Jari-Pek­ka Lai­tio-Ra­mo­ne, teks­ti ja ku­vat

Täs­sä ju­tus­sa ar­vi­oi­daan Kau­ha­jo­el­la Num­mi­roc­kis­sa ju­han­nuk­se­na soit­ta­van Nyrk­ki­tap­pe­lun, Mic­ha­el Mon­ro­en ja Maus­te­tyt­tö­jen uu­det al­bu­mit.

NYRK­KI­TAP­PE­LU: NYRK­KI­TAP­PE­LU. NYT! (BLAST OF SI­LEN­CE)

Num­mi­rock-fes­ti­vaa­lil­le toi­sen ker­ran tu­le­va Nyrk­ki­tap­pe­lu lä­väyt­tää kuun­te­li­jan kor­vil­le to­del­li­sen ener­gi­ap­lä­jäyk­sen kuu­den­nel­la al­bu­mil­laan, jol­la on Nyrk­ki­tap­pe­lu. NYT! -nimi. Kym­me­nen se­kun­nin int­ron jäl­keen 14 bii­siä kaa­ha­taan me­lo­di­sen punk­roc­kin kei­noin rei­lus­sa 35 mi­nuu­tis­sa. Nyrk­ki­tap­pe­lun uu­tu­kai­nen on ehein ko­ko­nai­suus nel­jäs­tä al­bu­mis­ta, jot­ka mi­nul­la on bän­dil­tä.

Kar­hu­bas­ke­tin Ko­ris­lii­ga-ot­te­luis­sa­kin DJ:n vä­lil­lä soit­ta­ma Nyrk­ki­tap­pe­lu ei soi­ta kan­taa ot­ta­vaa punk­kia. Sa­noi­tuk­sis­sa on huu­mo­ria ja suo­ra­su­kai­suut­ta ta­voil­la, et­tei­vät ly­rii­kat esi­mer­kik­si mene kes­ki-ikäi­sel­lä kuu­li­jal­la myö­tä­hä­pe­än puo­lel­le tai na­va­na­lus­huu­mo­rik­si.

Sa­noi­tuk­set ja sä­vel­lyk­set on teh­nyt lau­la­la Heik­ki ”Hepe” Kui­va­la. Hymy nou­see hy­vil­lä ta­voil­la kas­voil­le vaik­ka pa­rin mi­nuu­tin Mun piz­za mun täyt­teet -ral­lis­sa. Sii­nä ke­la­taan sitä, kun jot­kut oli­vat odot­ta­neet ker­to­jas­ta in­si­nöö­riä tai Ström­sö-elä­mää ra­ken­ta­vaa ih­mis­tä, niin hän on­kin tyy­ty­väi­nen omaan elä­mään­sä. Asi­aa al­le­vii­va­taan kier­toil­mai­su­mai­ses­ti pit­sa­täy­te­va­lin­noil­la­kin: ”Mun elä­mä, mun tyy­lil­lä, ei ke­nen­kään muun sään­nöil­lä, näin men­tä­vä on hom­ma tää. Mun pit­sa, mun täyt­teet.”

Nyrk­ki­tap­pe­lu on an­sai­tus­ti hy­vän li­ve­bän­din mai­nees­sa. Sen yh­tye on to­dis­ta­nut esi­mer­kik­si Kau­ha­jo­el­la Mo­to­sound-pien­fes­ti­vaa­lil­la 2024 ja Num­mi­roc­kis­sa 2023. Nyrk­ki­tap­pe­lu. NYT! -al­bu­mi on siis täyn­nä ener­gi­aa. Rum­pa­li Luca Di Gi­o­van­ni pi­tää hom­man osal­taan koos­sa. Esi­mer­kik­si Ei se vää­rin oo -kymp­pi­bii­sis­sä paah­de­taan ener­gi­al­la, joka jy­rää kuun­te­li­jan il­man sel­kei­tä hen­gäh­dys­tau­ko­ja. Jos ih­mi­sel­lä on vaik­ka huo­no päi­vä tai hän ha­lu­aa pääs­tää höy­ry­jä pi­hal­le, on tämä Nyrk­ki­tap­pe­lun al­bu­mi hyvä vaih­to­eh­to pai­neen­pur­kuun.

Hi­taam­pi­a­kin tem­po­ja Las­si Ti­ai­sen tuot­ta­mal­ta le­vyl­tä löy­tyy jon­kin ver­ran. As­tet­ta rau­hal­li­sem­pia tah­te­ja on muun mu­as­sa le­vyn puo­li­vä­lis­sä ole­vas­sa Elä­män­kou­lun etu­pen­kis­sä -bii­sis­sä. Se on kiva ral­lat­te­lu. Tem­po tup­laan­tuu sit­ten taas heti Tä­nään­kin me­nee hy­vin -kap­pa­lees­sa. Sii­nä ja jois­sa­kin muis­sa­kin bii­seis­sä ki­ta­ris­ti Juha Pöl­lä­sen näp­sä­kät ku­vi­ot on vä­lil­lä nos­tet­tu pin­taan. Vaik­ka mei­nin­ki on al­bu­mil­la siis lä­hes koko ajan no­pe­aa, ei men­nä mis­sään vai­hees­sa sel­lai­sil­le kier­rok­sil­le, et­tei He­pen lau­lus­ta sai­si sel­vää. Asi­at on myös mik­sat­tu ta­sa­pai­noi­sik­si.

MIC­HA­EL MON­ROE: OU­TERS­TEL­LAR (SIL­VER LI­NING MU­SIC)

Suo­men kaik­kien ai­ko­jen ar­vos­te­tuim­piin ar­tis­tei­hin lu­keu­tu­val­ta Mic­ha­el Mon­ro­el­ta ja hä­nen yh­ty­eel­tään il­mes­tyi kuu­des al­bu­mi vii­den­tois­ta vuo­den ai­ka­na. Niil­lä kai­kil­la ovat ol­leet mu­ka­na lau­la­ja Mon­ro­en ta­voin Ha­noi Rock­sis­sa vai­kut­ta­nut ba­sis­ti Sami Yaf­fa ja mo­nis­sa bän­deis­sä rum­pa­loi­nut Karl Rock­fist. Yaf­fa ja ki­ta­ris­ti Steve Con­te ovat soit­ta­neet ai­em­min yh­des­sä le­gen­daa­ri­ses­sa New York Dol­l­sis­sa.

Läpi uran­sa ja eri yh­ty­ei­den­sä, on Mic­ha­el Mon­roe saa­nut naut­tia lois­ta­vien sä­vel­tä­jien töis­tä. Nii­tä ovat hä­nel­le mie­hen soo­lou­ran ai­ka­na ai­em­min teh­neet muun mu­as­sa yh­ty­ees­sä soit­ta­neet Gin­ger (Wild­he­arts) ja Dre­gen (Bac­ky­ard Ba­bies, Hel­la­cop­ters). Nyt nii­tä on eni­ten teh­nyt tuo­rein jä­sen Rich Jo­nes. Eng­lan­ti­lais­ki­ta­ris­ti­kin on soit­ta­nut Mon­ro­en yh­ty­ees­sä jo 13 vuot­ta.

Le­vyn yk­si eh­do­ton hel­mi on kau­nis­tun­nel­mai­sen ja rau­hai­san alun omaa­va pää­tös­rai­ta One more sun­ri­se. Mo­ni­puo­li­ses­sa bii­sis­sä kuul­laan run­saas­ti soi­ti­ni­loit­te­lua. Sii­nä al­kua seu­raa­van no­pe­am­man pa­ri­mi­nuut­ti­sen jäl­keen al­kaa vä­li­o­sa, jos­sa Mon­roe soit­taa pit­kän sak­so­fo­ni­soo­lon. Vä­hän sen jäl­keen kap­pa­lees­sa kuul­laan Mor­gan Fis­he­rin toi­mes­ta pi­a­noa. Pi­a­no­tai­tu­roin­nis­ta vas­taa­va Fis­her on tut­tu eten­kin eng­lan­ti­lai­ses­ta Mott The Hoop­les­ta. Bii­sis­sä soit­taa myös hai­ta­ris­ti Os­car Gräs­beck. Mui­ta vie­rai­li­joi­ta le­vyl­lä ei ole.

One more sun­ri­se ja Roc­kin' hor­se -avaus­rai­ta on mer­kit­ty jo­kai­sen bän­din jä­se­nen ni­miin. Roc­kin' hor­se lait­taa le­vyn vah­vas­ti käyn­tiin. Voi ihas­tel­la, mi­ten lois­ta­vas­ti Mon­roe näyt­tää le­vyn kap­pa­leis­ta eten­kin sii­nä tul­kin­ta­tai­to­jen­sa mo­ni­puo­li­suut­ta. Myös muut re­vit­te­le­vät ener­gi­si­nä bii­sis­sä, jos­sa esi­mer­kik­si riit­tää sä­röi­syyt­tä. Roc­kin' hor­sea ei ole myös­kään ve­ny­tet­ty lii­ak­si vaan se on to­pak­ka aloi­tus. Sitä seu­raa­va Shi­no­la­kin on al­bu­min par­haim­mis­toa. Rich Jo­ne­sin kir­joit­ta­ma Shi­no­la kul­kee vauh­dik­kaa­na alus­ta lop­puun saak­ka. Sen tun­nel­maan saa­tua ag­g­res­si­o­ta ko­ros­ta­vat sa­noi­tuk­set, jois­sa ker­ro­taan muun mu­as­sa nuo­res­ta, jon­ka elä­mä ei kul­je hel­poin­ta reit­tiä. Sa­noi­tuk­set saa le­vyn mu­ka­na.

Mu­ka­na on muu­ta­ma hi­das­tem­poi­nen kap­pa­le, Black Ca­dil­lac ja Pain­less. Ren­to­ryt­mi­ses­sä Black Ca­dil­la­cis­sa pa­ras­ta on se, mi­ten on­nis­tu­nees­ti sii­hen on ra­ken­net­tu hä­myi­sää tun­nel­maa. Pain­less on ta­ri­nan­ker­ron­ta­mai­nen teos, jon­ka voi tul­ki­ta ker­to­van päih­de­on­gel­mai­ses­ta, joka tur­rut­taa it­sen­sä. Noi­den kap­pa­lei­den vä­lis­sä on yk­si Ou­ters­tel­la­rin pa­ras rai­ta, When the apo­ca­lyp­se co­mes. Se­kään ei ole me­no­pa­la, mut­ta sii­nä on tart­tu­vuut­ta ja se kul­kee hy­väl­lä fii­lik­sel­lä.

To­den­nä­köi­ses­ti li­ve­set­tiin pää­ty­vät al­bu­mil­ta ai­na­kin Roc­kin' hor­se ja Pre­ci­ous, joka on so­pi­van simp­pe­li rai­ta. Pre­ci­ou­sin ker­to­sä­et­tä ih­mis­ten on help­poa lau­laa kei­koil­la. Sen vauh­dik­kaim­mas­sa osuu­des­sa Mon­roe soit­taa huu­li­harp­pua.

MAUS­TE­TY­TÖT: IT­KEN JOS MUA HU­VIT­TAA (LÖR­DAG)

Ala­ku­lois­ta in­die­roc­kia ja pop­roc­kia työs­tä­väl­tä Maus­te­ty­töt-duol­ta jul­kais­tiin nel­jäs al­bu­mi It­ken jos mua hu­vit­taa. Ei ol­lut yl­lät­tä­vää ha­vai­ta, et­tä uu­tu­kai­sen­kin kap­pa­lei­den sä­vel­lyk­set ja sa­noi­tuk­set ovat duon kä­si­a­laa. Kos­ke­tin­soit­ta­ja Kai­sa Kar­ja­lai­nen ja ki­ta­ris­ti An­na Kar­ja­lai­nen sä­vel­si­vät kap­pa­leet yh­des­sä. Teks­teis­tä vas­taa Kai­sa.

Sis­kok­set ovat alus­ta as­ti luo­neet duon kap­pa­leet ja li­ve­fii­lik­sen si­ten, et­tei au­rin­ko nou­se tun­nel­mien osal­ta ko­vin po­si­tii­vi­sek­si. Maus­te­ty­töt-duon uu­si al­bu­mi on eh­kä ai­em­pia le­vy­jä jopa jon­kin ver­ran tum­ma­sä­vyi­sem­pi. Esi­mer­kik­si Kuo­le­ma lä­hes­tyy -kap­pa­lees­sa he­rä­tään pai­na­jai­ses­ta ja lau­le­taan: ”Kun otan as­ke­leen tun­te­mat­to­maan, enää ota en as­kel­ta­kaan. Pian kas­van jo koi­ran­put­kea tai olen korp­pi­kot­kien lou­naa­na. En pil­vil­lä surf­faa tai ikuis­ta un­ta nää, kun her­ra an­taa ja ot­taa. Sil­loin vain lui­ta jää.” Bii­siin on su­ju­vas­ti uju­tet­tu viit­tauk­set myös koh­ta­lois­ta, mi­ten Ja­nis Jop­lin ja The Door­sin Jim Mor­ri­son kuo­li­vat.

