Reet­ta Pit­kä­kos­ki, teks­ti ja kuva

Yrit­tä­jät Sep­po ja Lau­ra Kul­las is­tu­vat elo­ku­va­te­at­te­ri Bio Mar­lo­nin au­lan pen­kil­lä ja kat­se­le­vat sei­niä ko­ris­ta­via ju­lis­tei­ta.

Jo­kai­nen ju­lis­te muis­tut­taa jos­ta­kin elo­ku­vas­ta, vuo­sien var­rel­la näh­dys­tä me­nes­tyk­ses­tä tai par­hail­laan te­at­te­ris­sa pyö­ri­väs­tä uu­tuu­des­ta. Elo­ku­vat ovat kuu­lu­neet tii­viis­ti elä­mään jo pit­kään. En­si vuo­den alus­sa Se­pol­le tu­lee täy­teen 48 vuot­ta elo­ku­va-alan yrit­tä­jä­nä ja hä­nen tyt­tä­ren­sä Lau­ra, ku­ten koko muu per­he, on ol­lut yri­tys­toi­min­nas­sa mu­ka­na ai­na.

– Muis­tan, kuin­ka tei­ni-ikäi­se­nä myin tääl­lä lip­pu­ja ja vel­je­ni näyt­ti­vät lef­fo­ja. Olen hen­gan­nut te­at­te­ril­la jo lap­se­na. Van­hem­mat oli­vat vaan ai­ka tiuk­kik­sia, ei­vät­kä kos­kaan pääs­tä­neet mi­nua kat­so­maan lef­fo­ja, jos ikä­ra­ja ei sitä sal­li­nut, Lau­ra nau­raa.

Uu­det ti­lat

Se­pon isä Kau­ko Kul­las pe­rus­ti elo­ku­va-te­at­te­rin Kau­ha­jo­el­le vuon­na 1955 yh­des­sä Ris­to Uu­si-Ko­kon ja Väi­nö Tuu­rin kans­sa. Te­at­te­ri toi­mi aluk­si ni­mel­lä Kino-Lin­na van­has­sa puu­ta­los­sa, joka si­jait­si To­pee­kan var­rel­la ny­kyi­sen Hu­ma­ni­kirp­pik­sen pai­kal­la.

Kino-Lin­nan ra­ken­nus ei täyt­tä­nyt te­at­te­ril­le ase­tet­tu­ja vaa­ti­muk­sia ja lo­pul­ta Se­pon isä ra­ken­nut­ti uu­den ta­lon elo­ku­va­te­at­te­ri­toi­min­taa var­ten. Ke­vääl­lä 1962 vie­tet­tiin ava­jai­sia uu­sis­sa ti­lois­sa ja sa­mal­la yri­tyk­sen nimi muut­tui Ku­va­ho­vik­si.

– En­si-il­las­sa oli sil­loin Ben Hur. Sa­maan ta­loon avat­tiin Kau­ha­jo­en en­sim­mäi­nen va­lin­ta­myy­mä­lä Ka­ri­kos­ki. Myö­hem­min ta­los­sa toi­mi myös R-ki­os­ki, Sep­po ker­too.

Hän it­se ot­ti vas­tuun yri­tyk­ses­tä vuon­na 1972. Sep­po muis­taa te­at­te­ri­sa­lin ol­leen tuol­loin pal­jon suu­rem­pi kuin ny­ky­ään. Is­tu­ma­paik­ko­ja oli lä­hes kak­sin­ker­tai­nen mää­rä ny­kyi­seen näh­den.

– Sa­lis­sa on nyt 162 paik­kaa, mut­ta par­haim­mil­laan nii­tä oli 308. Sa­lia pie­nen­net­tiin jos­sain vai­hees­sa, kun se oli kä­vi­jä­mää­rään näh­den lii­an suu­ri ja kolk­ko. Ei siel­lä ol­lut oi­kein tun­nel­maa.

Iso not­kah­dus

1970-lu­vun alus­sa, kun Sep­po siir­tyi Ku­va­ho­vin yrit­tä­jäk­si, elet­tiin elo­ku­va-alal­la vai­kei­ta ai­ko­ja. Näy­tök­siä oli vain muu­ta­ma vii­kos­sa, sil­lä te­le­vi­sio oli vuo­si­kym­me­nen vaih­tees­sa val­loit­ta­nut suo­ma­lais­ko­dit ja vei kat­so­jia te­at­te­ril­ta.

