”Ju­ma­lam­me saa­pui ker­ran ih­mi­se­nä pääl­le maan. Vie­lä elää sana Her­ran ja se sy­dä­mis­sä syt­tyy lois­ta­maan..”

Pek­ka Si­mo­jo­en lau­lu ker­too Jee­suk­sen tu­los­ta maa­il­maan pe­las­ta­ja­na ja ar­mah­ta­ja­na. Tuo­mi­o­sun­nun­tain sa­no­ma ker­too hä­nen tu­los­taan toi­sen ker­ran kirk­kau­des­saan ja kun­ni­an Ku­nin­kaa­na ja tuo­ma­ri­na. Lo­pun ai­kaan liit­ty­en Raa­mat­tu mai­nit­see kol­me tuo­mi­ois­tuin­ta: (2Kor.5:10) kos­kien us­ko­vien tuo­mi­o­ta, kan­so­jen tuo­mi­o­ta (Matt. 25), kun Kris­tus tu­lee ta­kai­sin tu­han­nen tu­han­si­ne py­hi­neen ja Kris­tuk­sen tuo­mi­o­ta val­koi­sen val­tais­tui­men edes­sä kos­kien ju­ma­lat­to­mien tuo­mi­o­ta.

Vaik­ka täs­sä maa­il­mas­sa ei ai­na ta­pah­du oi­keu­den­mu­kai­suut­ta, niin Ju­ma­lan py­hyys vaa­tii to­tuu­den ja val­heen erot­ta­mis­ta. Ta­pah­tuu jako: van­hurs­kaat ja vää­rät ero­tet­tiin. Juu­ta­lai-ses­sa oi­keu­den­käyn­nis­sä tuo­mi­os­ta va­pau­tet­tu ase­tet­tiin oi­ke­al­le puo­lel­le ja tuo­mit­tu va­sem­mal­le puo­lel­le. Mo­lem­m­mil­la puo­lil­la ole­vat ky­syi­vät: mil­loin ruo­kim­me tai juo­tim­me tai an­noim­me ko­din jne. eli hy­vän te­ke­mis­tä ei it­se huo­man­nut, mut­ta Jee­sus huo­ma­si. Sa­moin va­sem­mal­la puo­lel­la ole­vat ky­syi­vät, mil­loin teim­me tai jä­tim­me te­ke­mät­tä.

Em­me pe­las­tu hy­vien te­ko­jen pe­rus­teel­la, vaan Kris­tuk­sen lu­nas­tus­työn omis­ta­nei­na ja näin van­hurs­kaut­ta­va us­ko il­me­nee rak­kau­den te­koi­na. Lop­pu­jen lo­puk­si vii­mei­sel­lä tuo­mi­ol­la to­de­taan se, mikä ih­mi­sen tila on ol­lut ajal­li­sen elä­män ai­ka­na. Ne, jot­ka ovat tor­ju­neet evan­ke­liu­min kaut­ta Kris­tuk­ses­sa tar­jo­tun pe­las­tuk­sen, tuo­mi­taan ka­do­tuk­seen.

Paa­va­li kir­joit­taa ( Room.8:1):” Niin ei nyt siis ole mi­tään ka­do­tus­tuo­mi­o­ta niil­le, jot­ka Kris­tuk­ses­sa Jee­suk­ses­sa ovat, sil­lä elä­män hen­gen laki Kris­tuk­ses­sa on va­paut­ta­nut si­nut syn­nin ja kuo­le­man lais­ta.” Näin kal­lis on ih­mi­sen elä­mä Ju­ma­lan edes­sä ,et­tei hän ha­lua yh­den­kään jou­tu­van ka­do­tuk­seen.

Erääs­sä hen­gel­li­ses­sä lau­lus­sa on sa­nat: ”Älä sano sit­ten van­ha­na taik­ka vas­ta sai­ras­vuo­teel­la elä­mä­ni an­nan Her­ral­le, rien­nän ris­tin juu­rel­le.” Em­me tie­dä, on­ko meil­lä van­huut­ta tai sai­ras­vuo­det­ta ja niin­pä lau­lun sa­nat jat­ku­vat: ” Sik­si tule tänä päi­vä­nä, sua kut­suu Jee­sus ys­tä­vä. Kaik­ki syn­nit an­taa an­teek­si, puh­dis­taa sun sie­lu­si.” Saam­me tun­nus­taa syn­tim­me Her­ran edes­sä, sil­lä ka­tu­val­le hän on lu­van­nut an­taa an­teek­si ai­na.

Sil­loin meil­le kuu­lu­vat ker­ran sa­nat:” Tul­kaa mi­nun Isä­ni siu­na­tut ja omis­ta­kaa se val­ta­kun­ta, joka on ol­lut teil­le val­mis­tet­tu­na maa­il­man pe­rus­ta­mi­ses­ta as­ti.”

Tuu­la Sa­lo­nen

(Matt. 23:31-46)