Lukijoilta: Hautamäen kateissa ollut poika löytyi Amerikasta
Tellervo Järvenpää on tehnyt yli 45-vuotisen uran kaupungin töissä
Opetusmaatilalle uusi traktori
Lukijoilta: Ajatuksia joulusta
Lauri Äijö sai ritarimerkin ansioistaan kaukolentolaivueessa
Susi kiersi miestä ja koiraa
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Neljä kauhajokelaisyritystä Etelä-Pohjanmaan parhaiden joukossa
Lukijoilta: Kauhajokisille ja seutukuntaan parempi tulevaisuus
Vajaan kuukauden kuluttua valittavat kaupunginvaltuuston ja hyvinvointialueen valtuutetut tulevat tekemään tärkeitä päätöksiä. Uskon, että kaikilla on tahto paremmasta tulevaisuudesta ja halu vaikuttaa palveluihin.
Vaikeutta tuon tavoitteen toteutumiseen tuo valtion rahakirstun tyhjyys ja siitä johtuvat säästöpaineet. Kuntia tulee koskemaan valtionosuusuudistus, jonka valmistelu alkanee loppuvuodesta ja astuisi voimaan 2027. Hyvinvointialueisiin kohdistuvat lisäleikkaukset ovat tulossa julkisuuteen heti vaalien jälkeen ja ne kohdistunevat sosiaalipalveluihin ja erikoissairaanhoitoon. Lisäksi hyvinvointialueella joudutaan toteuttamaan säästöjä alijäämien kattamiseksi. Valtiolta tulevat rahat eivät riitä kasvavassa palvelutarpeessa ja nousseissa kustannuksissa. Vaalien tuloksella vaikutetaan siihen kuin maan hallitus aikoo säästöjä kohdentaa ja toteuttaa.
Edellämainituista haasteista huolimatta on tehtävä työtä palvelujen parantamisessa ja kehittämisessä. Varhaiskasvatuksella ja monipuolisella koulutuksella luodaan nuorille hyvää tulevaisuutta. Lukion ja ammatillisen koulutuksen kampus ja Kansanopiston siirtyminen keskustaan tuovat myönteistä kehitystä ja vetovoimaisuutta. Hyvät harrastusmahdollisuudet lisäävät terveyttä ja hyvinvointia, jotka nekin ovat osa kaupungin tehtäviä. Niiden toteutuksessa vapaaehtoistyöllä on suuri kiitoksen ansaitseva merkitys.
Vuoden vaihteessa kaupunki sai uuden tehtävän – työllisyyspalvelut. Se toteutuu yhdessä naapureiden kanssa ja Vuoksin organisaatiossa. Onnistuminen työllisyyden hoidossa on erittäin tärkeää. Siihen yhteistyöhön tarvitaan yrityksiä ja kaupungin elinkeinotoimea.
Vahvaa vaikuttamista ja edunvalvontaa tarvitaan myös hyvinvointialueen suuntaan. Kauhajoella on lähes 700 sote-alan työpaikkaa ja monipuolisilla palveluilla ne turvataan parhaiten. Nopea lääkäriin pääsy, hoivapaikan saaminen ikäihmiselle ja hyvät omaishoidon edellytykset ovat ihmisten sote-palvelujen ykköstoiveita. Niihin vaikutetaan vaaleissa äänestämällä.
Lasse Hautala
kunta- ja aluevaaliehdokas (kesk.)
Lukijoilta: Hautamäen kateissa ollut poika löytyi Amerikasta
Tellervo Järvenpää on tehnyt yli 45-vuotisen uran kaupungin töissä
Opetusmaatilalle uusi traktori
Lukijoilta: Ajatuksia joulusta
Lauri Äijö sai ritarimerkin ansioistaan kaukolentolaivueessa
Susi kiersi miestä ja koiraa
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Neljä kauhajokelaisyritystä Etelä-Pohjanmaan parhaiden joukossa