Ukrainalaisäidille ja -pojalle Kauhajoella on kaikki mitä tarvitsee
Lukijan runo: Hiljainen Äitienpäivä
Hartauskirjoitus: Jumalan kansan koti-ikävä
Sokurisakset
Rakennuslinjalta 1984-85 valmistuneet kokoontuivat
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin
Kauhajoella ennakkoäänestyspaikkana toimii kaupungintalo.
Käy äänestämässä!
Eduskuntavaalit ovat kääntymässä loppusuoralle. Ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona (22.3.) ja päättyy tiistaina (28.3.). Varsinainen vaalipäivä on ensi viikon sunnuntai, minkä jälkeen tiedämme, ketkä 200 kansan valittua hoitavat isänmaan asioita seuraavat neljä vuotta.
Suomessa eduskuntavaalien äänestysprosentti oli neljä vuotta sitten 72,1. Ahkerimmin äänestämässä kävivät tuolloin Helsingin vaalipiirin asukkaat, joista äänesti 77,7 prosenttia äänioikeutetuista. Vaasan vaalipiirin väki oli toiseksi ahkerinta, sillä kolmen pohjalaismaakunnan äänestysprosentti oli 74,0. Kolmanneksi aktiivisimpia olivat Pirkanmaan asukkaat (73,7). Uurnilla käytiin hyvin myös Uudellamaalla (73,3) ja Varsinais-Suomessa (73,3).
Pohjoisimmissa vaalipiireissä kansalaisten aktiivisuus oli vuoden 2019 vaaleissa 4-6 prosenttia Etelä-Suomen alueita alhaisempi. Koko maan elinvoiman ja yhtenäisyyden rakentamisen kannalta olisi toivottavaa, että ihmisten vaikuttamisen halu olisi näissä vaaleissa kovempi, jottei aktiivisuuden perusteella poliittisessa päätöksenteossa ryhdytä liikaa painottamaan eteläisen Suomen etuja ja tarpeita.
Suupohjan ja lähialueen kunnista Kauhajoella äänioikeutetuista kävi uurnilla 68,8, Kurikassa 71,0, Isojoella 65,5 ja Teuvalla 73,4 prosenttia. Karijokiset ylittivät vaalipiirin keskiarvon 75,4 prosentin aktiivisuudella. Suupohjan rannikkokunnissa äänioikeutta on perinteisesti pidetty vahvasti arvossa, mistä kertovat Kaskisten 78,7:n, Närpiön 77,4:n ja Kristiinankaupungin 76,4:n prosentit.
Demokratiassa jokaisella äänellä on mahdollisuus vaikuttaa. Yhden tai kymmenen äänen ero voi vaikuttaa siihen, kuka nousee eduskuntaan vaikuttamaan meille tärkeisiin tavoitteisiin tai mikä puolue nousee ykköseksi uutta hallitusta muodostamaan. Käytä siis kallisarvoista äänioikeuttasi vaaliuurnilla.
Tuomas Koivuniemi
Ukrainalaisäidille ja -pojalle Kauhajoella on kaikki mitä tarvitsee
Lukijan runo: Hiljainen Äitienpäivä
Hartauskirjoitus: Jumalan kansan koti-ikävä
Sokurisakset
Rakennuslinjalta 1984-85 valmistuneet kokoontuivat
ABC:n tontilla kaksi nosturia torstaina päivällä
Palokunta sai lauantai-iltana palohälytyksen lapsiperheen kotiin
Kauhajoen poliisiasema auki vain ajanvarauksella
Anna Syrjänen on twerkin suomenmestari
Kadonnut kauhajokelaisnainen löydettiin