Reet­ta Pit­kä­kos­ki, teks­ti ja kuva

Kar­hu­bas­ke­tin pää­val­men­ta­jan Jan­ne Kos­ki­mie­hen (31) il­me on kes­kit­ty­nyt ja mää­rä­tie­toi­nen.

Kun hän al­kaa pu­hua ko­ri­pal­los­ta, kas­voil­le nou­see hymy, ei­kä in­nos­tus pysy enää pii­los­sa. On help­po huo­ma­ta, et­tä ko­ri­pal­lo on hä­nel­le in­to­hi­mo.

Al­ka­val­la kau­del­la Kos­ki­mies on Ko­ris­lii­gan nuo­rin pää­val­men­ta­ja. Hä­net tun­ne­taan tai­ta­va­na tak­tik­ko­na, mut­ta it­se hän pi­tää vah­vuu­te­naan mo­ni­puo­li­suut­ta.

– Vah­vuu­te­ni val­men­ta­ja­na on se, et­tä en ole mis­sään asi­as­sa sel­ke­äs­ti huo­no. Olen kiin­nos­tu­nut kai­kis­ta val­men­nuk­sen osa-alu­eis­ta ja pääs­syt ker­ryt­tä­mään ko­ke­mus­ta mo­nen­lai­sis­ta teh­tä­vis­tä. En esi­mer­kik­si tie­dä ke­tään muu­ta pää­val­men­ta­jaa, joka vas­tai­si jouk­ku­een­sa fy­siik­ka­val­men­nuk­ses­ta. Py­rin laa­jen­ta­maan osaa­mis­ta­ni jat­ku­vas­ti.

Kil­pau­in­tia

Mo­ni­puo­li­sen ur­hei­lu­taus­tan omaa­va mies ker­too löy­tä­neen­sä ko­ri­pal­lon vas­ta 11-vuo­ti­aa­na. Sii­hen as­ti hän oli har­ras­ta­nut iso­vel­jen­sä ta­voin kil­pau­in­tia.

– Meil­lä oli ve­nä­läi­nen val­men­ta­ja ja se oli tosi ko­vaa tou­hua. Uin­ti on kuin voi­mis­te­lu, ai­kai­sen eri­kois­tu­mi­sen laji. Har­joi­tus­mää­rät ovat kor­ke­al­la ta­sol­la jo tosi pie­ne­nä, Kos­ki­mies muis­te­lee.

Lu­paa­van uin­tiu­ran kat­kai­si kui­ten­kin on­net­to­muus, jos­sa oli­si voi­nut käy­dä pa­hem­min­kin.

– Olin ka­ve­rei­den kans­sa kal­li­oil­la kii­pei­le­mäs­sä ja ti­puin ai­ka kor­ke­al­ta. Jal­ka ja käsi mur­tui­vat, mut­ta kävi hir­veen hyvä tsägä, et­tei käy­nyt pa­hem­min. Jou­duin ole­maan puo­li vuot­ta pois uin­tit­ree­neis­tä. Se on niin raju laji, et­tä olin sii­nä ajas­sa jää­nyt jo niin pal­jon jäl­keen muis­ta, et­tä en pär­jän­nyt siel­lä enää.

Pe­liu­ra kat­ke­si

Van­hem­mat eh­dot­ti­vat po­jal­le ko­ri­pal­loa, joka oli tuol­loin Tu­run seu­dul­la suu­res­sa suo­si­os­sa, ei­kä vä­hi­ten erään Pii­lo­se­tis­sa pe­lan­neen pal­lo­tai­tu­rin vuok­si.

– Tee­mu Ran­nik­ko pe­la­si sil­loin Pii­lo­se­tis­sa vii­meis­tä kaut­ta en­nen läh­tö­ään Ita­li­aan. Hän oli jo sil­loin syö­töis­sä yli­voi­mai­nen yk­kö­nen ja kaik­ki pik­ku­po­jat seu­ra­si­vat hän­tä. Hän oli iso te­ki­jä sii­nä, et­tä in­nos­tuin ko­rik­ses­ta, Kos­ki­mies ker­too.

Hän pe­la­si ju­ni­o­ri­vuo­det Tu­run NMKY:n ri­veis­sä. Pe­liu­raa var­jos­ti­vat kui­ten­kin louk­kaan­tu­mi­set. A-ju­ni­o­reis­sa Kos­ki­mie­hen oi­kea ol­ka­pää meni si­joil­taan ja se jou­dut­tiin ope­roi­maan. Kun sama ol­ka­pää meni myö­hem­min Sa­lon Vilp­paan ri­veis­sä pe­la­tes­sa vie­lä kak­si ker­taa uu­des­taan al­le vuo­den si­säl­lä, hän tie­si, et­tä pe­laa­mi­nen jäi­si sii­hen.

