Näkökulmia: Huomaammeko hyvän, tässä ja nyt?
Mansikkakaudelle äkkinäinen loppu
Yli-Kyynyt ovat tehneet pellosta rehevän puutarhan
Takamies Jaeden Zackery johtamaan oranssipaitojen peliä
Apua ylhäältä
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Onnettomuus Rahikkatiellä
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella
Palokunnalle hälytys Kokonkylään
Apua ylhäältä
On niin ihanaa, kun saa kaikki synnit anteeksi, koska Jeesus on kuollut ristillä meidän kaikkien puolesta. Olisin itsekin täysin ansainnut helvettiin joutumisen.
Mutta Jeesuksen rakkaus ilmestyi ja Hän pelasti minut, kun annoin hänelle elämäni ja valitin, että olen niin syntinen. Sain pelastuksen ja parantumisen sen hetkisestä kuumetaudista. Jeesus on myöhemminkin antanut anteeksi ja antanut ihan ihmevapautuksen synnillisistä himoista.
Luin Raamatusta Juudan kirjeestä napisijoista ja kohtalonsa nurkujista. Aivan kuin minä aamuisin, kun on huono olo, koska olen jo yli 60-vuotias ja on myös sairautta, tuli Jeesukselta kehoitus, että lopeta valittaminen ja pyydä minulta paranemista. Tein näin ja Jeesus on parantanut ja auttanut. Säästänyt minut jo kuudelta kalliilta lääkärin, hammaslääkärin ja hierojan reissulta.
Pyydä apua Jeesukselta omassa kodissasi ja myös sairaalassa. Apu on niin helposti saatavilla. Sinun ei ole pakko pompata kalliilla taksilla saarnaajan rukoiltavaksi. Haastan sinua tavallinen ihminen myös rukoilemaan muiden sairaiden puolesta. Kun Jeesus vastaa sinulle, ihmettelet ja haluat myös pelastua ja tehdä parannuksen. Jeesus parantaa juuri nyt sairaita. Jeesus on sama eilen, tänään ja iankaikkisesti. Maailma muuttuu paremmaksi, mutta Jeesus ei muutu. Hän on sama kuin Raamatussa.
Avun saanut
Näkökulmia: Huomaammeko hyvän, tässä ja nyt?
Mansikkakaudelle äkkinäinen loppu
Yli-Kyynyt ovat tehneet pellosta rehevän puutarhan
Takamies Jaeden Zackery johtamaan oranssipaitojen peliä
Apua ylhäältä
Traktori kaatui Topeekalla - kuljettaja tarkastettavaksi Seinäjoelle
Onnettomuus Rahikkatiellä
Varkaat vierailivat Järvikylässä
Poliisi tutkii tapon yritystä sekä törkeää pahoinpitelyä Kauhajoella
Palokunnalle hälytys Kokonkylään