Jee­sus an­taa nä­ky­mää us­kol­li­suu­des­ta Mat­teuk­sen evan­ke­liu­min 25. lu­vus­sa. Teks­tis­sä mies an­toi kol­mel­le pal­ve­li­jal­leen omai­suut­taan hoi­toon, kul­le­kin osan­sa.

Pal­ve­li­jat, jot­ka sai­vat an­ne­tun osan tuot­ta­maan, to­teut­ti­vat mie­hen tah­don. Se, joka hau­ta­si saa­man­sa, otet­tiin se­kin pois, mikä hä­nel­le oli an­net­tu. Kaik­ki hä­nen koh­dal­laan oli me­ne­tet­ty.

Teks­ti he­rät­tää mo­nen­lai­sia tun­to­ja ja poh­din­taa. On­ko oi­kein ot­taa pois pal­ve­li­jal­ta hä­nen maa­han kät­ke­män­sä ai­noa ta­lent­ti? Voi­ko pe­lol­la hal­li­ta ja lyö­dä lyö­tyä? Teks­tis­sä pal­ve­li­jan pel­ko mie­hen an­ka­ruut­ta koh­taan näyt­ti muo­dos­tu­van es­teek­si toi­mia tois­ten pal­ve­li­joi­den ta­voin. Kuin­ka on­kaan it­se­ni lai­ta, mit­kä asi­at Ju­ma­la on suo­nut mi­nun ta­len­tik­si, mit­kä olen ot­ta­nut käyt­töön ja mit­kä olen ken­ties kät­ke­nyt? Kuin­ka­han mi­nun täs­sä ta­lent­ti­ki­sas­sa käy?

Te­le­vi­si­on ää­rel­lä on tul­lut ih­me­tel­tyä mitä ih­meel­li­sim­piä Ta­lent­te­ja niin ko­ti­maan ka­ma­ral­ta kuin maa­il­mal­ta. On yri­tys­tä ol­la hy­vin­kin eri­koi­nen, ja sit­ten ää­rim­mäi­sen kos­ket­ta­va lah­jo­jen käyt­tä­jä. Ta­lent­ti te­kee vai­ku­tuk­sen tuo­ma­riin tai sit­ten ei. Py­syy ki­sas­sa tai tip­puu. Jo­kai­nen on kui­ten­kin teh­nyt voi­ta­van­sa ja ha­lun­nut yrit­tää – heit­tä­mät­tä osaa­mis­taan huk­kaan.

Mitä lah­jo­ja olen saa­nut ja kuin­ka nii­tä käy­tän? Lah­jois­ta yk­si mer­kit­tä­vä on it­se elä­mä. En ole tääl­lä sat­tu­mal­ta ja tur­haan. Mer­ki­tyk­sen löy­tä­mi­nen ja sil­le ar­von an­ta­mi­nen ovat suur­ta vii­saut­ta ja lah­jan an­ta­jan ar­vos­ta­mis­ta. An­nan­ko ar­voa sil­le, kuka ja mil­lai­nen olen? Ke­nel­le kuu­luu täs­tä kii­tos? Nä­en­kö elä­män ar­von ul­ko­puo­lel­la­ni?

Lah­jo­ja ovat lä­him­mäi­set; per­he, ys­tä­vät, työ­to­ve­rit, kuka ta­han­sa Mat­ti ja Mai­ja Mei­kä­läi­nen. Kuin­ka toi­min hei­dän kes­kuu­des­saan? Kuin­ka asi­oi­ta teen ja mil­lä ta­voin koh­taan hei­tä? Ei ole ihan sama, kuin­ka käy­tän näi­tä elä­mää­ni an­net­tu­ja lah­jo­ja, jot­ka ovat vain lai­nas­sa.

Li­säk­si eri­lai­set per­soo­nal­li­set omi­nai­suu­det ja mie­len­kiin­non koh­teet, jot­ka joh­ta­vat am­ma­tin­va­lin­taan tai har­ras­tuk­siin, voi­ko niil­lä ol­la mer­ki­tys­tä lah­jan saa­jal­le ja nii­den kaut­ta ja­et­ta­vaa? Jo­kai­nen meis­tä omis­taa jo­tain mer­kit­tä­vää.

Suu­rin lah­ja, jota ul­koi­ses­ti ei voi omis­taa, on Ju­ma­lan läs­nä­o­lo mi­nus­sa. Ar­mo ei ole saa­vu­tet­ta­vis­sa osaa­mi­se­ni ja tie­tä­myk­se­ni kaut­ta tai kuin­ka hy­väl­tä elä­mä­ni nor­mien va­los­sa näyt­tää. Rak­kaus, joka ylit­tää ym­mär­ryk­sen, kos­ket­taa ja an­taa rau­haa le­vot­to­muu­den kes­kel­lä. Kun ta­lent­ti mur­tuu suo­ri­tuk­ses­saan ja epä­on­nis­tuu, hä­peä ver­ho­aa elä­mää, on Ju­ma­lan rak­kaus lah­ja, jota ei ote­ta pois. Hän si­too sir­pa­leet ehe­äm­mäk­si. Ju­ma­la vä­lit­ti Jee­suk­sen kaut­ta ih­mi­ses­tä. So­vit­ti suu­ret vää­ryy­det. Ju­ma­la on us­kol­li­nen, vaik­ka meil­tä lah­jan saa­jil­ta se puut­tui­si ja ote her­paan­tui­si.

”Ra­vit­se mei­tä ar­mol­la­si joka aa­mu, niin voim­me iloi­ta elä­mäm­me päi­vis­tä.” Psal­mi 90:14.

Heli Lai­ta­ka­ri

di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jä

Kau­ha­jo­en seu­ra­kun­ta