Er­ja Pek­ka­la, teks­ti ja ku­vat

Kau­ha­jo­ki-seu­ra ry. lah­joit­ti Al­po Koi­vu­mä­el­le hei­nä­kuus­sa hä­nen 80-vuo­tis­päi­vil­lään tai­tei­li­jas­ta ja hä­nen tai­tees­taan ker­to­van kir­jan ni­mel­tään Al­pon sa­van­nil­la.

Pää­o­sas­sa ovat ku­vat Al­pon luo­mis­ta eläi­mis­tä ja mie­hes­tä työn­sä ää­rel­lä. Jo pel­käs­tään ku­via se­laa­mal­la saa vä­läh­dyk­sen sii­tä, min­kä­lais­ta tai­det­ta mies te­kee ja min­kä­lai­sil­le ret­kil­le tai­de on hä­net joh­dat­ta­nut vii­mei­sen pa­rin­kym­me­nen vuo­den ai­ka­na.

Kir­ja an­taa mah­dol­li­suu­den tar­kas­tel­la hy­vin lä­hel­tä tai­dok­kaas­ti luo­tu­ja vil­lie­läi­miä, maa­ti­ai­sia ko­tie­läi­miä sekä muu­ta­maa ih­mis­hah­moa - heh­ku­lam­pun kan­nat sil­mi­nä tai van­ha ben­sa­tank­ki sar­vi­kuo­non kil­pe­nä saa hy­myn huu­lil­le. Ha­vain­to yl­lät­tää, mut­ta myös ilah­dut­taa, sil­lä tut­tu­jen esi­nei­den löy­tä­mi­nen ro­mus­ta luo­dus­sa tai­tees­sa hou­kut­taa miet­ti­mään, mi­ten eri ta­voin asi­oi­ta voi näh­dä, kun vain an­taa mie­li­ku­vi­tuk­sel­leen mah­dol­li­suu­den.

Niin­hän sitä sa­no­taan, et­tä sil­mät ovat sie­lun pei­li ja Al­po on saa­nut te­ok­siin sie­lua ja elä­vyyt­tä te­ke­mäl­lä kai­kil­le eläi­mil­leen eloi­sat sil­mät la­sis­ta tai muus­ta ma­te­ri­aa­lis­ta, joka kiin­nit­tää kat­so­jan huo­mi­on ja saa va­lon hoh­ta­maan sa­la­pe­räi­ses­ti. Tä­män huo­maa vii­meis­tään kir­jan si­vuil­ta, jos sii­hen ei ole en­nen huo­mi­o­ta kiin­nit­tä­nyt tai töi­tä kos­kaan edes näh­nyt.

Vaa­ti­ma­ton mies

Ta­ri­na joh­dat­taa lu­ki­jan aluk­si Al­pon lap­suu­teen ja elä­mään maa­ti­lal­la yh­des­sä ison per­heen kans­sa. Lo­vii­sa Kau­ti­ai­sen haas­tat­te­lu­jen kaut­ta muo­dos­tuu kuva poik­keuk­sel­li­sen lah­jak­kaas­ta po­jas­ta, joka jo pie­nes­tä läh­tien näki maa­il­man eri ta­val­la kuin ikä­to­ve­rin­sa tai per­heen­sä näki. 1900-lu­vun puo­les­sa­vä­lis­sä ei ol­lut kou­lu­ku­raat­to­rei­ta tai te­ra­peut­te­ja ta­ker­tu­mas­sa ikä­to­ve­rei­den leik­ke­jä kart­ta­vaan ja omis­sa olois­sa viih­ty­vään lap­seen ja Al­po sai rau­has­sa hom­mail­la omi­aan ja piir­rel­lä pii­rus­tuk­si­aan.

Kir­jas­ta käy il­mi mie­hen mo­ni­puo­li­nen lah­jak­kuus ja kiin­nos­tus asi­oi­hin, jot­ka ei­vät jo­kais­ta yh­des­sä huo­nees­sa ja yh­des­sä pi­has­sa elä­nyt­tä maa­seu­dun mies­tä kiin­nos­ta. Kir­ja vah­vis­taa myös jo en­nal­ta syn­ty­nyt­tä ku­vaa sii­tä, et­tä Al­po on var­mas­ti maa­il­man vaa­ti­mat­to­min mies - ar­vok­kai­ta kun­ni­a­mai­nin­to­ja ja mi­ta­le­ja on jo pit­kä rivi, mut­ta ei hän niil­lä pröys­täi­le. Ker­too kyl­lä kir­jas­sa sy­dä­men­sä ole­van täyn­nä suur­ta kii­tol­li­suut­ta.

