”Ol­kaa val­miit ar­mah­ta­maan, niin kuin tei­dän Isän­ne­kin ar­mah­taa. Äl­kää tuo­mit­ko, niin ei tei­tä­kään tuo­mi­ta. Äl­kää ju­lis­ta­ko ke­tään syyl­li­sek­si, niin ei tei­tä­kään ju­lis­te­ta syyl­li­sik­si.

Pääs­tä­kää va­paak­si, niin tei­dät­kin va­pau­te­taan. An­ta­kaa, niin teil­le an­ne­taan. Run­sas mit­ta, tii­viik­si pai­nel­tu, ra­vis­tel­tu ja kuk­ku­rai­nen, an­ne­taan tei­dän sy­liin­ne. Niin kuin te mit­taat­te, niin teil­le mi­ta­taan.”

Ol­kaa ar­mol­li­sia, niin kuin tei­dän Isän­ne on ar­mol­li­nen. Näin Jee­sus sa­noo ope­tus­lap­sil­leen ja kai­kil­le, jot­ka us­kom­me hä­nen. Ar­mol­li­suus on hel­lyyt­tä, myö­tä­tun­toa ja ys­tä­väl­li­syyt­tä kär­si­viä, su­re­via ja sär­ky­nei­tä sy­dä­miä koh­taan. Tois­ten tus­kan tun­te­mis­ta.

Maa­il­mam­me on nyt näi­nä ai­koi­na sil­miin­pis­tä­vän täyn­nä vi­haa, vä­ki­val­taa, kur­juut­ta, kar­kot­ta­mis­ta ja vä­lin­pi­tä­mät­tö­myyt­tä. Ju­ma­la ha­lu­aa mei­dän koh­te­le­van toi­si­am­me ar­mol­li­ses­ti, kos­ka Ju­ma­la koh­te­lee kaik­kia sa­mal­la ta­val­la kuin hän koh­te­lee mei­tä. Ju­ma­la ei iloit­se ju­ma­lat­to­mien kuo­le­mas­ta tai kär­si­myk­ses­tä. Olim­me ker­ran me­kin vi­hol­li­sia aja­tuk­sin ja pa­hoil­la te­oil­lam­me, kun­nes Hän so­vit­ti mei­dät Poi­kan­sa, Her­ram­me Jee­suk­sen, kaut­ta.

Ol­kaa ar­mol­li­sia, niin kuin tei­dän Isän­ne on ar­mol­li­nen. Mat­teuk­sen evan­ke­liu­mis­sa sa­no­taan: ”Ol­kaa siis täy­del­li­siä, niin kuin tei­dän tai­vaal­li­nen Isän­ne on täy­del­li­nen.” Me saa­tam­me tun­tea it­sem­me moit­teet­to­mik­si (ai­na­kin ti­la­päi­ses­ti) ja vir­heet­tö­mik­si, kos­ka meil­lä on us­kon­nol­lis­ta, raa­ma­tul­lis­ta tai tie­teel­lis­tä tie­toa. Muis­tam­me apos­to­li Paa­va­lin sa­nat: Ja vaik­ka mi­nul­la oli­si pro­fe­toi­mi­sen lah­ja ja ym­mär­täi­sin kaik­ki sa­lai­suu­det ja kai­ken tie­don ja mi­nul­la oli­si kaik­ki us­ko, niin et­tä voi­sin vuo­ria siir­tää, mut­ta mi­nul­la ei oli­si rak­kaut­ta, en oli­si mi­tään. (1.Ko­rint­ti­lais­kir­je 13:2). Täs­sä on vas­taus täy­del­li­syy­teen, jo­hon Her­ra Jee­sus viit­taa: rak­kaus.

Muu­al­la Raa­ma­tus­sa Ju­ma­la sa­noi kan­sal­leen: ” Ol­kaa py­hät, sil­lä minä, Her­ra, tei­dän Ju­ma­lan­ne, olen pyhä.” Nyt koh­taam­me tä­män käs­kyn: Ol­kaam­me ar­mol­li­sia, py­hiä ja täy­del­li­siä. It­se asi­as­sa nämä ovat Ju­ma­lan omi­nai­suuk­sia, jot­ka oli­vat täy­sin läs­nä Jee­suk­ses­sa, ja hän aset­ti ne mei­hin sa­nan­sa ja Hen­ken­sä kaut­ta, jot­ta oli­sim­me Ju­ma­lan lap­sia.

Mo­net tun­te­vat su­rua ja louk­kaan­tu­mis­ta tois­ten syy­tök­sis­tä ja tuo­mi­ois­ta. On vai­kea kes­tää hal­vek­si­via kat­sei­ta ja louk­kaa­via sa­no­ja. Eh­kä me olem­me teh­neet näin toi­sil­le. Tä­nään on so­vin­non ja an­teek­si­an­non päi­vä, kor­jauk­sen ja so­vin­non päi­vä rau­han puo­les­ta.

Mar­ja-Lii­sa Ez­zi­ne