Karhuvolleyn kausi päätettiin palkitsemistilaisuuteen
Datakeskus-hanke on myönteinen uutinen Kauhajoelle
Datakeskukselle vuokrattiin tontti Aronkylästä
Hälytystehtävä Paukkulan alueella
Pekka Kokko tikkasi jälleen SM-kultaa
Asemies Aronkylässä – Karhuryhmä paikalla
Yksinäinen susi liikkui lauantaina Kauhajoen keskustan tienoilla
Konsta Mastomäki on Karhubasketin ensi kauden päävalmentaja
Kahden ajopelin törmäys Aninkujalla maanantaiaamuna
Kauhajoen lukion ja muualta valmistuneet kauhajokiset ylioppilaat
Päätoimittaja Tuomas Koivuniemi.
Jari-Pekka Laitio-Ramone
Datakeskus-hanke on myönteinen uutinen Kauhajoelle
Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaan rannikkoseudulla ja Suupohjassa on uutisoitu useista vireillä olevista datakeskus-hankkeista.
Kauhajoen kaupunki ja SR-Kiinteistöt Oy tekivät maanantaina vuokrasopimuksen kuuden hehtaarin alueesta Aronkylän teollisuusalueelta, mihin on tarkoitus rakentaa datakeskus. On todettava, että hankkeen eteneminen yhteydenotosta vuokrasopimukseen puolessa vuodessa on ripeää toimintaa. SR-Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Jali Prihti kiittelikin kaupunkia dynaamisesta toiminnasta ja hyvästä yhteistyöstä.
Datakeskus-hanke on kaivattu myönteinen uutinen Kauhajoelle, missä on kärsitty korkeista työttömyysluvuista. Datakeskuksen rakentaminen teollisuusalueelle tuo ja luo toteutuessaan työtä sekä on piristysruiske kaupungin ja lähialueen yrityksille, elinvoimalle ja palveluille.
Tuomas Koivuniemi
Aiheesta enemmän: