D-tytöillä oli pesisleirillä 11 ottelua
Ulosottoon joutui viime vuonna 587 000 ihmistä
Palokuntataitoja opeteltiin palokuntanuorten leirillä
Hugo Boman siirtyy Karhubasketiin
Hyvinvointialueella riittää taloushaasteita
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä
Paikallisuus on ekologisuutta
Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio pohti helmikuun alussa Seura-lehden kolumnissaan verkko-ostosten ekologisuutta. Haukion mukaan 85 prosenttia suomalaisista ostaa muun muassa vaatteita, kenkiä, elektroniikkaa ja meikkejä ulkomaisista verkkokaupoista Kiinasta, Saksasta, Ruotsista ja Britanniasta.
Haukio vertailee kolumnissaan kivijalkakauppaa ja verkkokauppa-ostamista. Verkkokaupan puolesta puhuu sen vaivattomuus ja hinta sekä se, ettei se ole sidottu tiettyihin aukioloaikoihin. Toisaalta, kivijalkakaupassa saa henkilökohtaista palvelua, ostaminen on nopeaa ja tuotteen saa sieltä heti mukaan. Hinta tosin voi olla vähän kalliimpi.
Yrityksiä koskevissa kuluttajatutkimuksissa me ihmiset usein kerromme arvostavamme kotimaisuutta, hyvää palvelua ja paikallisia tuotteita. Kovin usein nämä arvolinjaukset ja käytännön toimet ovat ristiriidassa - tavara tai tuote ostetaan maailman äärissä sijaitsevasta verkkokaupasta, jos se on muutaman kymmenen senttiä halvempi. Samalla tehdään karhunpalvelus oman yhteisön hyvinvoinnille ja palveluille. Suositaan siis paikallista yrittäjyyttä ja kotimaista osaamista, se on myös näinä ilmastonmuutoksen ja ympäristötietoisuuden aikoina ekologisempi vaihtoehto.
Tuomas Koivuniemi
D-tytöillä oli pesisleirillä 11 ottelua
Ulosottoon joutui viime vuonna 587 000 ihmistä
Palokuntataitoja opeteltiin palokuntanuorten leirillä
Hugo Boman siirtyy Karhubasketiin
Hyvinvointialueella riittää taloushaasteita
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä