Kaupunginhallitukselta työsuojelumuistutus teuvalaispoliitikolle
Päntäneen NS:lle väliaikaislaina
Kaksi Jennaa on Parturi-Kampaamo Jennalla
Kauppojen Kauhajoki sai uuden ilmeen
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Katso tästä Kauhajoen uuden kaupunginvaltuuston jäsenet
Päntäneen kenttä on ollut ruomenella.
Liikunnasta ja luonnosta
Lääkäri ja luonnonystävä Jari Pitkäkoski kirjoitti reilut kaksi vuotta sitten tämän lehden yleisönosastolla osuvasti kaupunkimme teknisen osaston toiminnasta ja toimimattomuudesta.
Kirjoitus koski muun muassa luonnonmukaisten jokiranta-alueiden ja puistomaisten metsäalueiden hoitamista. Tämä ns. hoitotyö on ollut todellisuudessa useissa kohteissa luonnon monimuotoisuuden tuhoamista.
Kaivoin tämän kirjoituksen (Kauhajoki-lehti 22.4.2021) esiin, koska täällä Päntäneellä on touhu ollut samansuuntaista, joskin osittain eri lähtökohdista. Päntäneen - ilmeisesti entisen - jalkapallokentän päässä olevat kauniit, terveet ja jykevät koivut kaadettiin. Nyt paikalla kasvaa ja rehottaa pajukkoa, rytiputkea ja muuta erilaista roskakasvia, 3–4 m:n leveänä ”aitana”, levittäen siementä viereisille tonteille ja viljelysmaille.
Mikä vimma oli kaataa puut? Vastaavaa ”tuhotyötä” tehtiin samaan aikaan eri puolilla pitäjää. Vain siksikö, että työohjelmiin oli niin talven aikana kirjattu, miksi? Voisiko näissä kohdin tehdä yhteistyötä kyläläisten ja alueiden asukkaiden kanssa, kuunnellen myös heidän toiveitaan?
Toinen, vieläkin merkittävämpi ja kauaskantoinen asian tällä kylällä on ollut kaupungin omistaman urheilukentän hoitamattomuus. Luin taannoin Jyväskylän yliopiston väitöskirjatutkijan Tuula Airan kirjoituksen liikunnan merkityksen tarpeellisuudesta nuorille. Kirjoituksessaan hän toteaa vähäisen liikkumisen huonot kauaskantoiset seuraukset, joka konkretisoituu myöhemmällä iällä suurempana elintapasairauksien, kuten tyypin 2 diabeteksen sairastavuutena.
Tänä kesänä Päntäneellä kenttä on jätetty hoitamatta kokonaan. Niitto on suoritettu vain kaksi kertaa, mutta koulun pihaa on kyllä niitetty koko kesä (100 m:n päässä) ja samaten varmaan jokirantoja kirkonkylällä, varmahan komian tähäre. Molempien niittojen jälkeen kenttä on ollut kuin ”perunapeltoa”, koska pitkä ruoho ja rikkakasvit jäivät mössöksi ja mättäiksi, nurmikko on muutettu Valvateiksi ja voikukiksi. Kylän lapsia ja nuorisoa kävi muutamaan otteeseen kentän laidalla, mutta esimerkiksi jalkapallon harjoittelu / pelaaminen oli täysin mahdotonta em. syystä tai sitten noin 30-40 cm korkean kasvuston takia.
Käsitykseni mukaan kenttä tehtiin ”entiseksi” eli sen palauttaminen ennalleen vaatii melkoisen pohjatyön (vedotaan säästöihin, mutta kymppi säästettiin ja satanen meni). Kai se tehtiin siksi, että ensi kesänä voi sanoa, että se on niin huonos kunnos, ettei sitä enää kannata hoitaa ollenkaan. Mielestäni tämä on kaupungin yhteisen omaisuuden ja verovarojen tuhoamista. Kuka nämä päätökset saa tehdä ja vastaako näistä kukaan? Teknisen lautakunnan jäseneltä tätä kysyessäni sain vastauksen, että tämä on virkamiestyötä, eikä siihen tule puuttua.
Meitä kaikkia ja ennen kaikkea lapsia ja nuoria kehotetaan liikkumaan, lähtemään pois pelikoneiden ja kännyköiden parista. Tällaisella toiminnalla viedään pohjaa pois kaikelta tältä. Liikkumattomuuden lasku tulevaisuudessa on varmasti ”tuhatkertainen” siihen verraten, mitä muutama tankillinen lisää ruohonleikkurin bensaa maksaisi. Kuinka tähän ”kentän hylkäämiseen” reagoi meidän hyvinvointiosasto kaupungissa? Kun ei tee mitään, niin ei tee virheitäkään, tämä ajatus ei saa tulla yleiseksi ajatukseksi. Kyse on myös kuntalaisten tasapuolisesta kohtelusta. Keskustan kentillä pyörii parhaillaan useampia koneita yhtä aikaa. Eikö niistä yksi joutaisi vähän useammin myös tänne?
Hannu Mäki-Rahkola
luonnon ja liikunnan puolesta
Kaupunginhallitukselta työsuojelumuistutus teuvalaispoliitikolle
Päntäneen NS:lle väliaikaislaina
Kaksi Jennaa on Parturi-Kampaamo Jennalla
Kauppojen Kauhajoki sai uuden ilmeen
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Katso tästä Kauhajoen uuden kaupunginvaltuuston jäsenet