– Vii­mei­sel­lä kau­del­la, kun olin louk­kaan­tu­nee­na ja tie­sin, et­ten tule pe­laa­maan enää, aloin kat­soa pe­liä pen­kil­tä vä­hän eri ta­val­la. Sen si­jaan, et­tä oli­sin seu­ran­nut vain pe­laa­jien suo­ri­tuk­sia, aloin seu­ra­ta pe­lin tak­tis­ta puol­ta.

Op­pia maa­il­mal­ta

En­ti­nen ju­ni­o­ri­val­men­ta­ja tar­jo­si Kos­ki­mie­hel­le mah­dol­li­suut­ta työs­ken­nel­lä Tu­run NMKY:ssä ja niin 22-vuo­ti­as nuo­ri mies al­koi val­men­taa.

– Pää­sin op­pi­so­pi­muk­sel­la Na­mi­kal­le töi­hin ja te­ke­mään val­men­ta­jan am­mat­ti­tut­kin­toa. Olin en­sin B-ju­ni­o­rei­den apu­val­men­ta­ja ja seu­raa­va­na vuon­na A-poi­kien pää­val­men­ta­ja. Sit­ten Ray Ai­lus tuli val­men­ta­maan mies­ten jouk­ku­et­ta 1B-di­vi­si­oo­naan. Olin Rayn apu­val­men­ta­ja­na ja val­men­sim­me myös A-ju­ni­o­rei­ta yh­des­sä, Kos­ki­mies ker­taa val­men­ta­jan uran­sa al­kua.

Tu­run NMKY:stä Kos­ki­mie­hen tie vei Ruot­siin Ai­luk­sen apu­val­men­ta­jak­si pää­sar­ja­jouk­kue Sol­na Vi­king­siin. Kol­men Sol­nas­sa vie­te­tyn vuo­den ai­ka­na mies eh­ti toi­mia myös pää­val­men­ta­ja­na yk­kös­di­vi­si­oo­nas­sa. Sol­nan ai­kaa var­jos­ti­vat kui­ten­kin seu­ran jat­ku­vat ta­lou­son­gel­mat ja lo­pul­ta ke­säl­lä 2016 Kos­ki­mie­hel­lä ei ol­lut enää jouk­ku­et­ta, jota val­men­taa, vaik­ka so­pi­mus­ta oli­si ol­lut vie­lä vuo­si jäl­jel­lä. Niin­pä mies käyt­ti va­pau­tu­neen ai­kan­sa ko­ri­pal­lon opis­ke­luun ja oman val­men­nus­fi­lo­so­fi­an hah­mot­ta­mi­seen. Mie­les­sä he­rä­si halu teh­dä asi­oi­ta eri ta­val­la.

– Olin ol­lut jo Ruot­sin ai­ka­na val­men­ta­ja­na Chus Ma­teo -aka­te­mi­an jär­jes­tä­mäl­lä nuor­ten pe­laa­jien lei­ril­lä, jos­ta sain tosi hy­viä kon­tak­te­ja. Tu­tus­tuin siel­lä Real Mad­ri­din ja Ma­la­gan apu­val­men­ta­jiin. Ke­vääl­lä 2017, kun en val­men­ta­nut mis­sään, vie­tin ai­kaa Es­pan­jas­sa ja tu­tus­tuin näi­hin seu­roi­hin ja hei­dän toi­min­taan­sa.

Eri­lai­nen tapa

Kun Kos­ki­mies siir­tyi Jus­si Laak­son apu­val­men­ta­jak­si Kar­hu­bas­ke­tiin, jouk­ku­een uut­ta puo­lus­tus­ta­paa alet­tiin sa­man tien ra­ken­taa Es­pan­jas­ta saa­tu­jen op­pien poh­jal­ta. Muis­ta jouk­ku­eis­ta poik­ke­a­va pe­li­ta­pa osoit­tau­tui yh­dek­si avain­te­ki­jäk­si mo­lem­mil­la mes­ta­ruus­kau­sil­la.

– Pe­li­ta­pam­me oli hy­vin eri­lai­nen kuin mitä Suo­mes­sa muut jouk­ku­eet puo­lus­tuk­ses­sa käyt­tä­vät. Se oli meil­le sel­vä etu, ja olim­me­kin mo­lem­mil­la kau­sil­la sel­väs­ti sar­jan pa­ras puo­lus­tus­jouk­kue.

