Huhtikuun näyttely on Oodi luonnolle
Aron koululaiset kisailivat keppihevosradalla
Hartauskirjoitus: Ylösnousseen todistajia
Kylillä on varauduttava poikkeustilanteisiin
Lukijoilta: Mölyä tyhjästä
Traktori lähti käsistä Rahikkatiellä - kurikkalaiset tulivat apuun
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa
Yksinäinen susi liikkui lauantaina Kauhajoen keskustan tienoilla
Talviolympialaisissa on nähtävissä häivähdys Kauhajoelta
Pääkirjoitus: Rumat talven jäljet pois luonnosta
Luonto herää parhaillaan talven horroksesta. Muuttolinnut ovat palanneet suurina parvina ja pikkulinnut laulavat pihapuissa.
Leskenlehdet pukkaavat läpi kellastuneiden heinien sekä lumet sulavat puroihin ja jokiin. Kevään merkit ja valo sytyttää ihmisetkin toimintaan ja työhön.
Valitettavasti kevään tulo paljastaa myös talven jäljet ja teot. Ojissa ja tienpientareilla on jos jonkinlaista roskaa ja ongelmajätettä, joita on talven aikana heitelty autojen ikkunoista tai muuten liikkuessa pois. Ihmiset eivät ole malttaneet viedä tai kantaa jätteitä kotiroskikseen tai julkisiin keräyspisteisiin.
Yleisradio käynnisti toista viikkoa sitten Miljoona roskapussia -kampanjan, jonka tavoitteena on kahden kuukauden aikana siivota ympäristöä roskista ja jätteistä. Verkkosivuillaan julkisen palvelun mediayhtiö kertoo, että mukana on 160 kuntaa ja lukuisa määrä eri järjestöjä. Suupohjan kunnat ja Kurikka eivät vielä ole ilmoittautuneet mukaan ympäristökampanjaan, mutta Kaskinen ja Kristiinankaupunki ovat.
Ei huolenpito luonnosta toki kampanjaa tarvitse. Nyt, kun kevätsäät innostavat kansaa liikkumaan kävellen tai pyörälllä lähiluonnossa, kannattaa ottaa roskapussi mukaan. Jos roskia tai jopa ongelmajätteitä tulee reitin varrella vastaan, poimitaan ne pois ja viedään jäteastioihin tai kierrätyspisteisiin. Tällainen toiminta on hyötyliikuntaa parhaimmillaan.
Tuomas Koivuniemi