Oi! Il­ta­pi­meys las­kee sil­kin­mus­tan hun­nun yl­le maan, tä­män kau­niin ko­ti­maan! Ra­kas syn­nyin­maa, olen lap­suu­te­ni viet­tä­nyt tääl­lä.

Pän­tä­neel­lä ta­pa­sin ui­da ke­säi­sin täs­sä Ky­rön­jo­en haa­ras­sa, mo­nes­sa eri lam­mes­sa ja sy­vän­teil­lä ja mo­nil­la jär­vil­lä.

Olen sa­moil­lut met­sis­sä ai­van pie­nes­tä po­jas­ta saak­ka ja ka­las­tel­lut Ky­rön­jo­es­sa, ja saa­nut tai­me­nia, hau­kia ja ma­tei­ta.

Olen näh­nyt, mi­ten läh­teen sil­mä on pul­put­ta­nut kir­kas­ta vet­tä. Se on kau­nis näky, kun sen on lap­se­na näh­nyt, mi­ten tai­me­net ui­vat vir­ras­sa ja hau­et sekä muut ka­lat.

Kii­tos Tai­vaan Isäl­le rak­kau­des­ta, kun hän on näyt­tä­nyt luo­maan­sa kau­neut­ta ih­mis­lap­sil­le.

Toi­vo Hau­ta­vii­ta, Pän­tä­ne