Kos­ki­mie­hen mu­kaan Suo­mes­sa sekä ju­ni­o­ri- et­tä ai­kuis­jouk­ku­eis­sa nä­kyy maa­jouk­ku­e­val­men­nuk­ses­ta tu­le­va puo­lus­tus­ta­pa, jos­sa pal­lol­li­nen pe­laa­ja py­ri­tään pa­kot­ta­maan pää­ty­ra­jal­le ja apu­puo­lus­tus tu­lee kau­im­mas­ta pe­laa­jas­ta. Kar­hu­bas­ke­tin pe­li­ta­vas­sa pal­lol­li­nen pe­laa­ja oh­ja­taan kes­kel­le kent­tää ja apu tu­lee pal­lol­lis­ta pe­laa­jaa lä­him­pä­nä ole­val­ta pe­laa­jal­ta.

– Me ei ha­lu­ta, et­tä isot pe­laa­jat jou­tu­vat hir­ve­äs­ti aut­ta­maan, vaan et­tä he py­sy­vät vas­tus­ta­jan isois­sa mie­his­sä kiin­ni. Sil­loin meil­lä ei ole sitä ti­lan­net­ta, et­tä mei­dän pie­ni pe­laa­jam­me jou­tui­si sul­ke­maan vas­tus­ta­jan isoa pe­laa­jaa le­vy­pal­lo­ti­lan­tees­sa, Kos­ki­mies se­lit­tää.

Hän pai­not­taa, et­tä oi­ke­aa tai vää­rää puo­lus­tus­ta­paa ei ole, vain lu­ke­mat­to­mia eri­lai­sia vaih­to­eh­to­ja.

– Ko­ri­pal­lo­pe­lin hie­nous on se, et­tä tak­ti­sia vaih­to­eh­to­ja on ihan val­ta­va mää­rä. Val­men­ta­jan pi­tää pys­tyä ana­ly­soi­maan, mil­lai­nen jouk­ku­een pe­laa­ja­ma­te­ri­aa­li on ja so­vit­ta­maan tak­tiik­ka sii­hen. Tu­le­val­la kau­del­la puo­lus­tus­ta­pam­me py­syy pää­piir­teit­täin sa­ma­na. Toki nyt meil­lä ei ole Greg Man­ga­non tyyp­pis­tä pit­kää pe­laa­jaa ko­rin al­la, vaan liik­ku­via, kak­si­met­ri­siä yleis­pe­laa­jia, joi­den vah­vuuk­sia pi­tää hyö­dyn­tää, hän poh­tii.

Esi­ku­va­na nuo­ril­le

Kar­hu­bas­ke­tin pää­val­men­ta­ja­na Kos­ki­mies ha­lu­aa luot­sa­ta jouk­ku­et­ta po­si­tii­vi­sel­la ja kan­nus­ta­val­la, mut­ta jä­mä­käl­lä ot­teel­la. Jouk­ku­ees­sa val­lit­see hyvä il­ma­pii­ri, jon­ka hän ha­lu­aa säi­ly­vän.

– Ha­lu­an, et­tä kom­mu­ni­koin­ti on po­si­tii­vis­ta ja et­tä jouk­ku­ees­sa on hyvä hen­ki. Töi­tä teh­dään kui­ten­kin to­sis­saan. Vaa­ti­mus­ta­so­ni on kova ja olen tark­ka sii­nä, et­ten pääs­tä huo­no­ja suo­ri­tuk­sia läpi.

Kos­ki­mie­hen jouk­ku­ees­sa yh­des­sä so­vi­tut sään­nöt kos­ke­vat niin pe­laa­jia kuin val­men­ta­ji­a­kin.

– Mie­les­tä­ni val­men­ta­jan it­se pi­tää ol­la esi­mer­kil­li­nen ja se läh­tee jo ihan sii­tä, mil­lai­ses­sa fyy­si­ses­sä kun­nos­sa on. Jos jouk­ku­eel­le luo­daan jot­kut sään­nöt, joi­ta pe­laa­jien pi­tää nou­dat­taa, niin myös val­men­ta­jien pi­tää nou­dat­taa nii­tä. Py­rin omal­la toi­min­nal­la­ni ole­maan esi­merk­ki­nä muil­le.

Hän tie­dos­taa myös roo­lin­sa nuor­ten esi­ku­va­na.

– Pe­laa­jat ja val­men­ta­jat ovat myös las­ten ja nuor­ten esi­ku­via. Mie­tin pal­jon sitä, mi­ten mei­dän tu­lee käyt­täy­tyä sii­nä roo­lis­sa.

Lue Jan­ne Kos­ki­mie­hen koko haas­tat­te­lu 26.9.2019 il­mes­ty­nees­tä Kau­ha­jo­ki-leh­des­tä.