D-tytöillä oli pesisleirillä 11 ottelua
Ulosottoon joutui viime vuonna 587 000 ihmistä
Palokuntataitoja opeteltiin palokuntanuorten leirillä
Hugo Boman siirtyy Karhubasketiin
Hyvinvointialueella riittää taloushaasteita
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä
Kauhajoki-lehti on kotiseudun ja sen ihmisten asialla
Kauhajoen Kunnallislehti perustettiin hieman yli 95 vuotta sitten. Omalla paikallislehdellä oli silloin ja on edelleen tänään sama tehtävä - toimia kauhajokisten ihmisten, yritysten ja yhteisöjen etujen puolustajana, keskustelun virittäjänä, itsellisyyden ja identiteetin rakentajana. Siksi lehti kirjoittaa mielellään kaikista aiheista ja asioista, jotka paikalliseen elämänpiiriin kuuluvat ja vaikuttavat.
Kauhajoki-lehti uutisoi myös sellaisista ilmiöistä, ihmisistä ja tapahtumista, mistä eivät muut mediat kirjoita. Toki saattaa joskus käydä niin, että valtakunnan mediaan nousee kiintoisa uutisaihe Kauhajoen kulmilta, mutta todennäköistä tällöinkin on, että me olemme kirjoittaneet siitä jo viikkoja, kuukausia tai jopa paria vuotta aiemmin.
Maailmaa, Suomea ja Kauhajokea on tänä vuonna koetellut koronapandemia, mikä on nostanut yhteisöllisyyden ja paikallisuuden arvostusta. Yhdessä kriisistä selvitään, kuten on aikoinaan selvitty talvi- ja jatkosodastakin. Kauhajoen Kunnallislehti ja Kauhajoki-lehti kulkee kauhajokisten rinnalla niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä.
Kiitos jokaiselle lukijalle, yrityksille ja yhteisöille, että olemme saaneet kulkea tähän asti teidän kanssanne kohti yhteistä päämäärää. Meille tärkeää on oman kotiseudun paras ja sen ihmisten puolustaminen.
Tuomas Koivuniemi
päätoimittaja
Kauhajoki-lehti
D-tytöillä oli pesisleirillä 11 ottelua
Ulosottoon joutui viime vuonna 587 000 ihmistä
Palokuntataitoja opeteltiin palokuntanuorten leirillä
Hugo Boman siirtyy Karhubasketiin
Hyvinvointialueella riittää taloushaasteita
Hamppupelto tulessa Kuutinkylässä
Onnettomuus Rahikkatiellä
Susi juosta jolkotteli ja päätyi videolle tänä iltana Kalkunmäessä
Palokunta haki ihmisen pois terveyskeskuksen katolta
Susi pyöri viikonloppuna lapsiperheen pihapiirissä Hangaskylässä