Hirvikeittoa riista- ja lähiruokapäivänä
Lukijoilta: Jeesus, joulun herra
Talous puhutti Kauhajoen valtuustoa
Kotiseututalon vaiheista tehtiin dokumenttielokuva
Pääkirjoitus: Jouluna ei tarvitse olla tehokas
Susi kiersi miestä ja koiraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Pääkirjoitus: Yrittäjähenkeä ja luovaa hulluutta
Suomessa vietettiin tiistaina 5. syyskuuta Yrittäjän päivää, mitä useat yrittäjät taisivat juhlistaa työn merkeissä. Etelä-Pohjanmaalla yrittäjyysaste on yksi maan korkeimmista. Päätoimisten yrittäjien lisäksi maakunnasta löytyy runsaasti sivutoimisia yrittäjiä.
Mitkä ominaisuudet ovat tyypillisiä ihmisille, jotka ryhtyvät yrittäjiksi? Yrittäjähenki ja luova hulluus eli ihminen uskoo omaan asiaansa, innovaatioon, konseptiin tai tuotteeseen, ja on valmis laittamaan kaikki peliin.
Yksi esimerkki yrittäjähenkisyydestä ja luovasta hulluudesta on tuore Lapua 1976 -elokuva. Elokuvan eteläpohjalaiset tekijät ovat oman tuotantoyhtiön puitteissa ja omalla taloudellisella riskillään tuottaneet 1,2 miljoonaa euroa maksaneen kulttuurituotteen, joka ei ole saanut oikeastaan ollenkaan julkista tukea. Tuo elokuva nousi viime viikonloppuna Suomen katsotuimmaksi, mikä on erinomainen saavutus.
Tuomas Koivuniemi
Hirvikeittoa riista- ja lähiruokapäivänä
Lukijoilta: Jeesus, joulun herra
Talous puhutti Kauhajoen valtuustoa
Kotiseututalon vaiheista tehtiin dokumenttielokuva
Pääkirjoitus: Jouluna ei tarvitse olla tehokas
Susi kiersi miestä ja koiraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta