Uu­tis­ku­vis­sa tois­tuu päi­vit­täin

loh­du­ton, lii­kut­ta­va näky:

mur­heen mur­ta­ma­na sei­sot sii­nä,

ko­ti­si sa­vu­a­vil­la rau­ni­oil­la,

kau­ka­na tääl­tä – Uk­rai­nas­sa.

Näen: kaik­ki on men­nyt,

on vie­ty Si­nul­ta pois.

Huo­maan, et­tä ruu­mii­si tä­ri­see jär­ky­tyk­ses­tä,

ja pon­nis­te­lus­ta. Hei­ken­ty­nein voi­min olet

pen­ko­nut sir­pa­lei­den se­as­ta, tuh­kan al­ta,

jos siel­lä sen­tään jo­tain oli­si sääs­ty­nyt…

Elä­mä­si rau­ni­oil­la sei­sot, kau­kai­nen ys­tä­vä.

Vie­rel­lä­si it­ken hil­jaa, epä­toi­von ja ma­sen­nuk­sen

hyö­ky­aal­loil­la.

- Su­ren koh­ta­lo­a­si ja kaik­kea kär­si­mys­tä ja kur­juut­ta,

joka täs­tä koi­tuu maa­no­sal­lem­me ja koko maa­il­mal­le.

Val­ju­na nou­see sel­käm­me ta­ka­na au­rin­ko.

Se luo meis­tä pit­kän, vä­ri­se­vän var­jon.

Et vie­lä jak­sa kään­tyä nou­se­vaa päi­vää päin.

Tä­nään huo­kaan kans­sa­si:

Tur­man Peto, hel­li­tä jo meis­tä!

Ra­kas­ta­va Ju­ma­la, au­ta mei­tä!

Her­ra, ar­mah­da mei­tä!

Toi­vo pa­rem­mas­ta huo­mi­ses­ta saa­koon

kan­taa kaik­kia ki­du­tet­tu­ja ja kär­si­viä

uu­teen, siu­naus­ta sä­tei­le­vään aa­muun!

Han­nu Syr­jä­lah­ti