Lukijoilta: Kirkkoherran käynnin jälkeen kaikki oli toisin
Hannes-myrsky riehunut Kauhajoellakin
Lukijoilta: Hautamäen kateissa ollut poika löytyi Amerikasta
Tellervo Järvenpää on tehnyt yli 45-vuotisen uran kaupungin töissä
Opetusmaatilalle uusi traktori
Susi kiersi miestä ja koiraa
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Neljä kauhajokelaisyritystä Etelä-Pohjanmaan parhaiden joukossa
Lukijoilta: Kirkkoherran käynnin jälkeen kaikki oli toisin
Tämä tarina voisi alkaa Tapio Rautavaaran sanoin: ”tämä tarina on tosi”. Elettiin 1920-lukua, kun Sandra ja Heino alkoivat perustaa perhettä.
Vuonna 1925 syntyi heidän esikoisensa, ja nuorimmainen syntyi vuonna 1938. Lapsia syntyi kaikkiaan kahdeksan: Pentti, Irja, Mirja, Liisa, Pekka, Onni, Aino ja Helvi.
Perhe oli suuri, ja he asuivat pienessä mökissä. Vaikka elämä oli niukkaa, he tuskin kokivat kärsivänsä puutetta. Lähellä olivat vanhemmat, sisarukset, sukulaiset ja naapurit. Eikä heidän elämänsä poikennut juuri muiden lähiseudun perheiden arjesta. Nykyajan näkökulmasta heidän elämänsä näyttää köyhältä, mutta ajattelen, että yhteisöllisyys ja naapuriapu merkitsivät enemmän kuin aineellinen rikkaus.
Surua perheen elämään toi yhden lapsen vakava sairastaminen, johon sen aikainen lääketiede ei osannut antaa apua. Siinäkin tilanteessa läheiset olivat tukena.
Tammikuun päivä
Tammikuun 5. päivänä vuonna 1940, vanhimman lapsen ollessa 15-vuotias ja nuorimman alle kaksivuotias, tapahtui se kaikkein pahin. Elettiin talvisodan aikaa. Vaikka taisteluita ei käyty Etelä-Pohjanmaalla, sota tuntui täälläkin vahvasti.
Pian Raatteentien taistelun jälkeen kirkkoherra saapui muutaman naapurin miehen kanssa Sandran ja Heinon mökkiin. Hänen ei tarvinnut sanoa sanaakaan – äiti, ja ehkä myös vanhimmat lapset, ymmärsivät heti mistä oli kyse: isä oli kaatunut. Ja niin puoliso ja isä tuotiin sankarihautaan siunattavaksi. Suru ei päättynyt siihen, sillä saman vuoden keväällä haudattiin myös sisarusten Pentti-veli.
Perhe, äiti ja 7 sotaorpoa, saivat apua Mannerheimin Lastensuojeluliitolta; sillä ainakin osa sisaruksista sai sotakummin Ruotsista. Ruotsista he saivat muun muassa pientä rahallista avustusta sekä vaatteita ja säilykkeitä, jotka olivat varmasti sekä mieluisia että tarpeen.
Sandran isä oli sotatalvena perheen apuna ja asui heidän kanssaan. Miten ihmeessä he mahtuivat pieneen mökkiin ja miten ruokaa riitti heille kaikille? Lähinaapurit auttoivat, kuten kirkkoherra kuolinviestiä tuodessaan oli luvannut. He saivat polttopuita ja jauhoja, vaikka osa jauhoista oli kuitenkin ”tikkuisia”, kuten Mirja-täti kertoi, kun häntä kävin jututtamassa heidän lapsuuteen ja sota-aikaan liittyen. Vaikka ravinto oli niukkaa ja ruoka yksipuolista, Pentti-veljeä lukuun ottamatta kaikki sisarukset saivat elää pitkän elämän. Kolme heistä elää edelleen, nuorimman olevan kohta 88-vuotias.
