Vaik­ka­kin hel­tei­tä puk­kaa vie­lä täs­sä kuun alus­sa, niin Luo­teis-On­ta­ri­os­sa ”syk­syt­tää” jo pik­ku­hil­jaa.

Yö­läm­pö­ti­lat vii­le­ne­vät huo­mat­ta­vas­ti ja vi­reil­lä al­kaa ole­maan pai­koin hal­lan vaa­ra. Kau­den vii­mei­nen ten­nis­tur­naus on täl­lä vii­kol­la ja ai­kee­na­ni on pe­la­ta tur­nauk­ses­sa ne­lin­pe­liä sekä se­ka­ne­lin­pe­liä. Hy­väl­lä ly­kyl­lä peli-il­mo­ja riit­tää vie­lä pit­käl­le syk­syyn. Va­li­tet­ta­vas­ti ta­voi­tel­tu ten­nis­si­sä­ti­lam­me ei­vät val­mis­tu tu­le­val­le kau­del­le, sitä pi­tää odot­taa vie­lä ai­na­kin en­si ke­vää­seen saak­ka. Jah­ka ai­ko­mus to­teu­tuu, niin koi­tan saa­da rul­lil­la ryt­miä ja al­ku­vauh­tia tu­le­val­le hiih­to­kau­del­le ja eh­kä nuo­rem­pien poi­kie­ni kans­sa hie­man li­sää las­ket­te­lua tal­ven mit­taan.

”Nor­mi­ru­tii­ni” läh­tee meil­lä taas käyn­tiin, kun kou­lu­lai­set pa­laa­vat ta­ka­sin opi­nah­joi­hin­sa. Se on ai­na syys­kuun alus­sa, ”La­bour Dayn” eli kuun en­sim­mäi­sen maa­nan­tain jäl­keen, joka on vie­lä va­paa­ta ja sit­ten taas kou­luun. Kou­lut lop­pu­vat meil­lä ke­sä­kuun lo­pus­sa, jo­ten las­ten ke­sä­lo­man kes­to on lä­hes sama kuin Suo­mes­sa, al­ku ja lop­pu vain on noin kuu­kaut­ta myö­hem­min.

Olem­me ot­ta­neet vas­taan uu­den per­heen­jä­se­nen. Lucy, suk­laan­vä­ri­nen lab­ra­do­rin­nou­ta­ja on per­heem­me uu­si ne­li­jal­kai­nen kar­va­kuo­no. Pen­tu on jo lä­hes kol­men kuu­kau­den ikäi­nen ja op­pi­mis­ta riit­tää sekä pen­nul­le et­tä koko per­heel­le. Kun työ­ni kes­kit­tyy suu­rem­mak­si osak­si ko­ti­toi­mis­tos­sa työs­ken­te­lyyn, on ase­tel­ma suh­teel­li­sen toi­mi­va.

Suo­mes­sa tu­li­te­rä uu­si hal­li­tus pa­lai­lee tau­ol­ta ja ot­taa tun­tu­maa vir­kaan­sa. Me­di­as­sa on ol­lut nä­ky­vis­sä näyt­tä­väs­ti mo­nen­mois­ta ko­hua. Fak­ta on ai­na se, et­tä mie­li­pi­tei­tä ja ide­o­lo­gi­oi­ta on joka läh­töön niin Suo­mes­sa, Ka­na­das­sa kuin mis­sä ta­han­sa maa­il­mas­sa ja niil­le pi­tää an­taa ti­laa, tie­ten­kin la­kien puit­teis­sa. Ka­na­das­sa po­li­tiik­ka on ke­hit­ty­nyt si­ten, et­tä meil­lä on käy­tän­nös­sä kol­me puo­lu­et­ta, jois­ta koos­tuu maan par­la­ment­ti, Suo­men edus­kun­taa vas­taa­va.

Ka­na­das­sa on vaa­lit noin nel­jän vuo­den vä­lein, ja nor­mi­na on yleen­sä yh­den puo­lu­een muo­dos­ta­ma enem­mis­tö­hal­li­tus. Vaa­lien voit­ta­van puo­lu­een joh­ta­jas­ta tu­lee pää­mi­nis­te­ri, pre­si­dent­tiä ei ole. Suo­men po­liit­ti­nen kent­tä on enem­män pirs­ta­loi­tu­nut. Tar­jol­la on pal­jon puo­lu­ei­ta ja enem­mis­tö­hal­li­tuk­seen tar­vi­taan ai­na jouk­ko puo­lu­ei­ta, jois­ta muo­dos­te­taan ko­a­li­ti­o­hal­li­tus, ku­ten on asi­an­lai­ta nyt­kin.

