu­ho­si­vat kau­pun­gin.

– Oli il­ta­yö ja val­ta­va näy­tös me­neil­lään. Sak­sa­lai­set polt­ti­vat Ro­va­nie­mel­lä kai­ken, mikä syt­tyi ja mikä ei pa­la­nut, se rä­jäy­tet­tiin.

Toi­mit­ta­jan ky­sy­myk­seen, pi­ti­kö rin­ta­mal­la pe­lä­tä, tu­lee suo­ra vas­taus.

– Se, joka sa­noo, et­tei pe­län­nyt, va­leh­te­lee. Pel­ko jäi kui­ten­kin rin­ta­mal­la si­vuun ai­na, kun ryh­dyt­tiin puo­lus­tau­tu­maan ja tuli avat­tiin.

So­ta­ret­kel­tä ko­tiin ja vil­je­li­jäk­si

Heik­ki­län so­ta­ret­ki päät­tyi 24.11.1944. Mies ker­too, et­tä Kai­nas­ton ase­mal­ta ko­tiin kä­vel­les­sä mie­li oli ma­ta­lal­la, mut­ta hän ei ol­lut toi­vo­ton.

– Mi­nul­la oli us­ko sii­hen, et­tä kyl­lä täs­tä sel­vi­tään.

So­das­sa niin ikään ol­leen iso­vel­jen­sä Ar­von kans­sa hän teki kaik­kia töi­tä, mitä tar­jol­la oli.

Heik­ki­län mu­kaan hä­nen si­säl­lään on pik­ku­po­jas­ta läh­tien ol­lut maa­hen­ki. Kun rin­nal­le löy­tyi puo­li­so An­na-Lii­sa, he hank­ki­vat it­sel­leen maa­ti­lan, uu­si­vat ra­ken­nuk­set, uu­dis­ti­vat ko­ne­kan­nan ja sa­la­o­jit­ti­vat pel­lot. Per­hee­seen syn­tyi kol­me poi­kaa Mat­ti, Ant­ti ja Juha. Nuo­rin poi­ka Juha vas­taa nyt ti­lan pyö­rit­tä­mi­ses­tä.

Kau­ha­jo­en So­tain­va­li­dien toi­min­taan Heik­ki­lä on osal­lis­tu­nut vuo­des­ta 1954 läh­tien. Mies on ol­lut myös ak­tii­vi­nen oman ky­län luot­ta­mus­mie­he­nä eri teh­tä­vis­sä.

Jut­tu on jul­kais­tu alun­pe­rin 4.12.2019 il­mes­ty­nees­sä Kau­ha­jo­ki-leh­des­sä.