Eten­kin pa­rin en­sim­mäi­sen le­vyn koh­dal­la pu­hut­tiin ai­hees­ta sii­tä, et­tä Maus­te­ty­töt ovat luo­neet sa­noi­tuk­sia ja kap­pa­lei­den tun­nel­mia si­ten, et­tä niis­sä on sa­man­lai­sia ne­ron­lei­mauk­sia kuin hei­dän esi­ku­van­sa Lee­vi And The Le­a­ving­sin sekä sen sa­noit­ta­jan ja pää­bii­sin­te­ki­jä Gös­ta Sundq­vis­tin tuo­tan­nos­sa.

It­ken jos mua hu­vit­taa -le­vyl­tä ei löy­dy sel­ke­ää täy­so­su­ma­rai­taa, jol­lai­sia ovat esi­mer­kik­si Maus­te­tyt­tö­jen al­ku­pään tuo­tan­non hi­tit Tein kai lot­to­ri­vi­ni vää­rin ja Jos mul­la ei ois sua, mul­la ei ois mi­tään. Eni­ten pu­hut­te­le­vuut­ta on Ha­pen­tuh­laa­jas­sa. Sii­nä ol­laan su­rul­li­sia esi­mer­kik­si sii­tä, et­tei ku­kaan ha­lua is­tua vie­reen kou­lu­bus­sis­sa ja ta­ka­pen­kil­tä kuu­luu ker­to­jaan koh­dis­tu­vaa nau­res­kel­tua. Kap­pa­lees­sa ker­to­ja ko­kee, et­tei it­se­tun­to voi enää ku­tis­tua, ja et­tä hän on vain ha­pen­tuh­laa­ja, jol­la ei ole mi­tään ar­voa. Lo­pul­ta hän koit­taa vas­tus­taa par­vek­keel­la kiu­saus­ta lo­pul­li­ses­ta rat­kai­sus­ta... On rii­pai­se­vaa, kun ky­sei­siä ai­hei­ta lau­laa kap­pa­leen jäl­ki­puo­lis­kol­la Ah­ve­nis­jär­ven ala­kou­lun mu­siik­ki­luok­kien kuo­ro. Kuo­ro lau­laa bii­siä kuin jo­ta­kin ”ki­vaa” kap­pa­let­ta, ei­kä mol­lis­sa. Ha­pen­tuh­laa­jan Maus­te­ty­töt jul­kai­si yh­teis­työs­sä Man­ner­hei­min las­ten­suo­je­lu­lii­ton kans­sa. Sitä seu­raa me­ne­väm­pi Lui­den pääl­lä vi­haa, jos­sa on ko­ne­mu­siik­ki­fii­lis­tä­kin.

Vii­den­te­nä ole­va lä­hes vii­si­mi­nuut­ti­nen Mitä sit­ten teen? -kap­pa­le puo­les­taan ete­nee alus­ta lop­puun rau­hai­sas­ti ja kau­niis­ti. Sel­lo ja eri­lai­set viu­lut tuo­vat sen kau­neu­teen li­sä­u­lot­tu­vuuk­sia. Vas­ta lop­pu­puo­lel­la tem­po nou­see pik­kai­sen ja taus­ta­lau­lu sekä kuo­ro tuo­vat voi­maa. Mitä sit­ten teen? on mo­nen muun le­vyn te­ok­sen ta­voin sel­lai­nen, et­tä sen sa­noi­tuk­siin kes­kit­tyy. Sii­nä muis­tel­laan esi­mer­kik­si lap­suut­ta ja kä­si­tel­lään tie­tyl­lä ta­paa il­mas­ton­muu­tos­ta sekä sen seu­rauk­sia.

It­ken jos mua hu­vit­taa -ni­mik­ko­kap­pa­leen osi­ois­ta­kin moni on rau­hal­li­nen, mut­ta eri­tyyp­pi­ses­ti. Se ete­nee synt­sa­pop­pi­na ja sävy on tum­mem­pi. Sa­noi­tuk­sis­sa ym­pä­ris­tö­nä on ra­vin­to­la-juh­la­ti­la ja sen sa­noi­tuk­sis­sa kä­si­tel­lään muun mu­as­sa ul­ko­puo­li­suu­den tun­tei­ta.