Kau­ha­jo­ki-leh­des­sä 12.4.2023 ol­lut Han­nu Syr­jä­lah­den runo: ”Vie­lä­kö jak­sat kään­tyä päi­vää koh­ti?”, kos­ket­ti mi­nua sy­väs­ti.

Mie­lee­ni muis­tui­vat sa­mal­la lap­suu­te­ni ajan so­ta­vuo­det ja nii­den ai­heut­ta­mat kär­si­myk­set ko­ti­rin­ta­mal­la. Ru­noil­la oli sil­loin suu­ri vai­ku­tus kan­san mie­li­a­laan. Erit­täin suu­res­ti vai­kut­ti ai­ka­naan Yr­jö Jyl­hän ru­no­ko­ko­el­ma Kii­ras­tu­li, joka jul­kais­tiin vuon­na 1941.

Ru­nois­sa ku­vat­tiin rin­ta­ma­mies­ten ko­ke­muk­sia ai­dos­ti ja ym­mär­ret­tä­väs­ti, kos­ka ru­noi­li­ja oli it­se ko­ke­nut sa­mat koh­ta­lot. Ru­not kä­sit­te­li­vät in­hi­mil­li­syyt­tä ja sy­vää vel­jes­ko­ke­mus­ta so­dan kau­hu­jen kes­kel­lä. Myös mui­ta sota-ai­kaa kä­sit­te­le­viä ru­no­ja, is­kel­miä ja lau­lu­ja oli pal­jon. Hy­vin mo­net niis­tä myös ke­ven­si­vät sota-ajan synk­kää tun­nel­maa.

Sota-ajan muis­tot säi­lyi­vät kan­san kes­kuu­des­sa pit­kään. Vie­lä vuon­na 1957, jol­loin pa­la­sin ase­pal­ve­luk­ses­ta re­ser­vin vän­rik­ki­nä, äi­ti­ni oli hy­vin huo­les­tu­nut sii­tä, mi­ten mi­nun kä­vi­si, jos sota al­kai­si. Re­ser­vin up­see­rei­ta oli kaa­tu­nut so­das­sa niin pal­jon. Yri­tin va­kuut­taa äi­dil­le­ni, et­tei Suo­mes­sa enää so­taa mi­nun eli­nai­ka­na­ni, ei­kä sen jäl­keen­kään tule ja us­koin it­se­kin sii­hen va­kaas­ti. Näyt­tää nyt va­li­tet­ta­vas­ti kui­ten­kin sil­tä, et­tä sota Suo­mes­sa­kin saat­taa ol­la hy­vin­kin mah­dol­li­nen.

Uu­no Kai­las ku­va­si vuon­na 1931 so­dan en­tei­tä tu­tus­sa ru­nos­saan Ra­jal­la. ko­ko­el­mas­sa Uni ja kuo­le­ma:

Raja rai­lo­na au­ke­aa.

Edes­sä Aa­sia, Itä.

Ta­ka­na Länt­tä ja Eu­roop­paa;

var­je­len, var­ti­ja, sitä.

Kah­dek­san vuot­ta myö­hem­min al­ka­nees­sa Tal­vi­so­das­sa Suo­mi jou­tui yk­sin var­je­le­maan it­se­ään. On­nek­si nyt Nato-ai­ka­na var­ti­jan tu­ke­na on lä­hes koko län­ti­nen Eu­roop­pa ja USA.

Myös muu­al­la maa­il­mas­sa sota-ajan ru­nou­del­la on ol­lut suu­ri vai­ku­tus ylei­seen mie­li­a­laan. Mie­les­tä­ni suu­rin vai­ku­tus yk­sit­täi­sel­lä ru­nol­la on ol­lut John McCraen vuon­na 1915 kir­joit­ta­mal­la ru­nol­la ”In Flan­ders Fields”, jos­ta en ole löy­tä­nyt suo­men­nos­ta. Flan­de­ris­sa käy­tiin en­sim­mäi­sen maa­il­man­so­dan ve­ri­sim­piä tais­te­lui­ta. Ru­nos­sa ku­vail­laan, kuin­ka ke­vät saa­puu tais­te­lu­ken­til­le­kin. Uni­kot puh­ke­a­vat kuk­kaan hau­taus­maan ris­ti­ri­vis­tö­jen vä­leis­sä. Kiu­rut len­tä­vät roh­ke­as­ti tai­vaal­la ja li­ver­tä­vät rie­muk­kaas­ti, vaik­ka nii­den ää­ni erot­tuu tyk­kien jys­keen kes­kel­lä vain har­voin. So­dan ai­heut­ta­mis­ta kär­si­myk­sis­tä huo­li­mat­ta ru­nos­sa in­nos­te­taan pi­tä­mään ”soih­tu kor­ke­al­la”.

Unik­koa kas­voi en­sim­mäi­sen maa­il­man­so­dan ai­kaan run­saas­ti koko Flan­de­ris­sa sekä laa­joil­la hau­taus­mail­la, joil­le kaa­tu­neet hau­dat­tiin. Uni­kon ku­kas­ta on tul­lut en­sim­mäi­sen maa­il­man­so­dan päät­ty­mis­päi­vä­nä vie­tet­tä­vän muis­to­päi­vän sym­bo­li. Tätä muis­to­päi­vää kun­ni­oi­te­taan kiin­nit­tä­mäl­lä pu­nai­sia uni­kon kuk­ka­merk­ke­jä rin­ta­pie­leen. Tapa on ylei­nen eri­tyi­ses­ti Isos­sa-Bri­tan­ni­as­sa ja Brit­ti­läi­sen kan­sai­nyh­tei­sön mais­sa. Sa­mal­la kun­ni­oi­te­taan kaik­kia ve­te­raa­ne­ja ja kaa­tu­nei­ta.

Suo­mes­sa so­ta­muis­to­ja kos­ke­vis­sa ru­nois­sa ja is­kel­mis­sä ei ole nos­tet­tu esil­le eri­tyi­ses­ti jo­ta­kin tais­te­lu­paik­kaa, vaan ta­sa­ver­tai­si­na koh­tei­na ovat ol­leet use­at pai­kat, jos­kus sa­mas­sa ru­nos­sa­kin ku­ten esi­mer­kik­si Ge­org Malms­te­nin tun­ne­tus­sa is­kel­mäs­sä, jon­ka muis­tan hy­vin jo lap­suu­sa­joil­ta­ni ja jos­ta esi­merk­ki­nä on seu­raa­vas­sa vain yk­si sä­keis­tö.

Vain kuk­ki­vat kum­mut nuo kal­mis­toi­den

lie kaik­ki mi’ jäl­jel­lä on.

’Siell’ le­pää nyt san­ka­rit Suo­mus­sal­men,

Sum­man, Raat­teen ja Kol­laan­jo­en..

Lau­ri Hau­ta­mä­ki

Tam­pe­re