Kesä 1991 oli iki­muis­toi­nen. Teim­me per­hee­ni kans­sa kier­to­mat­kan Eu­roop­paan mat­kai­lu­au­tol­la. Kuu­kau­den ai­ka­na näim­me mon­ta maa­ta ja mo­nen­lais­ta mai­se­maa. Koim­me Eif­fel-tor­nin ja här­kä­tais­te­lun, au­to­mu­se­on, vuo­ris­to­mai­se­mat, Mo­na­con ka­dut ja Vä­li­me­ren ui­ma­ran­nat. Olin sii­nä iäs­sä, et­tä mai­to­ham­paa­ni oli­vat ir­to­a­mas­sa ja kak­si niis­tä ir­to­si­kin mat­kan ai­ka­na. Muis­tan jät­tä­nee­ni toi­sen ham­pais­ta vuo­ren­hui­pul­le Sveit­sin Al­peil­le ja toi­sen hei­tin pa­luu­mat­kal­la Ams­ter­da­min ka­na­vaan. Ams­ter­da­min to­ril­ta löy­sin iha­nat ki­rah­vi­tos­sut, jot­ka mi­nun oli saa­ta­va omak­se­ni, vaik­ka ne oli­vat ai­kuis­ten ko­koa. Ne säi­lyi­vät pit­kään muis­to­na tuos­ta ke­säs­tä.

Ams­ter­da­mis­ta mi­nul­le os­tet­tiin myös elä­mä­ni en­sim­mäi­nen kou­lu­rep­pu, sil­lä pian ko­tiin­pa­luun jäl­keen mi­nua odot­ti kou­lun al­ku. Mat­kam­me mo­nis­ta iki­muis­toi­sis­ta ko­ke­muk­sis­ta huo­li­mat­ta kou­lun al­ku oli tuon ke­sän yli­voi­mai­ses­ti jän­nit­tä­vin asia. Muis­tan etu­kä­teen jän­nit­tä­nee­ni mon­taa asi­aa. Löy­dän­kö ka­ve­rei­ta? Osaan­ko men­nä oi­ke­aan luok­kaan? Mil­lai­nen on opet­ta­ja­ni? Kaik­kein suu­rin huo­le­nai­hee­ni oli se, osaan­ko nii­tä asi­oi­ta, mitä kou­lus­sa pi­täi­si osa­ta. Van­hem­pa­ni yrit­ti­vät rau­hoi­tel­la ker­to­mal­la, et­tä kou­luun men­nään sen vuok­si, et­tä siel­lä opi­taan. Kou­luun men­nes­sä ei tar­vin­nut osa­ta lu­kea tai las­kea, vaan nii­tä tai­to­ja alet­tiin har­joit­te­le­maan kou­lus­sa, kun­han kir­jai­met ja nu­me­rot en­sin tu­li­vat tu­tuik­si.

Ai­kui­se­na olen usein muis­tel­lut tuo­ta jän­nit­tä­vää ai­kaa ja miet­ti­nyt, mi­ten pal­jon kou­lu­maa­il­ma on muut­tu­nut nois­ta ajois­ta. Kou­lu­lai­sil­le ase­te­tut vaa­ti­muk­set ovat var­mas­ti ny­ky­ään ko­vem­mat kuin en­nen, mut­ta toi­saal­ta niin ovat myös las­ten val­miu­det kou­lun al­ka­es­sa. Pe­ru­so­pe­tus­lain mu­kai­ses­ti jo­kai­sen lap­sen on osal­lis­tut­ta­va en­nen kou­lun al­kua vuo­den kes­tä­vään esi­o­pe­tuk­seen, jon­ka yh­te­nä tar­koi­tuk­se­na on edis­tää lap­sen ke­hi­tys- ja op­pi­mi­se­del­ly­tyk­siä. Es­ka­ris­sa ope­tel­laan jo kir­jai­mia ja nu­me­roi­ta ja moni lap­si osaa jo lu­kea kou­luun men­nes­sään.

Lap­suu­des­sa­ni pa­kol­lis­ta es­ka­ria ei ol­lut. Päi­vä­ko­dis­sam­me oli jär­jes­tet­ty jon­kin­lais­ta esi­o­pe­tus­ta seu­raa­va­na vuon­na kou­luun siir­ty­vil­le. Käy­tän­nös­sä se tar­koit­ti sitä, et­tä siir­ryim­me pa­ri­na il­ta­päi­vä­nä vii­kos­sa ylä­ker­ran luok­kaan, jos­sa is­tuim­me ison pöy­dän ää­res­sä, piir­sim­me, vä­ri­tim­me ja kes­kus­te­lim­me oh­jaa­jam­me kans­sa. En muis­ta, et­tä oli­sim­me var­si­nai­ses­ti ope­tel­leet mi­tään uut­ta. Es­ka­rin tar­koi­tus oli eh­kä enem­män val­mis­taa mei­tä pai­kal­laan is­tu­mi­seen, kes­kit­ty­mi­seen ja opet­ta­jan kuun­te­le­mi­seen.

Tänä aa­mu­na Kau­ha­jo­el­la kou­lun aloit­taa 167 uut­ta eka­luok­ka­lais­ta. Hei­dän ko­deis­saan on ke­sän ai­ka­na var­mas­ti käy­ty mon­ta kes­kus­te­lua kou­luun liit­ty­en. On jän­ni­tet­ty ja odo­tet­tu, las­ket­tu päi­viä ja esi­tet­ty ky­sy­myk­siä. Tä­nään nuo pie­net kou­lu­lai­set ovat uu­den, jän­nit­tä­vän elä­män­vai­heen edes­sä. Ol­koon tuo elä­män­vai­he täyn­nä iloa ja on­nis­tu­mi­sen rie­mua, op­pi­mis­ta, ys­tä­vyyt­tä ja uu­sia ko­ke­muk­sia.

Hy­vää kou­lu­vuot­ta niin uu­sil­le kuin van­hem­mil­le­kin kou­lu­lai­sil­le! Tur­val­lis­ta kou­lu­tie­tä!

Reet­ta Pit­kä­kos­ki