Talous puhutti Kauhajoen valtuustoa
Kotiseututalon vaiheista tehtiin dokumenttielokuva
Pääkirjoitus: Jouluna ei tarvitse olla tehokas
Kimmo Levä Museoviraston johtoon
Yleisurheilussa on menestyjiä laajalla rintamalla
Susi kiersi miestä ja koiraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Jari-Pekka Laitio-Ramone
Pääkirjoitus: Jouluna ei tarvitse olla tehokas
Talouselämän vaikuttaja Kyösti Kakkonen esitti äskettäin, että esimerkiksi tälle viikolle arkipäiviin osuvat joulunpyhät pitäisi siirtää viikonloppupäiviin.
Pyhäpäivien siirtäminen kun toisi hänen mukaansa työhön tehokkuutta ja talouteen piristystä. Arkipyhät viikonloppuun -esityksien lentäessä ilmoille, herää kysymys, onko ihmiselämän päätarkoitus olla tehokas työresurssi? Elämässä on oltava muutakin kuin työmuurahaisen arkea - aikaa itselle, perheelle, läheisille, harrastuksille ja ennen kaikkea levolle.
Suomessakin työn tehokkuus on parin-kolmen vuosikymmenen aikana parantunut. Tarinat työelämässä uupuneista tuntuvat lisääntyneen. Tehokkuusvaatimusten sijaan soisi talousvaikuttajankin pohtivan keinoja siihen, miten löydetään tasapaino yksilön ja perheen arkielämän, työn ja vapaa-ajan välillä. Hyvinvoiva ja onnellinen ihminen on hyvä läheinen, hyvä työntekijä ja hyvä kansalainen.
Rauhoitutaan ja levätään jouluna.
Tuomas Koivuniemi