Erääl­lä ta­val­li­sel­la kaup­pa­reis­sul­la tör­mä­sin tut­ta­vaan, joka sa­noi mi­nul­le: ”Oli­pa hyvä, et­tä soi­tit sil­loin.”

Olin it­se jo unoh­ta­nut koko pu­he­lun. Hän ei ol­lut. Sil­loin py­säh­dyin miet­ti­mään, kuin­ka suu­ri voi­ma sa­noil­la on. Jos­kus em­me edes tie­dä, mitä jäl­kiä ne jät­tä­vät.

Huo­mi­sen evan­ke­liu­mis­sa Jee­sus pu­huu puus­ta ja sen he­del­mis­tä. Hyvä puu tuot­taa hy­vää he­del­mää, ja sy­dä­men täy­tey­des­tä suu pu­huu. Sa­nam­me ja nii­den sävy ei­vät siis ole vain ohi­kii­tä­viä ää­niä. Ne pal­jas­ta­vat jo­ta­kin sii­tä, mitä sy­dä­mes­säm­me on.

Ar­jes­sa koh­taam­me lä­him­mäi­si­äm­me jat­ku­vas­ti. Eläm­me ai­kaa, jos­sa sa­no­ja tuo­te­taan enem­män kuin eh­kä kos­kaan en­nen. Kau­pan kas­sa­jo­nos­sa, työ­pai­kal­la, har­ras­tuk­sis­sa, so­si­aa­li­ses­sa me­di­as­sa, vies­teis­sä, seu­ra­kun­nas­sa ja omas­sa ko­dis­sa. Kai­kis­sa näis­sä koh­taa­mi­sis­sa sa­noil­lam­me on mer­ki­tys­tä. Ys­tä­väl­li­nen ter­veh­dys, vil­pi­tön kii­tos tai ky­sy­mys ”mi­ten voit?” voi kan­taa tois­ta ih­mis­tä enem­män kuin osaam­me aa­vis­taa­kaan.

Jo­kai­nen meis­tä tar­vit­see tul­la näh­dyk­si, kuul­luk­si ja koh­da­tuk­si ar­vok­kaa­na Ju­ma­lan luo­ma­na ih­mi­se­nä. Sik­si myös sa­nam­me ovat tär­kei­tä. Ne voi­vat roh­kais­ta, loh­dut­taa ja ra­ken­taa luot­ta­mus­ta.

Va­li­tet­ta­vas­ti tie­däm­me myös, et­tä sa­nat voi­vat sa­tut­taa. Sik­si Jee­suk­sen sa­nat kut­su­vat mei­tä tut­ki­maan omaa sy­dän­täm­me. Mil­lais­ta he­del­mää elä­mäs­säm­me kas­vaa? Mitä jä­täm­me jäl­keem­me koh­taa­mis­sam­me ih­mi­sis­sä?

Lä­him­mäi­sen ra­kas­ta­mi­nen ei usein­kaan ala suu­ris­ta te­ois­ta vaan ta­vas­ta, jol­la pu­hum­me toi­sil­lem­me. Se al­kaa sii­tä, mi­ten kat­som­me tois­ta ih­mis­tä, mi­ten kuun­te­lem­me hän­tä ja mi­ten hä­nel­le pu­hum­me. Em­me on­nis­tu täs­sä omas­sa voi­mas­sam­me täy­del­li­ses­ti. Sik­si tar­vit­sem­me Ju­ma­lan ar­moa joka päi­vä. Hän an­taa an­teek­si sil­loin­kin, kun omat sa­nam­me ovat haa­voit­ta­neet tois­ta, ja opet­taa mei­tä käyt­tä­mään sa­no­jam­me siu­nauk­sek­si.

Eh­kä tä­män vii­kon tär­keä lä­him­mäis­te­ko on­kin yk­si roh­kai­se­va sana ih­mi­sel­le, joka juu­ri nyt tar­vit­see sitä.

Siu­naus­ta het­kii­si!

Piia Yli­kos­ki

kirk­ko­val­tuu­tet­tu

ju­ma­lan­pal­ve­lus- ja mu­siik­ki­työn joh­to­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja