Meis­tä jo­kai­sel­la on ol­lut ti­lan­tei­ta ja het­kiä, jot­ka ovat mei­tä lou­kan­neet tai jois­sa me it­se olem­me ol­leet louk­kaa­vi­na osa­puo­li­na. Näin elä­mäs­sä jos­kus käy, kos­ka olem­me ih­mi­siä. In­hi­mil­li­siä ja kes­ke­ne­räi­siä. Jee­sus ke­hot­taa teks­tis­sään an­ta­maan toi­sel­le an­teek­si pe­rä­ti 77 ker­taa. (Matt. 18:15-22).

Kun ih­mi­nen kan­taa sy­dä­men­sä pääl­lä kuor­mit­ta­via asi­oi­ta, sitä voi­si ku­va­ta kuin ras­kaan re­pun kan­ta­mi­sek­si. Jo­kai­nen tie­tää, mil­tä tun­tuu kan­taa sel­lais­ta mu­ka­naan. Kuin­ka sen pai­no hier­tää har­ti­oi­ta ja toi­voi­si, et­tä joku muu ot­tai­si re­pun kan­taak­seen tai it­se sai­si sen kan­ta­mi­ses­ta tau­koa. Mei­dän ih­mis­ten rep­puun voi ker­tyä mo­nen­lais­ta: pet­ty­myk­siä, sa­no­ja, jot­ka ovat sa­tut­ta­neet, vää­riä te­ko­ja, epä­oi­keu­den­mu­kai­suut­ta. Sel­lai­sia asi­oi­ta, joi­ta joku toi­nen teki tai jät­ti te­ke­mät­tä. Jos­kus re­pus­sa saat­taa ol­la jo­ta­kin hy­vin van­haa. Sel­lais­ta, jon­ka ta­pah­tu­mis­ta on ku­lu­nut jo vuo­sia, mut­ta joka tun­tuu edel­leen pai­na­va­na.

An­teek­si­an­toa voi­si ku­va­ta re­pun las­ke­mi­se­na maa­han. An­teek­si­an­to ei tar­koi­ta sitä, et­tä teh­ty paha oli­si ol­lut oi­kein tai et­tei ta­pah­tu­nut oli­si sa­tut­ta­nut. Se tar­koit­taa, et­tem­me ha­lua an­taa ta­pah­tu­neen hal­li­ta lii­ak­si elä­määm­me.

Yleen­sä mei­dän re­pus­sam­me ei ole vain mui­den te­ko­ja. Siel­lä on myös omia sa­no­jam­me ja te­ko­jam­me. Jos­kus oma yl­pey­tem­me es­tää mei­tä sa­no­mas­ta toi­sel­le kak­si hy­vin vai­ke­aa sa­naa: “An­na an­teek­si.” Sil­ti juu­ri nämä sa­nat voi­vat ava­ta oven, joka on ol­lut pit­kään kiin­ni.

Raa­mat­tu sa­noo: “An­ta­kaa toi­sil­len­ne an­teek­si, niin kuin Ju­ma­la­kin on an­ta­nut teil­le an­teek­si.” Ju­ma­lan an­teek­si­an­to ei pe­rus­tu sii­hen, et­tä oli­sim­me on­nis­tu­neet täy­del­li­ses­ti, vaan se pe­rus­tuu ar­moon, jota me­kin voim­me ope­tel­la toi­nen tois­tam­me koh­taan. Eh­kä an­teek­si­an­toon ei pääs­tä ker­ral­la, mut­ta sil­lä tiel­lä voi ede­tä pie­nin as­ke­lin.

Jos­kus tie toi­sen luo voi al­kaa ru­kouk­ses­ta. Ju­ma­lal­ta voi pyy­tää voi­maa an­taa an­teek­si tai pyy­tää an­teek­si.

Ru­kous: "Ra­kas Ju­ma­la. Tuon etee­si kai­ken sen, mikä pai­naa miel­tä­ni. Pyy­dän an­teek­si nii­tä sa­no­ja ja te­ko­ja, joil­la olen lou­kan­nut Si­nua tai lä­him­mäi­si­ä­ni. An­na mi­nul­le an­teek­si ja puh­dis­ta sy­dä­me­ni. An­na mi­nul­le myös voi­maa an­taa an­teek­si niil­le, jot­ka ovat lou­kan­neet mi­nua, ja au­ta mi­nua elä­mään rau­has­sa it­se­ni ja mui­den kans­sa. Aa­men.”

Lee­na Ran­ta-Opas