Jari-Pek­ka Lai­tio-Ra­mo­ne, teks­ti ja kuva

Num­mi­roc­kis­sa esiin­ty­vät Ruos­ka ja Stam1na sekä Häi­ri­köt ja Juha Lagst­röm ovat vii­me kuu­kau­si­na jul­kais­seet uu­den al­bu­min. Ne ar­vi­oi­daan täs­sä ju­tus­sa. Yh­den ar­vi­o­le­vyn te­ki­jä­tie­dois­ta lö­tyy kau­ha­jo­ke­lai­nen Ree­ta-Kai­sa Tei­ka­ri.

RUOS­KA: KADE (IN­VER­SE RE­CORDS)

Ju­va­lais­läh­töi­nen Ruos­ka on on­nek­si jak­sa­nut sin­ni­tel­lä, vaik­ka vuon­na 2002 al­ka­neen yh­ty­een uran var­rel­le on mah­tu­nut lu­kui­sia jä­se­nis­tö­muu­tok­sia. ”Suo­men Ram­ms­tein” -ver­taus­ta eten­kin al­ku­vuo­si­na kuul­lut bän­di jul­kai­si vii­si al­bu­mia vuo­si­na 2002-08. Niis­tä kol­me en­sim­mäis­tä lait­toi pi­hal­le en­tis­ten ja ny­kyis­ten Kla­my­dia-jä­sen­ten omis­ta­va Kråk­lund Re­cords. Nyt siis päät­tyi 18 vuo­den tau­ko Ruos­kan al­bu­mi­jul­kai­sui­den suh­teen. Ka­teen lait­toi maa­il­mal­le In­ver­se Re­cords.

Ai­no­an al­ku­pe­räis­jä­se­nen, so­lis­ti Pat­rik Men­nan­de­rin ää­ni on ol­lut alus­ta läh­tien erit­täin mer­kit­tä­vä osa Ruos­kaa, ja li­ve­nä hä­nen va­kuut­ta­vuu­ten­sa ja mer­ki­tyk­sen­sä on to­del­la­kin tär­ke­ää. Ai­ka mo­nis­sa bii­seis­sä Men­nan­de­rin ään­tä on muo­kat­tu ja on teh­ty te­hos­tei­ta, mut­ta se kuu­luu asi­aan. Mu­siik­ki on to­del­la­kin so­lis­tin­kin osal­ta mo­nin pai­koin vah­vas­ti in­dust­ri­al-me­tal­lia.

Eh­kä pit­kät tau­ot ja kyp­syt­te­lyt aut­toi­vat sii­nä, et­tä Kade-levy on ko­ko­nai­suu­te­na Ruos­kan ta­sok­kain al­bu­mi­ko­ko­nai­suus. Kap­pa­leis­ta nel­jä jul­kais­tiin sing­lei­nä 2021-24. Avauk­sek­si on va­lit­tu hä­myä omaa­va Ram­pa ja so­kea -teos ei­kä esi­mer­kik­si jo­kin muu­ta­mis­ta sel­keis­tä le­vyn voi­ma­bii­seis­tä, ku­ten jol­lai­nen oli­si ol­lut Lop­pu. Ra­jum­pi­a­kin koh­tia avauk­ses­sa on, mut­ta hä­myi­syyt­tä sii­hen tuo muun mu­as­sa inst­ru­men­taa­li­o­sio, jos­sa taus­ta­lau­lu on kuin yh­te­ne­vää pit­kä­kes­tois­ta kai­kua. Sa­maa te­ho­kei­noa käy­te­tään jois­sa­kin muis­sa­kin plä­jäyk­sis­sä.

Seit­se­män­te­nä ole­va Iki­rou­ta on alus­ta lop­puun saak­ka hi­das- ja ras­kas­tem­poi­nen, jos­sa Men­nan­de­rin lau­lu on ker­to­ja­mais­ta muu­ta­maa vank­kaa osuut­ta huo­mi­oi­mat­ta. Iki­rou­taan so­pi­vat sii­hen si­säl­ly­te­tyt huu­da­tus­koh­dat.