Al­pon elä­män­ta­ri­na on ai­van häm­mäs­tyt­tä­vä. 62-vuo­ti­aa­na mies, joka ai­kai­sem­min on mat­kus­ta­nut vain ker­ran ar­mei­jan ai­ka­na Til­kan sai­raa­laan, on yh­täk­kiä reis­san­nut enem­män, kuin mo­net maa­il­man­kan­sa­lai­sik­si it­se­ään ti­tu­lee­raa­vat. Hän on näh­nyt ja hä­nel­le on esi­tel­ty paik­ko­ja, jois­ta me muut em­me edes tie­dä saa­tik­ka, et­tä osai­sim­me unel­moi­da niis­tä.

Koi­vu­mä­en ky­län Al­po Al­peil­la on kum­mal­li­nen mie­li­ku­va, mut­ta ai­van ihas­tut­ta­va kuva kir­jas­sa. Al­pon eläi­miä on ol­lut pa­lat­sien puu­tar­hois­sa ja maa­il­man­kuu­luis­sa tai­de­mu­se­ois­sa, ja sil­ti tai­tei­li­ja on edel­leen van­ha kun­non Al­po, joka saa ins­pi­raa­ti­on­sa kir­jo­jen ku­vis­ta ja mui­den hyl­kää­mäs­tä ro­mus­ta.

Krii­ti­kon mie­leen

Kau­ti­ai­sen li­säk­si kir­jaa on ol­lut te­ke­mäs­sä jouk­ko tai­teen ja kult­tuu­rin merk­ki­hen­ki­löi­tä. Kir­jaan on lai­nat­tu jo edes­men­neen ku­va­tai­tei­li­ja ja tai­dek­rii­tik­ko Erk­ki Pir­to­lan teks­ti, jos­sa hän ku­vai­lee saa­pu­mis­taan en­sim­mäi­sen ker­ran Al­pon sa­van­nil­le. Kie­mur­ta­ja­käär­me, sar­vi­kuo­no - pel­ti­kö­tik­kä ja Hak­ka­pe­liit­ta-raa­jai­set kro­ko­tii­lit häm­mäs­tyt­ti­vät krii­ti­kon.

– Koi­vu­mä­ki on mitä par­hain esi­merk­ki pi­ha­maa­tai­tei­lun ra­jat­to­mas­ta rie­mus­ta, sii­tä ku­van­luo­mi­sen tar­pees­ta, joka muo­toi­lee it­sen­sä kaik­kien sään­tö­jen ja op­pi­nei­suuk­sien ul­ko­puo­lel­la, Pir­to­la kir­joit­taa.

Tai­teen toh­to­ri ja ny­ky­ään Hä­meen­lin­nan kau­pun­gin las­ten­kult­tuu­ri­pääl­lik­kö Min­na Ha­ve­ri ker­too teks­tis­sään saa­pu­neen­sa en­sim­mäis­tä ker­taa sa­van­nil­le vuon­na 2002, jol­loin hän oli nuo­ri väi­tös­kir­ja­tut­ki­ja. Hän ku­vai­lee Al­pon ta­paa teh­dä töi­tään ja ITE-tai­teel­le lei­mal­li­sia piir­tei­tä. ITE on ly­hen­nys sa­nois­ta it­se teh­ty elä­mä ja se tar­koit­taa Suo­mes­sa teh­tyä kou­lut­ta­mat­to­mien tai­tei­li­joi­den ar­jen ym­pä­ris­töis­sä syn­ty­vää tai­det­ta.

– Al­po tai­vut­taa me­tal­lia, ta­koo pel­tiä, muo­toi­lee au­ton­ren­kai­den ku­mia, silp­pu­aa juo­ma­tölk­ke­jä, su­lat­taa re­hu­säk­kien muo­via ja leik­kaa sil­miä var­ten lä­pi­nä­ky­vää muo­via pul­lois­ta. Hän löy­tää eläi­men osan öl­jy­poh­jas­ta tai hak­kaa jän­te­vän muo­don pel­ti­ka­nis­te­ris­ta, Ha­ve­ri ihas­te­li teks­tis­sään.

Al­po ja Rans­kan Hen­ri

Toi­mit­ta­ja, fi­lo­so­fi­an toh­to­ri ja tai­dek­rii­tik­ko Mar­ja-Tert­tu Ki­vi­rin­ta ha­kee kir­joi­tuk­ses­saan Al­po Koi­vu­mä­en ja vuo­si­na 1844–1910 elä­neen rans­ka­lai­sen it­se­op­pi­neen tai­tei­li­jan Hen­ry Rous­se­aun töi­den yh­ty­mä­koh­tia. Hän kävi en­sim­mäi­sen ker­ran Koi­vu­mä­en ky­läs­sä vuon­na 2003, mu­ka­naan sveit­si­läi­nen va­lo­ku­vaa­ja Ma­rio del Cur­to ja rans­ka­lai­nen tai­teen­tun­ti­ja Jean-Noël Mon­taigné. Pari vuot­ta tuon käyn­nin jäl­keen del Cur­ton suu­ria vä­ri­va­lo­ku­via Al­po Koi­vu­mä­es­tä pi­ha­pii­rei­neen oli esil­lä Pa­rii­sis­sa.

– Pal­mut huo­ju­vat ja vil­lie­läi­met kir­maa­vat vii­da­kos­sa Hen­ry Rous­se­aun maa­lauk­sis­sa, ku­ten Koi­vu­mä­en pi­ha­sa­van­nil­la, ker­too Ki­vi­rin­ta kir­joit­ta­neen­sa vuon­na 2006 Hel­sin­gin Sa­no­mis­sa.

Ki­vi­rin­ta nä­kee mo­lem­pien tai­tei­li­joi­den töis­sä sa­man­kal­tai­sen ai­he- ja fan­ta­si­a­maa­il­man, jota voi vain häm­mäs­tel­lä ja naut­tia nii­den ru­nol­li­suu­des­ta. Häm­mäs­tyt­tä­vää on myös se, et­tä Koi­vu­mä­es­tä ja Pab­lo Pi­cas­sos­ta kir­joi­te­taan sa­mal­la si­vul­la.

Rous­se­aun töi­tä on edel­leen esil­lä yli sata vuot­ta hä­nen kuo­le­man­sa jäl­keen tai­de­mu­se­oi­den näyt­te­lyis­sä ym­pä­ri maa­il­maa, on siis erit­täin jän­nit­tä­vää miet­tiä, min­kä­lai­sen kä­den­jäl­jen Al­po Koi­vu­mä­ki jät­tää kan­sain­vä­li­seen tai­de­his­to­ri­aan.

Iso jouk­ko te­ki­jöi­tä

Kir­jan vii­mei­sen osan en­nen Kau­ha­jo­ki-seu­ran pu­heen­joh­ta­ja Lii­sa Ruis­mä­en lop­pu­pu­heen­vuo­roa ja kii­tos­sa­no­ja, käyt­tää eme­ri­tusp­ro­fes­so­ri Sep­po Knuu­ti­la sy­ven­tääk­seen lu­ki­jal­le, mitä vi­su­aa­li­nen ny­ky­kan­san­tai­de eli ITE il­men­tää.

– Suo­ma­lai­nen ITE on ai­nut­laa­tuis­ta omal­la ta­val­laan, ro­sois­ta, ”eläi­mel­lis­tä”, iro­nis­ta, sy­dä­mel­lis­tä ja kau­em­paa kat­sot­tu­na ek­soot­tis­ta, Knuu­ti­la kir­joit­taa.

Hän tuo esil­le, et­tä ITE-te­ok­sia on mit­taa­ma­ton kir­jo ja te­os­ten tai­a­no­mai­nen voi­ma tu­lee sii­tä, et­tä nii­den kaut­ta avau­tuu vi­su­aa­li­nen maa­il­ma myös men­nee­seen. Al­pon töi­den haus­kuut­ta hän ku­vaa ker­to­mal­la pi­han­sa lei­jo­na­pa­ris­kun­nas­ta, joil­la on her­ne­rok­ka­sil­mät.

176-si­vui­nen kir­ja si­säl­tää pit­käs­ti tois­ta­sa­taa ku­vaa Al­pon töis­tä ja mie­hes­tä töi­den­sä pa­ris­sa. Kir­jan on kus­tan­ta­nut Kau­ha­jo­ki-seu­ra. Tuo­tan­non ja toi­mi­tus­työn ovat teh­neet Lii­sa Heik­ki­lä-Palo ja Eli­na Vuo­ri­mies ja tai­ton ja ku­van­kä­sit­te­lyn Mar­ko Mä­ki­nen. Ku­vaa­jat ovat Veli Granö, Min­na Ha­ve­ri, Ris­to Kau­ti­ai­nen, Sep­po Knuu­ti, Mir­ja Koi­vis­to, Jean-Noël Mon­taigné, Han­nu Paju sekä San­ni Sep­po. Li­säk­si ku­via on per­hees­tä sekä lap­se­na maa­la­tuis­ta töis­tä.

Kuu­lui­sien ih­mis­ten sa­non­to­ja jää elä­mään ja Al­po Koi­vu­mä­en sig­nee­raa­ma löy­tyy heti Knuu­ti­lan ot­si­kon al­ta. ”Jos tai­de lä­hen­tää ih­mi­siä, sil­loin se pi­tää paik­kan­sa yh­teis­kun­nas­sa.” Kir­ja saa ym­mär­tä­mään, kuin­ka suu­ri ja kuu­lui­sa tai­tei­li­ja Al­po Koi­vu­mä­ki it­se asi­as­sa on.

Jut­tu on jul­kais­tu alun­pe­rin 2.8.2019 il­mes­ty­nees­sä Kau­ha­jo­ki-leh­des­sä!