Lupauksen täyttäminen
Sisarussarjan nuorimmaisella, Helvillä, ei ikänsä puolesta ole omia muistoja sota-ajasta. Hän kuitenkin muistaa, että joskus koulusta tullessaan mökissä oli vieras, ja hän huomasi äidin itkeneen. Vieras lähti pian, ja äiti – joka ei lapsilleen paljoakaan puhunut sodasta tai lasten isän kaatumisesta – kertoi, kuka vieras oli. Hän oli isän sotakaveri. Tarkkaa tietoa siitä, kuka tämä mies oli ja mistä päin hän tuli, ei ole tiedossa, mutta Raatteentien taistelujen aikana he olivat sopineet, että jos jompikumpi heistä selviää hengissä, hän käy toisen perheen luona kertomassa kaatuneen viime hetkistä.
Sodan päätyttyä tämä Heinon sotakaveri oli alkuun unohtanut lupauksen. Kuitenkin vieraillessaan paikkakunnalla hän kiersi sankarihaudat, kuten silloin oli tapana. Siellä hän näki Heinon haudan ja muisti tehdyn lupauksen. Heti sen jälkeen hän selvitti, missä perhe asui, ja kävi tervehtimässä heitä.
Keinuhevonen ja leipälapio
Muistan lapsuudestani ja nuoruudestani äitini kertoman tarinan kesken jääneestä keinuhevosesta. Sisarusten kotitalon ulkorakennuksen orsilla oli keinuhevonen, jonka tekeminen oli jäänyt kesken, kun sota vei tekijän. Joitakin vuosia sitten minussa heräsi ajatus: voisiko keinuhevonen olla vielä olemassa. Saimme luvan tutkia ulkorakennusta ja lähdimme etsimään, mutta vuosikymmenten jälkeen sitä ei enää löytynyt.
Jäin pohtimaan, mitä olisin tehnyt, jos keinuhevonen olisi löytynyt – olisinko asettanut sen esille keskeneräisenä vai pyytänyt jonkun tekemään sen valmiiksi.
Ulkorakennuksesta löytyi lopulta hyvin arkinen esine: leipälapio. Nyt tuo leipälapio roikkuu oman kotini seinällä hiljaisena muistutuksena ajasta, jolloin elämä oli niukempaa ja arki vaati enemmän kuin nykyinen yltäkylläisyys antaa ymmärtää.
Minä, 60-luvun loppupuolella syntyneenä, en voi kuin ihmetellä, miten Sandra-äiti selviytyi tuosta tilanteesta ja miten elämä jatkui sen jälkeen. En kuitenkaan ryhdy vertaamaan menneitä aikoja nykyhetkeen enkä edes pohtimaan, millaista elämä silloin tarkalleen oli, sillä jokaisella aikakaudella ja sukupolvella on omat haasteensa ja vaikeutensa. Vaikka olen kuullut jonkin verran tarinoita, en voi oikeasti ymmärtää, mitä se käytännössä merkitsi.
Nyt, kun omalla pojallani on vuosi armeijassa takanaan ja kun tarkastelee vallitsevaa maailmantilannetta – esimerkiksi Raatteentien taistelua – ajatukset saavat aivan uuden merkityksen. Sen olen halunnut myös lapsilleni kertoa.
Tämän tarinan voi siis päättää veteraanin iltahuudon sanoihin: “Kertokaa lastenlapsille lauluin, himmetä ei muistot saa.”
Marjo Yli-Rahnasto
Lukijoilta: Kirkkoherran käynnin jälkeen kaikki oli toisin
Hannes-myrsky riehunut Kauhajoellakin
Lukijoilta: Hautamäen kateissa ollut poika löytyi Amerikasta
Tellervo Järvenpää on tehnyt yli 45-vuotisen uran kaupungin töissä
Opetusmaatilalle uusi traktori
Susi kiersi miestä ja koiraa
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Neljä kauhajokelaisyritystä Etelä-Pohjanmaan parhaiden joukossa