Kannanotto: Paikallisjournalismin tulevaisuus on turvattava
Valmentaminen pitää Toni Välkkilän kiireisenä
Maalauksissa keskiössä silmät ja kasvot
Metsäpeurojen tarkkailusta muodostui Teijalle ja Petrille yhteinen harrastus
Kide kertoo alueen arvokkaasta ympäristöstä
Kantatie saa uutta pintaa lähes 42 kilometrin verran
Tuomas Koivuniemi, teksti
Suupohjassa ja lähiseudulla päällystetään tai parannetaan tiestöä tänä kesänä muutaman kymmenen kilometrin verran.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on saanut kolmen maakunnan eli Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueelle tieverkon korjauksiin 41,5 miljoonan euron potin. Kolmen pohjalaismaakunnan alueella on maantieverkkoa 8 600 kilometriä, joista päällystettyä ajoväylää on 6 000 kilometrin edestä.
Uutta päällystettä laitetaan kantatie 67:lle 41,9 kilometrin verran. Päällystettävät välit ovat Kaskinen-Bäckliden (12 km), Fossi-Teuva (6,2 km), Kentta-Kainasto (14,5 km), Valkamankylä-Aro (5 km) ja Pitkämönranta-Kurikka (4,2 km).
Soratiekohteina parannettavia teitä alueelta ovat Ratikyläntie Kurikasta ja Takkulannevan kohta Kauhajoella.
Aikataulu selvillä ensi kuussa. Milloin päällystykset ja korjaukset sitten alkavat? ELY-keskuksen johtavan tienpidon asiantuntijan Marko Kantasen mukaan parhaillaan on menossa kilpailutusvaihe.
– Töiden toteutusaikataulu tarkentuu toukokuussa, kun sopimustekniset asiat on saatu järjestykseen, hän sanoo.
Kannanotto: Paikallisjournalismin tulevaisuus on turvattava
Valmentaminen pitää Toni Välkkilän kiireisenä
Maalauksissa keskiössä silmät ja kasvot
Metsäpeurojen tarkkailusta muodostui Teijalle ja Petrille yhteinen harrastus
Kide kertoo alueen arvokkaasta ympäristöstä