Kesä on kään­ty­mäs­sä jäl­leen elon­kor­juun ajak­si. Seu­ra­kun­nis­sa on jär­jes­tet­ty lu­kui­sia rip­pi­kou­lu­ja ja olem­me saa­neet ol­la mu­ka­na nuor­ten juh­lis­sa.

Hei­tä on ope­tet­tu elä­mään toi­nen tois­taan kun­ni­oit­ta­en ja tä­hän an­taa hy­vän poh­jan Ju­ma­lan Sana. Ul­ko­läk­sy­nä piti osa­ta Joh 3:16 ”Sil­lä niin on Ju­ma­la maa­il­maa ra­kas­ta­nut, et­tä an­toi ai­no­kai­sen poi­kan­sa, et­tei yk­si­kään, joka Hä­neen us­koo jou­tui­si ka­do­tuk­seen, vaan sai­si ian­kaik­ki­sen elä­män”.

Tämä vai­he elä­mäs­sä on täyn­nä unel­mia ja haa­vei­ta tu­le­van elä­män suh­teen. Voim­me mie­les­säm­me muis­tel­la myös sitä kaik­kea, mis­tä meil­le ker­rot­tiin rip­pi­kou­lus­sa. Asia saat­toi ol­la ai­van uut­ta ja he­rät­ti epäi­lyk­siä, mut­ta teki suu­ren vai­ku­tuk­sen. Täs­sä ti­lan­tees­sa on hyvä läh­teä et­si­mään vas­tauk­sia he­rän­nei­siin ky­sy­myk­siin seu­ra­kun­nas­ta tai läh­teä lu­ke­maan Raa­mat­tua ru­koil­len ja pyy­tä­en Py­hää Hen­keä avaa­maan lu­et­tua. Tätä ai­kaa kut­su­taan et­sik­ko ajak­si ja Jee­sus kut­suu nuor­ta yh­tey­teen­sä. Raa­mat­tu­kin ke­hot­taa, et­tä ”et­si Luo­jaa­si nuo­ruu­des­sa­si, en­nen­kuin pa­hat päi­vät tu­le­vat.” Saarn.12:1

Op­pi-isäm­me Mart­ti Lut­her opet­taa meil­le Ka­te­kis­muk­ses­sam­me et­sik­ko­a­jas­ta: ”Ih­mi­sen elä­mäs­sä on ai­ko­ja, joi­na Ju­ma­la eri­tyi­ses­ti ve­tää hän­tä puo­leen­sa. Sel­lais­ta ai­kaa sa­no­taan et­sik­ko­a­jak­si. Useim­mi­ten Ju­ma­la kut­suu mei­tä jo nuo­ruu­des­sa.” Hän ha­lu­aa, et­tä ”kaik­ki ih­mi­set pe­las­tui­si­vat ja tu­li­si­vat tun­te­maan to­tuu­den. Ja to­tuus on te­ke­vä hei­dät va­paik­si”.

Usein elä­mä kui­ten­kin kii­rei­neen vie men­nes­sään ja Ju­ma­la unoh­tuu ikään kuin Hän­tä ei oli­si­kaan.

Ju­ma­la rak­kau­des­saan ei kui­ten­kaan mei­tä hyl­kää, vaan kut­suu eri­lai­sil­la ta­voil­la yh­tey­teen­sä. Elä­mään tu­lee vai­keuk­sia, jot­ka aset­ta­vat ky­se­le­mään, et­tä on­ko jo­tain muu­ta, kuin tämä ajal­li­nen ka­to­a­vai­suus. Ai­noa kes­tä­vä to­tuus löy­tyy Raa­ma­tus­ta. ”Jee­sus sa­noo: Minä olen tie, to­tuus ja elä­mä. Ei ku­kaan tule Isän tykö muu­ta kuin mi­nun kaut­ta­ni”. Oma, mie­les­täm­me hyvä elä­mäm­me, ei avaa meil­le tie­tä Tai­vaa­seen. Olem­me kaik­ki va­ja­vai­sia, Ju­ma­lan tah­don mo­nel­la ta­val­la rik­ko­nei­ta, mut­ta se ei es­tä mei­tä tu­le­mas­ta Jee­suk­sen luo, joka tar­jo­aa meil­le ar­mah­dus­taan. Hän kuo­li ker­ran run­nel­tu­na ris­tin­puul­la ja kut­suu nyt: ”Tul­kaa mi­nun ty­kö­ni kaik­ki työ­tä­te­ke­vät ja ras­kau­te­tut, niin minä an­nan teil­le le­von”. Ju­ma­la kut­suu myös elä­mäm­me hy­vi­nä päi­vi­nä. It­se saan kii­tol­li­se­na kuu­lua tä­hän sar­jaan. Sain vas­ta­ta kut­suun, jota ei kos­kaan ole tar­vin­nut ka­tua.

Hyvä lu­ki­ja­ni, jos tun­net sy­dä­mes­sä­si ole­va­si et­sik­ko­a­jas­sa, älä an­na sen men­nä ohi, vaan ”vas­taa­no­ta Ju­ma­lan ar­mo niin, et­tei se jää si­nun­kaan koh­dal­la­si tur­hak­si”.

Pyhä, ian­kaik­ki­nen Ju­ma­la, jo en­nen kuin et­sim­me si­nua, sinä olet et­si­nyt mei­tä. Au­ta mei­tä kuu­le­maan kut­su­a­si ja vas­taa­maan sii­hen. Joh­da­ta mei­tä as­kel as­ke­leel­ta. Kun olem­me vaa­ras­sa poi­ke­ta po­lul­ta­si, oh­jaa mei­dät ta­kai­sin si­nun val­mis­ta­mal­le­si tiel­le.

Lea Leh­to­la