Men­nyt kesä on ol­lut su­run ja luo­pu­mi­sen ai­kaa. Kesä oli vas­ta al­ka­mas­sa, kun van­hin si­sa­rem­me Riit­ta me­neh­tyi äkil­li­ses­ti ja kesä oli lo­puil­laan, kun suru-uu­ti­nen koh­ta­si mei­dät toi­sen ker­ran. Nyt oli Päi­vin ai­ka läh­teä.

Päi­vin elä­mä ei ol­lut ai­na help­poa, sil­lä mo­net sai­rau­det ja liik­ku­mi­sen vai­keus aset­ti hä­nel­le haas­tei­ta. Kaik­kein vai­kein­ta vie­rel­lä kul­kien oli näh­dä ne ker­rat, kun Päi­vi jou­tui koh­taa­maan ym­mär­tä­mät­tö­myyt­tä. Sil­ti sinä jak­soit sai­rauk­sie­si kes­kel­lä ol­la kii­tol­li­nen ja tyy­ty­väi­nen elä­mään.

Äi­dil­le ja meil­le si­sa­ruk­sil­le oli eri­tyi­sen mer­ki­tyk­sel­li­nen het­ki, kun sinä Päi­vi kir­joi­tit yli­op­pi­laak­si ai­kui­sil­ta­lu­ki­os­ta. Isä kul­jet­ti si­nua il­tai­sin opin­toi­hin, mut­ta me­neh­dyt­ty­ään hän ei ol­lut kans­sam­me juh­lis­ta­mas­sa val­ko­lak­ki­a­si.

Voi­mie­si vä­hen­ty­es­sä odo­tit pää­syä pal­ve­lu­ko­tiin, mut­ta sait­kin kut­sun Tai­vaan ko­tiin. Läm­pi­mät muis­tot ja kai­paus val­taa mie­le­ni, kun ajat­te­len tei­tä rak­kaat si­sa­re­ni: Mai­ja, Riit­ta ja Päi­vi.

Kul­jes­ke­lu muis­to­jen sil­lal­la pa­ran­taa ja loh­dut­taa as­kel ker­ral­laan.

Kai­ken men­neen ja tu­le­van saa jät­tää Ju­ma­lan kä­siin.

Saa­koon rak­kaus Ju­ma­lan tei­tä sy­lis­sään kan­taa.

Si­nik­ka