Ete­nem­me aa­mun pi­mey­des­sä ja hil­jai­suu­des­sa met­sä­pol­kua ja va­lai­sem­me sen kynt­ti­lä­lyh­dyin. Suon yli­tys ta­pah­tuu pit­kos­pui­ta myö­den.

Lyh­dyt va­lai­se­vat kau­niis­ti kul­ke­mam­me rei­tin. Pää­mää­räm­me on Si­ka­rä­mä­kän laa­vu. Siel­lä nuo­tio pa­laa jo iloi­ses­ti räis­ky­en. Vä­hän ai­em­min sin­ne saa­pu­nut va­paa­eh­toi­nen on sy­tyt­tä­nyt nuo­ti­on ja muu­ta­man ul­ko­tu­len laa­vun ym­pä­ris­töön. Näin toi­mien on ad­ven­tin ai­kaan met­sä­kirk­ko jär­jes­tet­ty jo kol­mi­sen­kym­men­tä vuot­ta yh­teis­työs­sä Kau­ha­jo­en seu­ra­kun­nan ja Suu­poh­jan La­dun toi­mes­ta. Jäl­leen tu­le­va­na sun­nun­tai­na met­sä­kirk­ko on tuos­sa tu­tus­sa pai­kas­sa.

Tuon päi­vän ai­he on Kris­tuk­sen tu­le­mi­nen kun­ni­as­saan ai­ko­jen lo­pus­sa. Luuk­kaan evan­ke­liu­mis­sa (12:35-40) Jee­sus sa­noo meil­le kai­kil­le: Pi­tä­kää vaat­teen­ne vyö­tet­tyi­nä ja lamp­pun­ne pa­la­mas­sa, ol­kaa val­mii­na, sil­lä Ih­mi­sen Poi­ka tu­lee het­kel­lä, jota et­te aa­vis­ta. Mei­tä ke­ho­te­taan ole­maan kär­si­väl­li­siä odot­ta­jia ja roh­kei­ta us­kos­sa. Olem­me kui­ten­kin heik­ko­ja ja va­ja­vai­sia. Ki­pui­lem­me oman syn­ti­syy­tem­me kans­sa. Kris­ti­nus­ko ei kui­ten­kaan ole suo­ri­tu­sus­kon­to vaan pe­las­tus- ja ar­mo­nus­kon­to. Em­me pe­las­tu omien te­ko­jem­me kaut­ta vaan ar­mos­ta. Vah­vis­tus­ta omaan puut­teel­li­suu­teem­me voim­me ha­kea ja saa­da yh­des­sä mui­den kans­sa sun­nun­tain Si­ka­rä­mä­kän met­sä­kir­kos­ta (ot­sa­lam­put pa­la­en) tai kir­kos­sa jär­jes­tet­tä­väs­tä mes­sus­ta.

Ar­mol­lis­ta ad­ven­tin ja jou­lun odo­tuk­sen ai­kaa VK vir­ren 536 sa­noin: "An­na, Jee­sus, va­lon lois­taa syn­nin yö­hön pi­me­ään, epä­us­ko meis­tä pois­taa, aut­taa uu­teen elä­mään. Kirk­kaan ar­mon va­lol­la mur­heen pil­vet ha­jo­ta. Kul­je tä­nään vie­rel­läm­me, Jee­sus, par­hain ys­tä­väm­me."

Esa Kip­po­la