Pää­si­äi­sen ta­pah­tu­mat ovat ta­ka­na. Jee­suk­sel­le ta­pah­tui, mitä Hän it­se ker­toi jo etu­kä­teen ope­tus­lap­sil­leen. Nämä ei­vät kui­ten­kaan ym­mär­tä­neet tä­män kai­ken ta­pah­tu­van.

Jee­sus nou­si kuol­leis­ta kol­man­te­na päi­vä­nä ja il­mes­tyi 40 päi­vän ai­ka­na ylös­nou­se­muk­sen­sa jäl­keen sa­doil­le to­dis­ta­jil­le ja sit­ten Hä­net otet­tiin ylös tai­vaa­seen. Läh­ties­sään Hän sa­noi: ”Äl­kää läh­te­kö vie­lä vaan jää­kää odot­ta­maan sitä, min­kä Isä on lu­van­nut. Te saat­te voi­man, kun Pyhä Hen­ki tu­lee ja tu­let­te ole­maan mi­nun to­dis­ta­ja­ni Je­ru­sa­le­mis­sa ja Juu­de­as­sa ja Sa­ma­ri­as­sa ja ai­na maan ää­riin saak­ka”.

Hel­lun­tai­na lu­paus täyt­tyi. Ope­tus­lap­set oli­vat ko­koon­tu­nei­na ta­los­sa, jon­ka täyt­ti Ju­ma­lan Hen­ki kuin tuu­len­puus­ka ja he al­koi­vat pu­hua eri kie­lil­lä. Eri puo­lil­ta ko­koon­tu­neet ih­mi­set kuu­li­vat ku­kin omal­la kie­lel­lään ju­lis­tet­ta­van Ju­ma­lan suu­ria te­ko­ja. Näin täyt­tyi Jee­suk­sen an­ta­ma lu­paus ja ope­tus­lap­set sai­vat uu­den voi­man ja vii­sau­den vie­dä evan­ke­liu­min sa­no­maa eteen­päin. Hel­lun­tai on kir­kon, lä­he­tyk­sen ja rak­kau­den syn­ty­mä­päi­vä.

Olen saa­nut ko­kea, mi­ten us­ko yh­dis­tää en­nes­tään ai­van vie­rai­ta­kin ih­mi­siä. Pyhä Hen­ki vai­kut­taa Jee­suk­seen us­ko­vis­sa ja he ovat kuin sa­man per­heen jä­se­niä. Ei ole vä­liä mis­sä asut tai mi­hin kris­til­li­seen seu­ra­kun­taan kuu­lut. Tuo­ta yh­teyt­tä on hie­no ko­kea!

Ka­te­kis­muk­ses­sam­me sa­no­taan: ”Pyhä Hen­ki tuo Ju­ma­lan hy­vyy­den ja Kris­tuk­sen rak­kau­den mei­dän kes­kel­lem­me. Il­man elä­väk­si te­ke­vää Hen­keä em­me voi us­koa em­me­kä lä­hes­tyä Kris­tus­ta. Pa­ke­nem­me Ju­ma­laa ja kään­nym­me Hä­nes­tä pois. Pyhä Hen­ki kut­suu mei­tä ja syn­nyt­tää meis­sä us­kon ja uu­den elä­män”. Tä­män olen saa­nut ko­kea omas­sa elä­mäs­sä­ni. Raa­ma­tus­sa sa­no­taan, et­tä ”jos joku on Kris­tuk­ses­sa, hän on uu­si luo­mus. Se mikä on van­haa, on ka­don­nut ja uu­si on si­jaan tul­lut”. Pyhä Hen­ki avaa sy­dä­mem­me kuu­le­maan Ju­ma­lan Sa­nan, tun­te­maan Kris­tuk­sen ja tur­vau­tu­maan Ju­ma­lan lu­pauk­siin.

Olim­me juu­ri seu­ra­kun­nan va­paa­eh­toi­sil­le jär­jes­tä­mäs­sä kii­tos­juh­las­sa. Mei­tä oli siel­lä run­saas­ti ja on hie­noa to­de­ta, et­tä Ju­ma­la on an­ta­nut meil­le niin mo­nen­lai­sia lah­jo­ja, joil­la voim­me yh­des­sä ol­la seu­ra­kun­taam­me ra­ken­ta­mas­sa. Ju­ma­la on ri­kas lah­jo­jen an­ta­ja ja Hän on an­ta­nut nii­tä meil­le, et­tä pal­ve­li­sim­me niil­lä toi­si­am­me ja seu­ra­kun­taa!

Py­hän Hen­gen teh­tä­vä­nä on kir­kas­taa meil­le Jee­sus­ta. Pyhä Hen­ki pal­jas­taa syn­nin ja il­moit­taa tuo­mi­on ja avaa näin ym­mär­ryk­sem­me pe­las­tuk­sen tar­peel­le. Il­man Py­hää Hen­kiä ei ole us­koa, toi­voa ei­kä rak­kaut­ta. Lut­he­rin sa­nat Vä­häs­sä ka­te­kis­muk­ses­sa: ”Us­kon, et­ten voi omas­ta jär­jes­tä­ni en­kä voi­mas­ta­ni us­koa Her­raa­ni Jee­suk­seen Kris­tuk­seen en­kä pääs­tä Hä­nen luok­seen, vaan Pyhä Hen­ki on kut­su­nut mi­nut evan­ke­liu­min vä­li­tyk­sel­lä, va­lais­sut mi­nut lah­joil­laan, py­hit­tä­nyt ja säi­lyt­tä­nyt mi­nut oi­ke­as­sa us­kos­sa”.

Tou­ko­kuun alun kui­van kau­den jäl­keen saim­me vih­doin vir­kis­tä­vän sa­teen. Luon­to on he­rän­nyt täy­teen vih­rey­teen ja pel­lot al­ka­vat oras­taa. Jo­tain sa­man­lais­ta on Py­hän Hen­gen sa­teen vai­ku­tus, se saa kuol­leen he­rää­mään eloon ja kan­ta­maan he­del­mää.

”Tule Pyhä Hen­ki ja lä­he­tä tai­vaal­li­sen va­lo­si sä­tei­ly. Tule, köy­hien Isä. Tule lah­jo­jen an­ta­ja. Tule sy­dän­ten valo, sinä pa­ras loh­dut­ta­ja, sie­lun su­loi­nen vie­ras ja läm­pö. Työs­sä sinä olet lepo, hel­tees­sä vil­voi­tus, mur­hees­sa loh­du­tus. Oi ih­meel­li­nen valo, täy­tä us­kol­lis­te­si sy­dä­men sy­vyy­det”. SA

Lea Leh­to­la