Au­rin­ko pais­taa etei­sen ik­ku­nois­ta si­säl­le. Ovat­pa li­kai­set, to­te­an. Las­ten hans­kat ja pi­pot pur­su­a­vat lat­ti­al­le niil­le va­ra­tuis­ta ko­reis­ta.

Pöly peit­tää pin­to­ja, sa­no­ma­leh­ti­ä­kin on lii­kaa. Sul­lon mo­no­ja ala­kaap­piin – nyt tar­vi­taan ti­laa lenk­ka­reil­le, sil­lä juok­su­kau­si on al­ka­mas­sa. No, mikä on, kun mo­not ei­vät mene hyl­lyl­le, äh­käi­sen. Kis­sa­han se siel­lä, mah­dot­to­man ute­li­aa­na. Kun ku­ro­tan ve­tä­mään kis­saa esiin, se am­pai­see ohit­se­ni ja hyp­pää tak­kien kimp­puun. Jo­tain ro­mah­taa ja ir­to­nau­lak­ko kaa­tuu. Täs­sä sitä ol­laan, sees­tei­ses­sä sun­nun­tai­aa­mus­sa ar­jen kes­kel­lä.

En eh­di kau­aa ih­me­tel­lä elä­mää, sil­lä kis­sa ha­lu­aa ulos. Mei­dän Flora, nyt vii­den kuu­kau­den ikäi­nen kis­sa­nei­ti, on jo tot­tu­nut val­ja­sul­koi­li­ja. Ke­vät on he­rät­tä­nyt sen vais­tot ja elä­mä ul­ko­na mais­tuu ma­koi­sal­le, kär­pä­sil­le. Nii­tä kis­sa pyy­dys­tää ta­lon sei­nus­toil­ta. Kau­pun­ki­tont­tim­me Vaa­sas­sa ei tar­joa yh­tä kiin­nos­ta­via vi­rik­kei­tä kuin mum­mo­la Kau­ha­jo­el­la. Siel­lä Flora oli pää­si­äi­se­nä kuin pa­ra­tii­sis­sa. Oli pui­ta, ora­via ja ym­pä­riin­sä len­te­le­viä lin­tu­ja. Mut­ta pa­rem­man puut­tees­sa Vaa­san puu­ton tont­ti­kin kel­paa. Mou­ru­ta pi­tää, mut­ta elä­mä on mu­ka­vaa.

Kis­sat ei­vät ole ai­noi­ta, jot­ka mou­ru­a­vat. Pa­laan edus­kun­ta­vaa­lei­hin, jos­sa mou­ru­a­mis­ta kuul­tiin mo­nen­mois­ta, osal­ta var­sin ko­va­ää­ni­ses­ti­kin. Ne, jois­ta ään­tä läh­ti eni­ten, tar­jo­si­vat vä­hi­ten to­del­li­sia toi­mi­via rat­kai­su­ja, mie­les­tä­ni. So­si­aa­li­nen me­dia toi, ja tuo, ko­va­ää­ni­set mie­li­pi­teet sil­mil­le, niil­le­kin, joi­ta ne ei­vät niin kiin­nos­tai­si.

Vaa­lien jäl­keen tör­mä­sin mie­len­kiin­toi­seen sa­naan. En ol­lut kuul­lut sitä ai­kai­sem­min. Se oli osu­va ja eten­kin se, mitä sil­lä tar­koi­te­taan. Sana on öy­hö­tys. Vuo­si sit­ten kak­si val­ta­kun­nan me­di­an toi­mit­ta­jaa ker­toi­vat öy­hö­tyk­sen ole­van ag­g­res­sii­vis­ta ja hyök­kää­vää po­liit­tis­ta tai yh­teis­kun­nal­lis­ta pu­het­ta, jo­hon liit­tyy tie­tyn­lai­nen pro­vo­kaa­ti­on lo­giik­ka. Öy­höt­tä­mi­nen on sen ta­son tie­tois­ta pu­het­ta, et­tä taus­tal­la näh­dään usein ole­van vies­tin­nän am­mat­ti­lai­nen. Tämä te­kee öy­höt­tä­mi­ses­tä vaa­ral­lis­ta. Kos­ka täl­lai­sel­le pu­heel­le käy­te­tään so­si­aa­lis­ta me­di­aa ak­tii­vi­ses­ti ka­na­va­na, vai­kut­taa puhe myös uu­tis­me­di­aan ja po­li­tiik­kaan.

