Tal­vi­so­dan päät­ty­mi­ses­tä on ku­lu­nut 85 vuot­ta. Moni mies kaa­tui, toi­set haa­voit­tui­vat. Isä­ni sääs­tyi, veli kaa­tui. Val­koi­set ris­tit hau­taus­maal­la ker­to­vat, kuin­ka kal­lis on maa. Se on tais­tel­tu ve­rel­lä, hiel­lä ja kyy­ne­lil­lä.

Moni teki lu­pauk­sia Ju­ma­lal­le. Jos tääl­tä sel­vi­än, an­nan elä­mä­ni Si­nul­le. Kuin­ka moni lu­nas­ti lu­pauk­sen­sa so­dan lo­put­tua? Kar­ja­la me­ne­tet­tiin. Jos nii­tä muu­ta­maa juu­ta­lais­ta ei oli­si luo­vu­tet­tu, voi ol­la, et­tä Kar­ja­laa ei oli­si me­ne­tet­ty. Ke­rit­tiin luo­vut­ta­maan muu­ta­ma en­nen kuin tuli käs­ky kor­ke­am­mal­ta ta­hol­ta, et­tä yh­tä­kään ei enää luo­vu­te­ta. Joka ki­ro­aa mi­nun kan­sa­ni Is­ra­e­lin, sen minä ki­ro­an. Joka siu­naa mi­nun kan­saa­ni Is­ra­e­lia, sen minä siu­naan. Is­ra­el on Ju­ma­lan sil­mä­te­rä.

Sain it­se käy­dä Kar­ja­las­sa. Ih­mi­set oli­vat nöy­riä ja iha­nia. Lait­toi­vat vaik­ka ai­no­an­sa pöy­tään vie­raal­le. Tänä päi­vä­nä olem­me lä­hem­pä­nä so­taa, kuin kos­kaan en­nen. Me­nim­me Na­toon, et­tä sai­sim­me tur­va­ta­kuut, jos jou­dum­me so­taan. Nato tu­lee apuun. Rau­ha ja tur­val­li­suus ei ole po­liit­ti­nen ky­sy­mys, vaan hen­gel­li­nen. Raa­ma­tus­ta tie­däm­me, et­tei Her­ran käsi ole Suo­men yl­lä ja maam­me kan­sam­me yl­lä. Mit­kään tur­va­ta­kuut ei­vät au­ta. Her­ra See­ba­ot on kai­ken yl­lä. Hän on Her­ra ja Ku­nin­gas.

Jo kym­me­nien vuo­sien ajan Her­ra on lä­het­tä­nyt Suo­men kan­sal­le pro­fe­ti­oi­ta, jois­sa va­roi­te­taan so­das­ta ja tu­hos­ta, jos em­me tee pa­ran­nus­ta syn­neis­täm­me. Raa­mat­tua ei saa lu­kea enää päi­vä­ko­deis­sa, van­hain­ko­deis­sa ei­kä kou­luis­sa. Suo­meen on sää­det­ty la­ke­ja, jot­ka ei­vät ole Ju­ma­lan mie­len mu­kai­sia. Tääl­lä ele­tään kuin va­si­kat pel­los. Kan­san täy­tyy käy­dä pol­vil­leen pyy­tä­mään Ju­ma­lal­ta an­teek­si. Vii­me so­tien ai­ka­na suo­ma­lai­sia näh­tiin pol­vil­laan kir­kois­sa, kau­pois­sa, ka­duil­la, kaik­ki­al­la. Her­ra ar­mah­ti Suo­men kan­saa. Ta­sa­val­lan pre­si­dent­ti Kyös­ti Kal­lio ke­hoit­ti kan­saa har­taa­seen ru­kouk­seen ja pa­ran­nuk­seen.

Vain kään­ty­mäl­lä ru­kouk­ses­sa Jee­suk­sen puo­leen, voim­me säi­lyt­tää Ju­ma­lan var­je­luk­sen kan­sam­me yl­lä. Nöyr­ty­vil­le Ju­ma­la lu­paa tur­va­ta­kuut ja ne on pi­tä­vät ta­kuut. Her­ra pys­tyy pi­tä­mään lu­pauk­sen­sa. Ru­koi­le­val­la us­ko­vai­sel­la ei ole mi­tään hä­tää, vaik­ka ym­pä­ril­lä kuo­huu. Hä­nel­lä on hen­ki­lö­koh­tai­set tur­va­ta­kuut. Us­ko­vien on ai­ka vie­dä tätä vies­tiä eteen­päin toi­sil­le us­ko­vil­le ja us­kos­ta osat­to­mil­le, et­tä tämä kan­sa on tie­toi­nen sii­tä, mikä tur­me­lee kan­sa­kun­nat ja mis­tä apu tu­lee.

Van­hurs­kaus kan­san ko­rot­taa, syn­ti on kan­sa­kun­nan hä­peä. San. 14:34 Her­ra sa­noo: ”Eh­kä­pä he kuu­le­vat ja kään­ty­vät it­se ku­kin pois pa­hal­ta tiel­tään, ja niin minä ka­dun sitä on­net­to­muut­ta, jon­ka olen ai­ko­nut heil­le tuot­taa hei­dän pa­ho­jen te­ko­jen­sa täh­den.” Jer. 26:3. Edes­sä on Ju­ma­lan kan­sal­la suu­ri ta­pah­tu­ma, kun Jee­sus tu­lee tai­vaan pil­vis­sä ha­ke­maan oman­sa ka­rit­san häi­hin. Hau­dat au­ke­a­vat, us­ko­vai­set nou­se­vat tai­vaan pil­viin Her­raa vas­taa­not­ta­maan, sa­moin elä­vät elos­sa ole­vat. Maan­pääl­tä ka­to­aa jouk­ko ih­mi­siä.

Mi­nul­la on si­nul­le iloi­nen uu­ti­nen. Vie­lä eläm­me ar­mon ajas­sa, voit­te ot­taa Jee­suk­sen vas­taan hen­ki­lö­koh­tai­se­na Va­pah­ta­ja­na. Sa­not vain, et­tä ha­lu­at ot­taa Jee­suk­sen vas­taan omaan elä­mää­si. An­na kaik­ki syn­ti­ni an­teek­si, puh­dis­ta py­häl­lä, kal­liil­la so­vin­to­ve­rel­lä­si, et­tä lun­ta­kin val­ke­am­mak­si tu­li­sin. Aa­men. Kun vain huu­taa, Jee­sus au­ta, hän kuu­lee. Sil­loin si­nä­kin voit pääs­tä ylö­sot­toon tai kuo­le­man kaut­ta pa­ra­tii­siin (tai­vaa­seen). Se tie on kai­ta, joka vie elä­mään. Vain har­vat löy­tä­vät sen. Hel­pom­pi on käy­dä la­ve­aa tie­tä tois­ten kans­sa nau­ra­en. La­vea tie vie ian­kaik­ki­seen ka­do­tuk­seen, ka­pea tie Tai­vaan ko­tiin. Mie­ti tark­kaan, mis­sä ha­lu­at ian­kaik­ki­suu­te­si viet­tää. Tai­vaan iha­nuu­des­sa vai ka­do­tuk­sen kur­juu­des­sa. Muis­ta, se ei lopu kos­kaan. Se jat­kuu ian­kaik­ki­ses­ti.

Tei­tä siu­na­ten

Ar­ja Mäki-Kant­ti