Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Pihasta toisen eteen
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä
Susi seurasi äitiä ja lasta Hangaskylässä
Erja Pekkala, teksti ja kuva
Hangaskylässä koettiin toissasunnuntaina hämmentävä, mutta myös pelottava tilanne, kun susi lähti seuraamaan perheen äitiä hänen tullessaan päiväkävelyltä pientä lasta vaunuissa työntäen.
Suurpeto ei välittänyt pihasta kuuluvista äänistä, joita vanhempien lasten leikistä kantautui.
– Pojista vanhempi huomasi suden ja katsoimme, kuinka se vain tuli kohti. Siinä vaiheessa sanoinkin, että nyt mennään kaikki sisälle, äiti kertoo.
Hän sai videolle suden tulon pihan puolelle ja toinen pojista kuvasi sutta lisää sen tullessa tuvan nurkalta ja jäädessä tuijottamaan ikkunasta katsovaa poikaa.
Susi kävi jo vuosi sitten
Vuosi sitten puutarhan läpi jolkotteli myös susi keskellä päivää. Suurpetojen rohkea tulo lapsiperheen pihaan on muuttanut arkirutiinit ja vie mieltä matalaksi.
– Ei tämä hyvältä tunnu. Vaikka paniikkiin ei ollut syytä, joutuu silti mahdollisia vaihtoehtoja miettimään. Jos nuorin lapsi olisi nukkunut vaunuissa ja vanhemmat pojat olisivat olleet nurkan takana näkymättömissä, kuinka silloin olisi käynyt? Ikäni olen täällä asunut, eikä koskaan lapsuudessanikaan ole tarvinnut pelätä, että metsästä tulee villipeto markiille keskellä päivää, pohtii perheen isä huolissaan.
– Enää lapsi ei nuku yksin vaunuissa pihalla. Hän nukkuu joko sisällä tai sitten olen itse vahtimassa ulkona. Aikaisemmin kävin yksin lenkillä metsässäkin, mutta enää en uskalla, äiti murehtii muuttunutta tilannetta.
Sosiaalinen media räjähti
Kauhajoki-lehden julkaistua sunnuntaina ensimmäisenä tiedon tapahtuneesta omalla Facebook-sivullaan ja perheen kuvaaman videon, räjähti sosiaalinen media ja jokainen halusi osansa Haukanperän sudesta. Poliisi antoi nopeasti sudelle lopettamispäätöksen ja kun STT lipsautti liikkeelle väärän tiedon suden lopettamisesta, sai uutinen valtavat mittasuhteet. Perheessä keskustelua on seurattu ja he haluavat juuri suojelupuolen voimakkaiden ulostulojen johdosta pysyä nimettöminä, jotta heihin ei kohdistuisi vihamielisiä yhteydenottoja.
Julkisuudessa esitetään hyvin usein susista huolissaan olevia kohtaan vähättelyä ja verrataan, kuinka todennäköisempää lasten on jäädä auton alle tai joutua ampiaisen pistämäksi.
– Rattijuopot eivät aja meidän pihaan ja on täysin eri asia pistääkö lasta hyönteinen vai repiikö hänet kappaleiksi suurpeto. Päättäjille sellaisia terveisiä, että jos teillä on ylimääräisiä lapsia susien ruoaksi, voitte tuoda heidät tänne. Meillä sellaisia lapsia ei ole, isä jyrähtää.
Sudet huolettavat kylällä
Hangaskyläläiset ovat seuranneet kasvavaa susimäärää huolestuneena. Mielipide on kuitenkin, että susia saa olla, mutta ei kylänraitilla.
– Me koemme haitaksi sen, että sudet kulkevat lasten kouluteillä ja pihoissa. Haittaa ei ole, jos ne pysyvät kaukana metsissä, missä niiden ruokakin on. Meillä tämän asutun alueen metsäpläntit ovat susille liian pieniä, toteaa kyläläisistä Ossi Hangasluoma.
– Puoli vuorokautta Haukanperän pihakäynnin jälkeen sudet kiersivät kolme asuntoa muutamien metrien päästä. Muutama viikko sitten susi kävi nuuskimassa katosta, jossa lapset odottavat koulukyytiä, mies jatkaa.
Jopa yli kymmenen suden lauma on herättänyt pelkoa ihmisissä, vaikka mistään lietsonnasta ei miehen mukaan ole kyse.
– Lasten kuulleen emme puhu susipelosta, mutta lapset puhuvat keskenään ja kuulevat isommilta susiuutisista. Tiedossa kuitenkin on, että esimerkiksi marjaan eivät kaikki uskalla mennä, eikä entiseen tapaan iltahämärissä lähdetä lenkille. Kannanhoidollinen metsästys pitää saada takaisin ja susia pitää voida vähentää sieltä, missä niitä on liikaa. Jos täältä ilmoitetaan sata pihakäyntiä, tulee päättäjien vastata siihen muutakin, kuin kehottaa keräämään sontaa, Hangasluoma painottaa viitaten Luonnonvarakeskuksen järjestämään susien DNA-keräykseen.
Valmennuksella virtaa -hanke alkoi
Ystäviä, pastaa ja hellettä Italiassa
Kaupungilla riittää remontoitavaa ja purettavaa
Yrittäjä ja moottoriurheilija on poissa
Pihasta toisen eteen
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä