Raija Mäntyniemi voitti laulukilpailun
Seurakunnan valmennusryhmässä pohditaan työelämän jälkeistä elämänvaihetta
Renkaiden vaihtosesonki alkamassa
Leader Suupohja juhli 30-vuotistaivaltaan
Karhun hiihtäjille kymmenen sprintin piirinmesteruusmitalia
Traktori lähti käsistä Rahikkatiellä - kurikkalaiset tulivat apuun
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa
Yksinäinen susi liikkui lauantaina Kauhajoen keskustan tienoilla
Talviolympialaisissa on nähtävissä häivähdys Kauhajoelta
Tehdään osaaminen näkyväksi
Kauhajoen Yrittäjien ja Kauhajoen kaupungin hallitukset tapasivat toisiaan toissaviikolla Yrittäjän päivän jälkeen.
Yrittäjien ja päättäjien yhteisessä keskustelussa pohdittiin eri teemoja, kuten esimerkiksi vanhojen yritysten pysymisen edistämistä ja uusien yritysten houkuttelemista sekä alueen markkinointiakin.
Kauhajoella palvelut ja yritysten osaamistarjonta on sellainen, että kansalainen löytää täältä kaiken jokapäiväisen elämän pyörittämiseen kuuluvat palvelut, tavarat ja tuotteet. Erikoissairaanhoitoa tai jotain hyvin erityistä osaamista vaativaa palvelua voi joutua Suupohjan rajojen ulkopuolelta hakemaan, mutta muuten asiat ovat kunnossa.
Suupohjassa ja Kauhajoella on useaan muuhun Suomen kolkkaan nähden ainutlaatuisen hyvä yhteiskunnallisten ja kaupallisten palveluiden taso, joten aktiivisesti niitä hyödyntämällä säilytämme ne jatkossa ja ehkä palveluvalikoima paraneekin. Toisaalta, kuten eräs yrittäjä äskettäin totesi, alueella kaivattaisiin myynnin ja markkinoinnin koulutusta, jolla alueen osaaminen tehdään näkyväksi ja sitä pystytään myymään muuallekin.
Tuomas Koivuniemi