Evan­ke­liu­mit mai­nit­se­vat kak­si ker­taa Jee­suk­sen it­ke­neen. Toi­nen ker­ta oli hä­nen ys­tä­vän­sä La­sa­ruk­sen hau­dal­la (Joh. 11:35). Toi­nen ker­ta oli, kun hän Je­ru­sa­le­miin saa­pu­es­saan näki mah­ta­van temp­pe­lin ja en­nus­ti sen hä­vi­tyk­sen.

Se eh­ti ol­la val­mii­na vain muu­ta­mia vuo­sia kun­nes se hä­vi­tet­tiin vuon­na 70 jKr. niin pe­rus­teel­li­ses­ti, et­tei sii­hen jää­nyt ki­veä ki­ven pääl­le. Ker­ro­taan, et­tä hä­vit­tä­mi­sen jäl­keen sen pai­kal­le kyn­net­tiin vako ver­taus­ku­val­li­se­na elee­nä. Sii­tä ei to­si­aan­kaan jää­nyt ”ki­veä ki­ven pääl­le”.

Mik­si temp­pe­li hä­vi­tet­tiin ja mik­si Jee­sus sitä it­ki? Jee­sus sa­noi: ”Kun­pa si­nä­kin tänä päi­vä­nä ym­mär­täi­sit, mis­sä si­nun tur­va­si on! Mut­ta nyt se on si­nun sil­mil­tä­si kät­ket­ty” (Luuk.19:41-48, 11. sunn. hel­lun­tais­ta).

Kan­san tur­va oli­si ol­lut Jee­sus, jon­ka Ju­ma­la lä­het­ti pe­las­ta­jak­si, mut­ta kan­sa hyl­kä­si Va­pah­ta­jan­sa. Se ryh­tyi ka­pi­noi­maan, ja sil­lä oli koh­ta­lok­kaat seu­rauk­set. Ta­pah­tui niin kuin pro­feet­to­jen ai­kaan. Kan­sa hyl­kä­si Her­ran ja ru­pe­si pal­ve­le­maan epä­ju­ma­lia.

Jee­sus pu­hut­te­li temp­pe­liä (kan­saa) ikään­kuin se oli­si ol­lut yk­si hen­ki­lö: ”Kun­pa si­nä­kin tänä päi­vä­nä ym­mär­täi­sit...” Tie­ten­kin kai­kes­sa ym­mär­tä­mi­ses­sä pe­rim­mäi­nen vas­tuu on yk­si­löl­lä, mut­ta myös ryh­mäl­lä, yh­tei­söl­lä on osuu­ten­sa. Vaa­ral­li­set aja­tuk­set ja asen­teet voi­vat saa­da pal­jon myö­täi­li­jöi­tä. Seu­rauk­se­na voi­vat ol­la pit­kät it­kut.

Mikä sit­ten neu­vok­si? Se, min­kä Jee­sus an­taa. Hän meni temp­pe­liin aja­maan ulos sel­lais­ta, mikä ei sin­ne kuu­lu­nut. Hän opet­ti sit­ten joka päi­vä temp­pe­lis­sä. Ju­ma­lan sa­nan kuu­le­mi­nen ja op­pi­mi­nen on mei­dän mah­dol­li­suu­tem­me, et­sik­ko­ai­kam­me. Kun kuu­lem­me Jee­suk­sen sa­nan ja ym­mär­räm­me hä­nen kut­su­van mei­tä, sil­loin on mei­dän et­sik­kom­me. Jee­sus on mei­dän tur­vam­me, sil­lä on on tul­lut so­vit­ta­maan syn­tim­me ja hank­ki­maan meil­le Ju­ma­lan lap­sen oi­keu­den.

Jor­ma Ve­san­to