Po­li­tiik­ka Suo­mes­sa, ai­na­kin täl­tä puo­len At­lant­tia kat­sot­tu­na, on saa­nut mie­les­tä­ni vi­vah­tei­ta, jot­ka me­ne­vät vää­rään suun­taan. Po­liit­ti­nen kent­tä po­la­ri­soi­tuu. Se on huo­no jut­tu.

Po­liit­ti­set nä­ke­myk­set ja kä­si­tyk­set ja­kau­tu­vat voi­mak­kaas­ti ja yhä kau­em­mas toi­sis­taan. Täs­tä hyö­tyy vain Suo­men vi­hol­li­set, sil­lä nii­tä­kin löy­tyy. Ide­o­lo­gi­set kui­lut sy­ven­ty­vät ja ja­kau­tu­vat voi­mak­kaam­min kah­tia. Yh­teis­työ vä­he­nee, vi­ha­mie­li­syys ja re­to­riik­ka ki­ris­tyy. Me­dia ja so­me­a­lus­to­jen roo­li kas­vaa. Sekä nii­den vas­tuul­li­nen käyt­tö et­tä vää­rin­käy­tön ja po­la­ri­saa­ti­on yl­lä­pi­don mah­dol­li­suus ko­ros­tuu kas­va­vaa tah­tia.

Mie­les­tä­ni se kaik­kein tär­kein asia yh­teis­kun­nas­sa on, et­tä pys­ty­tään pi­tä­mään yleis­tä kes­kus­te­lua yl­lä ra­ken­ta­vas­ti vai­keis­ta­kin ai­heis­ta. Pie­ne­nä kan­sa­na, pie­nes­sä maas­sa Suo­mi ja suo­ma­lai­set ovat tot­tu­neet hoi­ta­maan asi­oi­ta prag­maat­ti­ses­ti: käy­tän­nöl­li­ses­ti, re­a­lis­ti­ses­ti, no­ja­ten to­si­a­si­oi­hin pe­rus­tu­vaan pää­tök­sen­te­koon, jos­sa ti­lan­teet ja va­lin­nat teh­dään käy­tän­nön vai­ku­tus­ten pe­rus­teel­la, ei­kä lii­an jyr­käs­ti vain ide­o­lo­gis­ten tai te­o­reet­tis­ten nä­kö­koh­tien pe­rus­teel­la.

Esi­merk­ki­nä maa­han­muut­to. Mie­les­tä­ni ei ole jär­ke­vää ava­ta ra­jo­ja ja sa­noa, tul­kaa kaik­ki, kuka vain ha­lu­aa, mis­tä ta­han­sa ja mi­ten pal­jon ta­han­sa. Toi­nen ää­ri­lai­ta on et­tä ra­jat kiin­ni ja ku­kaan ei saa tul­la. Jär­ke­vä prag­maat­ti­nen rat­kai­su on näi­den ää­ri­päi­den kes­kel­lä, ja sii­tä pi­tää pys­tyä kes­kus­te­le­maan ja te­ke­mään pää­tök­siä si­ten, et­tä ei ni­mi­tel­lä ja her­ja­ta puo­lin tai toi­sin. Täl­löin on vaa­ra­na käy­dä niin, et­tä vas­tak­kain aset­te­lus­ta muo­dos­tuu koko jut­tu, ja tär­kei­den rat­kai­su­jen muo­dos­ta­mi­nen jää si­vu­sei­kak­si.

Po­la­ri­saa­ti­on ää­ri-il­mi­öis­tä pi­tää ot­taa op­pia ja sitä pi­tää vält­tää, sil­lä se on yh­teis­kun­nal­li­sis­ta myr­kyis­tä sitä vah­vin­ta ja vaa­ral­li­sin­ta va­ri­ant­tia. Jen­keis­sä on kak­si val­lit­se­vaa puo­lu­et­ta, joi­den vä­lil­lä on syvä ja le­veä kui­lu, joka sy­ve­nee ja le­ve­nee en­tuu­des­taan. Ame­ri­kan yh­te­näi­syys ra­koi­lee. Toi­von, et­tä sa­maa ei ta­pah­du Suo­mel­le.

Pasi Pin­ta