Voi­ma­bii­si on puo­les­taan Oh­je­nuo­ra, joka on erit­täin vä­ke­vä ja eh­kä le­vyn suo­ra­vii­vai­sin ener­gi­ap­lä­jäys ko­ko­nai­suu­te­na. Sii­tä tu­lee var­mas­ti keik­ka­hit­ti, jon­ka tah­tiin on nyr­keil­lä help­poa ta­koa il­maa. Sa­maa voi en­nus­taa Kade-ni­mik­ko­bii­sis­tä, joka on vah­va esi­tys. Sii­nä mo­ni­puo­li­suus pi­de­tään erit­täin hy­vin koos­sa. Jou­si­soit­ti­mia on li­sät­ty mo­neen kap­pa­lee­seen, ku­ten Kade-bii­sis­sä se on eh­kä kau­ha­jo­ke­lai­sen Ree­ta-Kai­sa Tei­ka­rin idea? Al­bu­min kap­pa­le­tie­to­ja kat­so­es­sa oli iloi­nen yl­lä­tys huo­ma­ta, et­tä Tei­ka­ri on osal­lis­tu­nut kol­men kap­pa­leen luo­misp­ro­ses­siin, jot­ka ovat Kade, Run­no ja Sil­ti syn­ti­nen. Hän osal­lis­tui nii­den so­vit­ta­mi­seen. Tei­ka­ri tar­ken­si asi­aa ky­sy­es­sä­ni: ”Ka­tees­sa ja Run­nos­sa sain li­säk­si an­taa pa­nos­ta sä­vel­lys­puo­lel­la­kin. Tuo ei il­me­ne Spo­ti­fyn te­ki­jä­lu­et­te­los­ta, mut­ta Te­os­ton kir­jois­sa mi­nun sä­vel­ly­so­suus on ole­mas­sa. Mi­nun van­ha ka­ve­ri­ni Sa­mu­li Rim­mi pyy­si mi­nua vii­kok­si stu­di­ol­leen Kuo­pi­oon tuot­ta­maan kans­saan bii­se­jä. Hän oli hil­jat­tain ryh­ty­nyt tuot­ta­maan Ruos­kal­le uut­ta ma­te­ri­aa­lia. Ke­hit­te­lyn al­la tuol­la vii­kol­la oli Run­no ja Kade. Myö­hem­min Sil­ti syn­ti­nen -bii­siä pal­lo­tel­tiin etä­nä.”

Ruos­kan jä­se­niä ovat so­lis­ti Pat­rik Men­nan­de­rin ja ki­ta­ris­ti Sa­mu­li Rim­min li­säk­si ba­sis­ti Mii­ka Kok­ko­la ja rum­pa­li Tee­mu Karp­pi­nen. Tei­ka­rin mai­nit­se­ma Sil­ti syn­ti­nen -bii­si al­kaa tuo­mi­on päi­vän kel­loil­la, mut­ta koh­ta nii­den jäl­keen al­kaa vauh­di­kas vä­ke­vä in­dust­ri­al-me­tal. Bii­si on pää­o­sin vauh­di­kas ja mo­ni­puo­li­nen, ku­ten sii­nä on usei­ta eri­tyyp­pi­siä osuuk­sia. Sa­moin on Run­nos­sa. Nii­den so­vi­tuk­sis­sa ja sä­vel­lyk­sis­sä on­kin riit­tä­nyt miet­ti­mis­tä.

STAM1NA: AP­NEA (SA­KA­RA RE­CORDS)

Suo­ma­lai­nen Stam1na esiin­tyy Num­mi­roc­kis­sa yh­dek­sän­nen ker­ran. Bän­di on tun­net­tu erit­täin lois­ta­va­na ja mosh­pit­taus-kult­tuu­ria an­si­ok­kaas­ti pi­tä­vä­nä ran­kah­ko­na me­tal­liyh­ty­ee­nä. Nyt Ant­ti Hyy­ry­sen joh­ta­ma bän­di to­teut­taa asi­oi­ta alus­sa toi­sin Ap­nea-al­bu­mil­laan, joka on ke­vyim­piä Stam1na-al­bu­mei­ta. Hyy­ry­sen kir­joit­ta­mas­sa ja mel­ko rau­hal­li­ses­ti ete­ne­väs­sä le­vyn Poh­joi­nen leh­to -avaus­kap­pa­lees­sa on yh­teen­sä vain muu­ta­mia lau­sei­ta, ja sii­nä neu­vo­taan hen­git­tä­mään si­sään ja ulos. Vä­hän myö­hem­min lä­hes pa­ri­mi­nuut­ti­sen avauk­sen jäl­keen kuul­ta­va Opas-kak­kos­bii­sis­sä ole­va fii­lis­te­ly yl­lät­tää Stam1na-fa­nit, vaik­ka sit­ten al­kaa­kin tul­la Stam1na-tu­li­tus­ta. Opas-kap­pa­lees­sa Hyr­de tai­tu­roi sekä me­lo­di­sia et­tä ra­jum­pia osuuk­sia. Sii­hen on myös luo­tu sin­fo­ni­a­hen­ki­siä tun­nel­mia.

Noin 20 kuun­te­lu­ker­ran jäl­keen voi miet­tiä, et­tä Ap­nea on eh­kä yk­si ke­vyin Stam1na-ko­ko­nai­suus? Var­mas­ti mo­nel­la on poh­dit­ta­vaa, mut­ta vir­taa ja är­jy­vyyt­tä myös löy­tyy. Yk­si sä­häk­kä on Käär­meen­nyrk­ki, jos­sa pi­rul­li­sen ja an­ka­ran osuu­den jäl­keen kuul­laan ren­toa lau­lua ja soit­toa. Sit­ten sii­nä mei­nin­ki jat­kuu en­tis­tä peh­me­äm­pä­nä. Tuo hom­ma toi­mii eri­koi­sen hy­vin kos­ket­ti­mien luo­des­sa tun­nel­maa, mut­ta sit­ten ta­pah­tuu mei­nin­gis­sä kuin käär­meen­pis­to.

Ap­nea ei ole pa­ras Stam1na-ko­ko­nai­suus, mut­ta me­nee yh­ty­een vii­den par­haim­man al­bu­min jouk­koon. Tie­tyt lau­luo­suu­det ja nii­den "sel­vyys kuu­li­ja­na" -as­pek­ti huo­mi­oi­den on lois­to­a­sia, et­tä Sa­ka­ra Re­cords pai­nat­ti hie­noi­hin kan­siin myös sa­noi­tuk­set.

HÄI­RI­KÖT: EI AN­TAU­DU­TA (WOI­MA­SOIN­TU RE­CORDS)

Häi­ri­köt on teh­nyt ural­laan erit­täin suu­ren mää­rän tart­tu­via ral­le­ja. Uu­si Häi­ri­köt-al­bu­mi Ei an­tau­du­ta on levy, jos­ta löy­tyy ki­pi­nöi­tä. Punk­bän­di ei kui­ten­kaan suol­la sel­lai­sia ki­pi­nöi­tä, jois­ta mo­nis­sa oli­si esi­mer­kik­si useil­le punk­bän­deil­le tyy­pil­li­siä to­del­la suo­ria po­liit­ti­sia kom­ment­te­ja. Se on var­maan­kin mo­nil­le mu­siik­ki­dig­ga­reil­le hyvä asia, et­tei ole paa­tos­ta vaan ener­gi­aa tar­jo­a­vaa ren­nom­paa fii­lis­tä.

Kap­pa­leet tar­jo­a­vat sil­ti Ei an­tau­du­ta -le­vyl­lä­kin aja­tel­ta­vaa mo­niin suun­tiin, ja jon­kin ver­ran myös po­liit­ti­sia aja­tuk­sia. Häi­ri­köt ei to­del­la­kaan pääs­tä ulos lii­ba-laa­ba-ta­son sa­noi­tuk­sia. Lau­la­ja-ki­ta­ris­ti Erk­ko Sa­lo­nen al­le­vii­vaa vuon­na 1988 pe­rus­ta­man­sa Häi­ri­köt-bän­din voi­min ja me­lo­di­sen pun­kin kei­noin asi­oi­ta hy­väl­lä fii­lik­sel­lä. Edel­leen Häi­ri­köt te­kee sen, et­tä sa­mal­la Sa­lo­sen ää­nen tiet­ty ty­lyys ja kap­pa­leet sekä nii­den so­vi­tuk­set tuo­vat tiet­ty­jä ris­ti­rii­to­ja, jot­ka jät­tä­vät po­si­tii­vi­sia vi­bo­ja.

