Pari vuot­ta sit­ten meil­lä oli na­ve­tas­sa al­ka­va tu­li­pa­lo, mut­ta, Luo­jan kii­tos, sii­tä sel­vit­tiin il­man ih­mis- ja eläin­va­hin­ko­ja.

Sik­si tä­män vii­kon har­taus­teks­ti, Joh.10:11-16, ai­heut­taa mi­nul­le kyl­miä vä­rei­tä.

Tu­len var­mas­ti muis­ta­maan lo­pun ikää­ni ne pe­lon ja epä­toi­von tun­teet, jot­ka la­maan­nut­ti­vat heti, jos vä­hän­kään py­säh­tyi työn lo­mas­sa miet­ti­mään, mi­ten pa­has­ti sii­nä oli­si voi­nut käy­dä. Ad­re­na­lii­nin vai­ku­tuk­sen la­kat­tua kä­det tä­ri­si­vät ja kes­kit­ty­mis­ky­ky oli pak­ka­sen puo­lel­la. Sitä tun­ne­ka­val­ka­dia ei soi­si ke­nen­kään jou­tu­van ko­ke­maan. Ja tämä oli sen­tään vain lä­hel­tä piti -ti­lan­ne.

Pa­lon jäl­kiä kor­jail­tiin pit­kään ja use­an remp­pa­mie­hen voi­min. Eräs heis­tä vai­kut­ti pi­tä­vän mi­nua vä­hän höy­näh­tä­nee­nä, kun to­te­sin, et­tä jos eläi­mil­le oli­si jo­tain sat­tu­nut, niin sii­nä ei mei­kä­li­kan hen­ki oli­si pal­joa pai­na­nut, vaan oli­si­han ne pi­tä­nyt yrit­tää pe­las­taa. Oma on ai­na oma. Kun on lau­man­sa va­lin­nut ja sitä vaa­li­nut, niin kyl­lä sitä ha­lu­aa suo­jel­la vii­mei­seen as­ti par­haan­sa mu­kaan.

Et­kö si­nä­kin te­ki­si sa­man per­hee­si vuok­si? Ys­tä­vien? Lem­mi­kin?

En­tä täy­sin tun­te­mat­to­man?

Jee­sus sa­noo tun­te­van­sa kait­set­ta­van­sa yh­tä hy­vin kuin Isän­sä, per­heen­sä. Hän lu­pa­si sik­si lait­taa hen­ken­sä alt­tiik­si pe­las­taak­seen ne, jot­ka hän­tä seu­raa­vat ja kuu­le­vat. Myös muis­ta lau­mois­ta tu­le­vat.

Pai­men on it­se va­lin­nut työn­sä ja sen mu­ka­naan tuo­man vas­tuun. Hän ra­kas­taa lau­maan­sa niin pal­jon, et­tä on val­mis hy­väk­sy­mään sii­hen liit­ty­vät ris­ki­te­ki­jät. Ai­na­han sitä kui­ten­kin jo­tain sat­tuu ja ta­pah­tuu, vaik­ka par­haan­sa yrit­tää.

Hyvä pai­men ei erot­te­le, pe­las­taa­ko vaa­ral­ta vain hel­pot hoi­det­ta­vat vai myös ne äk­syi­li­jät ja kar­kai­le­vat ta­pauk­set, joi­ta on joka po­ru­kas­sa.

Jo­kai­nen elä­mä, jo­kai­nen sie­lu, on tär­keä ja huo­len­pi­don ar­voi­nen.

Ou­ti Vii­tik­ko