Koh­ta ter­miin tör­mät­ty­ä­ni jou­duin to­den­ta­maan öy­höt­tä­mis­tä myös oman so­me­ni uu­tis­vir­ras­sa, jos­sa pari tut­ta­vaa­ni oli nos­tet­tu kä­sit­tä­mät­tö­män maa­lit­ta­mi­sen koh­teik­si Ete­lä-Poh­jan­maal­la. Jär­ky­tyin. Pait­si koko ai­he, myös sen sa­na­va­lin­nat ja il­mai­sun tyy­li oli­vat al­hai­sin­ta ku­raa, mitä olen ai­koi­hin näh­nyt. Jul­kai­sus­ta puut­tui­vat al­keel­li­sim­mat­kin käy­tös­ta­vat ja ih­mi­sen kun­ni­oi­tus. Ja kui­ten­kin ky­sees­sä oli paik­ka­kun­nan val­lan­käyt­tä­jä, kan­san kun­ta­po­li­tiik­kaan va­lit­se­ma hen­ki­lö.

Vaik­ka miel­tä­ni myl­ler­si, tuli yk­si asia en­tis­tä kirk­kaam­mak­si. Tär­kein­tä on si­vis­tys. Kou­lun­käyn­ti ja sen ar­vos­tus. Asi­ois­ta pu­hu­mi­nen – rau­hal­li­ses­ti, mui­ta kun­ni­oit­ta­en ja tie­toon poh­jau­tu­en. Myös lap­sil­le sen opet­ta­mi­nen, mi­ten maa­il­ma ja de­mok­ra­tia toi­mi­vat. Mitä vaa­lit tar­koit­ta­vat ja mi­ten niis­sä toi­mi­taan, ja en­nen kaik­kea mik­si.

Ko­din ar­vois­ta ja mui­den­kin ar­vois­ta on hyvä pu­hua ja miet­tiä, mitä mi­kin asia tar­koit­taa. Vaik­ka koko elä­män­sä eläi­si yh­del­lä paik­ka­kun­nal­la, on hyvä näh­dä ja opet­taa myös se, et­tä maa­il­ma on pal­jon isom­pi kuin oman kun­nan ra­jat (ja aja­tuk­set). Sil­mi­ään ei voi sul­kea. Ja en­nen kaik­kea: his­to­ri­aa ei pidä unoh­taa.

Se vaa­leis­ta. Lu­mien su­let­tua ar­kea ja aja­tuk­sia on hyvä tuu­let­taa taas juok­su­len­keil­lä ul­koil­mas­sa. Las­ten ylei­sur­hei­lu­har­ras­tuk­ses­sa hal­li­kau­si on lop­pu­suo­ral­la. Kun ur­hei­lu­kent­tien su­la­mis­ta vie­lä odo­tel­laan, ki­sail­laan Vaa­san seu­dul­la vii­kon­lop­pui­sin maas­to­juok­sun osa­kil­pai­luis­sa. En­sim­mäi­seen start­tiin osal­lis­tuin it­se­kin. Olen har­joi­tel­lut juok­sua elo­kuus­ta al­ka­en juok­su­kou­lus­sa. Sii­tä on ol­lut hyö­tyä, sil­lä omal­la mat­kal­la­ni juok­sin en­nä­ty­sai­ka­ni. Olin toki kah­des­ta ai­kuis­juok­si­jas­ta vii­mei­se­nä maa­lis­sa ja niin, et­tä lap­siy­lei­sö­kin oli jo eh­ti­nyt läh­teä ko­tei­hin­sa, mut­ta tu­li­pa juos­tua. Olin on­nel­li­nen pal­kin­nok­si saa­dus­ta pil­li­me­hus­ta. Se oli en­sim­mäi­nen ur­hei­lu­pal­kin­to­ni vuo­si­kau­siin.

Huh­ti­kui­sin aja­tuk­sin,

Han­na Hat­tar