– 1960-70-lu­vun vaih­tees­sa te­le­vi­si­on tulo vai­kut­ti pal­jon. Te­le­vi­si­os­ta kat­sot­tiin kaik­ki, vaik­ka oli­si tul­lut vain tes­ti­ku­vaa. Sil­loin te­at­te­rei­den kat­so­ja­mää­ris­sä ta­pah­tui isom­pi not­kah­dus.

Te­le­vi­si­on tu­loa vei­kat­tiin elo­ku­va­te­at­te­rei­den kuo­le­mak­si, mut­ta toi­sin kävi. Elo­ku­va on kas­vat­ta­nut suo­si­o­taan näi­hin päi­viin as­ti. Ny­ky­ään suo­ma­lai­nen elo­ku­va on ko­vas­sa nos­tees­sa ja uu­sia elo­ku­va­te­at­te­rei­ta ra­ken­ne­taan ym­pä­ri Suo­men.

– Kaut­ta his­to­ri­an on vei­kat­tu elo­ku­va­te­at­te­rin kuo­le­maa. En­sin sen piti ol­la tv, sit­ten vi­de­ot, dvd ja suo­ra­tois­to. Mut­ta edel­leen ol­laan hen­gis­sä, isä ja ty­tär tuu­maa­vat.

Digi pe­las­ti

Toi­nen elo­ku­va-alaa mul­lis­ta­nut suu­ri muu­tos ta­pah­tui 2000-lu­vul­la, kun siir­ryt­tiin di­gi­ai­kaan. Bio Mar­lo­nil­le ja mo­nil­le muil­le pien­ten paik­ka­kun­tien elo­ku­va­te­at­te­reil­le se oli pe­las­tus.

– Olim­me ihan en­sim­mäis­ten jou­kos­sa muu­tok­ses­sa mu­ka­na. Poh­jan­maal­la tai­sim­me ol­la ihan en­sim­mäi­siä, kun siir­ryim­me di­gi­ai­kaan vuon­na 2009. Se oli meil­le ihan rat­kai­se­va pe­las­tus, Sep­po to­te­aa.

Di­gi­taa­li­suu­den myö­tä pien­ten paik­ka­kun­tien elo­ku­va­te­at­te­rit ei­vät enää jou­tu­neet odot­ta­maan vuo­ro­aan uu­tuu­se­lo­ku­vien kans­sa, vaan sai­vat elo­ku­vat en­si-il­toi­hin yh­tä ai­kaa isom­pien kau­pun­kien kans­sa.

– En­nen jou­duim­me ai­na odot­ta­maan ko­pi­oi­ta 1–2 kuu­kaut­ta, kun isom­mat kau­pun­git me­ni­vät edel­le. Saim­me ne vas­ta sit­ten, kun he oli­vat en­sin pyö­rit­tä­neet lef­fat, Sep­po muis­te­lee.

– Ei se toi­mi­nut niin. Ih­mi­set ovat sel­lai­sia, et­tä jos jos­ta­kin elo­ku­vas­ta pu­hu­taan, se pi­tää näh­dä heti. Ei­vät he mal­ta odot­taa, hän jat­kaa.

Kult­tuu­rin vaa­li­mis­ta

Elo­ku­va­te­at­te­ri Bio Mar­lon on ol­lut tär­keä osa Kau­ha­jo­en kult­tuu­ri­tar­jon­taa jo lä­hes 65 vuo­den ajan. Ny­ky­ään te­at­te­ris­sa näy­te­tään vuo­sit­tain noin 150 eri elo­ku­vaa. Näy­tök­sien mää­rä vaih­te­lee 850–900 vä­lil­lä.

– Se on iso mää­rä te­at­te­ril­le, jos­sa on vain yk­si sali. Meil­lä on ol­lut ikui­nen haa­ve, et­tä sai­sim­me toi­sen, pie­nem­män sa­lin, jos­sa voi­si jär­jes­tää jat­ko­näy­tök­siä ja yk­si­tyis­näy­tök­siä, Kul­laat ker­to­vat.

He ha­lu­a­vat vaa­lia elo­ku­va­te­at­te­rin tär­ke­ää kult­tuu­ri­teh­tä­vää pi­tä­mäl­lä oh­jel­mis­ton­sa mah­dol­li­sim­man laa­ja­na ja mo­ni­puo­li­se­na. Oh­jel­mis­toa laa­dit­ta­es­sa pai­na­vat muut­kin kuin kau­pal­li­set ar­vot.

Koko jut­tu on lu­et­ta­vis­sa 26.9.2019 il­mes­ty­nees­tä Kau­ha­jo­ki-leh­den yrit­tä­jä­nu­me­ros­ta.