Mi­ten vai­ke­aa mei­dän it­se kun­kin on pi­tää ja py­syt­täy­tyä an­ne­tuis­sa lu­pauk­sis­sa tai py­häs­ti van­no­tuis­sa pe­ri­aat­teis­sa.

Tie­dät­te­hän, vuo­den alus­sa lu­va­taan viet­tää ti­pa­ton­ta tam­mi­kuu­ta, ham­mas­sär­ky­jen is­kies­sä ai­ko­muk­se­na on lo­pet­taa kark­kien syön­ti py­sy­väs­ti tai pää­tös, et­tä ajat­te­len ja pu­hun kans­saih­mi­sis­tä vain hy­vää.

Ih­mi­nen on in­hi­mil­li­nen. Lu­pauk­set ja pe­ri­aat­teet rik­kou­tu­vat, kun tah­don­voi­ma ei rii­tä tai kun tun­net ko­ke­nee­si vaik­ka­pa epä­oi­keu­den­mu­kais­ta koh­te­lua tois­ten ih­mis­ten ta­hol­ta. ”Minä otan vain yh­den olu­en tai kar­kin, ei se hait­taa.” tai ”Olet­kos kuul­lut, et­tä...”.

Mei­dän tu­li­si ol­la vas­tuun­tun­toi­sia niin it­se­äm­me kuin toi­nen tois­tam­me koh­taan. Jo­kai­sen ih­mi­sen elä­mäs­sä olen­nais­ta on oma ter­veys ja hy­vin­voin­ti - on­nel­li­suus, mitä elin­ta­po­jen ja lii­kun­nan li­säk­si edis­tää myös so­pui­sa yh­tei­se­lo tois­ten ih­mis­ten kans­sa.

Vaik­ka se saat­taa ol­la it­se kul­le­kin vai­ke­aa, mei­dän tu­li­si ko­et­taa kas­vaa ih­mi­si­nä ja elää niin, et­tä py­sym­me to­tuu­des­sa, neu­vom­me har­haan as­tu­vaa ja nos­tam­me maa­han vai­pu­van, ar­vos­tam­me epäit­sek­kyyt­tä ja so­pua sekä työs­ken­te­lem­me yh­des­sä ko­din ja yh­tei­söm­me hy­väk­si. Se luo on­nel­li­suut­ta ja hy­vää miel­tä omaan elä­määm­me, ja sopu ja yh­teis­työ kas­vat­taa ja ruok­kii myös me­nes­tys­tä.

Tuo­mas Koi­vu­nie­mi