Kesä on vierähtänyt pitkälle kotona pihalla puuhastellessa. Säät ovat olleet suosiolliset. Kasvimaan sato on tänä vuonna runsas. Se on suurimmaksi osaksi jo varastoitu tulevaa käyttöä varten.
Pitkän harkinnan jälkeen olemme myös aloittaneet poistamaan meille tarpeettomia tavaroita. Niitä on meidän perheellemme kertynyt paljon yli 40 vuoden aikana. Mutta on vaikea päättää, mikä on tarpeetonta. Minulle oli vaikeaa luopua polkupyörätelineestä. Telineeseen sopi kuusi pyörää. Se oli tarpeen, kun lapset olivat kotona. Telineeseen liittyi tunneside ja muistoja siitä, kuinka lapset kavereineen täyttivät pihan pyörineen ja touhuineen. Siinä oli elämisen iloa elettäväksi.
Meillä jokaisella on varmaan esineitä, joista emme haluaisi luopua. Syyt omistamisen haluun myös vaihtelevat. Tavaroilla voimme yrittää vahvistaa elämämme merkitystä ja tarkoitusta.
Ensi sunnuntain evankeliumissa (Joh. 11:21-29 (30-31) 32-45) kerrotaan siitä, kun Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista. Tuolla teollaan hän voitti kuoleman vallan. Sen vuoksi päivää kutsutaan myös syksyn pääsiäiseksi tai pikku pääsiäiseksi. Monet paikalla olleet ihmiset, jotka näkivät teon, uskoivat hänen olevan Jumalan poika. Päivän pääotsikko on: Jeesus antaa elämän.
Kaikilla, jotka näin uskovat, on edelleen toivo, joka kantaa yli kuoleman rajan. Jeesus sanoo: Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole.
Toivoa ja luottamusta syksyyn VK virren 465 sanoin: "Lahjoita Herra perheisiimme nyt pelkojemme keskelle armo ja rauha sydämiimme, pois pyyhi kaikki syntimme. Hiljennä äänet maailman ja murra valta mammonan."
Esa Kippola