Esi­mer­kik­si Hen­gis­sä-avaus­bii­sis­sä sitä, mi­ten ”näi­den kaik­kien vuo­sien jäl­keen, mä olen hen­gis­sä ja pot­kin edel­leen.” Avaus­bii­si on to­del­la hyvä, mut­ta se ei­kä Ei an­tau­du­ta ei ko­ko­nai­suu­te­na yl­lä edel­li­sen Sama tuli -al­bu­min ne­rok­kaan avauk­sen ta­sol­le.

Lä­hel­le sen ni­mik­ko­bii­sin lois­ta­vuu­den ta­soa Sa­lo­nen on teh­nyt To­ra­kat ja ku­si­päät -bii­sin ki­tey­tyk­sen: ”Miks ai­na par­haat vois vie­dään. Ja miks vi­kaks hen­kiin jää vain to­ra­kat ja ku­si­päät.” Kap­pa­le on ylei­ses­ti kau­nis oo­di muun mu­as­sa bii­sis­sä mai­nit­ta­vil­le ”mik­si par­haim­mat vie­dään” -ih­mi­sil­le, jois­ta mai­ni­taan muun mu­as­sa AC/DC:n var­hai­nen so­lis­ti Bon Scott, The Clas­hin Joe Strum­mer, Ra­mo­nes sen pe­rus­ta­ja­jä­se­niin vii­tat­tu­na ja Rat­si­an Jyri Hon­ka­vaa­ra. Moni var­mas­ti miet­tii To­ra­kat ja ku­si­päät -kap­pa­let­ta kuun­nel­les­sa nuo­ruut­taan, ja myö­hem­pien vuo­sien, ido­lei­taan.

Kak­si­mi­nuut­ti­nen Ei toi­voa ei tu­le­vai­suut­ta on lä­hes koko kes­tol­taan hard­co­ren kal­tai­nen ry­pis­tys. Sen sa­noi­tuk­sis­ta saa kii­vas­tah­ti­suu­des­ta hel­pos­ti sel­vää. Sitä seu­raa akus­ti­sel­la ki­ta­ral­la ja hem­pe­äl­lä lau­lul­la al­ka­va Pa­ko­lai­nen.

Häi­ri­köil­le us­kol­li­ses­ti on myös kau­hu­lef­fois­ta tut­tu­ja fii­lik­siä, ku­ten nii­tä tun­te­muk­sia voi ral­lat­taa mu­kaan bii­seis­sä Maa­il­ma on vam­pyy­ri ja Kyl­mä sade.

JUHA LAGST­RÖM: PU­NAI­NEN POH­JA­LAI­NEN (RÄI­VÄ OY / TJOY EN­TER­TAIN­MENT)

Muu­sik­ko-näyt­te­li­jä Juha Lagst­röm jul­kai­si toi­sen soo­lo­al­bu­min­sa Pu­nai­nen poh­ja­lai­nen. Mu­ka­na on po­pin ja roc­kin li­säk­si esi­mer­kik­si roc­ka­bil­lyä ja reg­ga­e­ta. Mu­siik­ki­puo­lel­la Lagst­röm tun­ne­taan par­hai­ten Elon­ker­juun so­lis­ti­na. Lap­set- ja John­ny Sult­taa­ni Oy -bän­deis­sä­kin ol­lut mies oli Elon­ker­juus­sa en­sin 2012-17, ja nyt uu­del­leen hän on lau­la­nut ja soit­ta­nut sii­nä ki­ta­raa 2024 läh­tien.

Vii­si­mi­nuut­ti­nen Pu­nai­nen poh­ja­lai­nen al­kaa rau­hal­li­ses­ti akus­ti­ses­sa hen­ges­sä. Ri­pe­äm­pi osuus käyn­nis­tyy vas­ta kol­men mi­nuu­tin jäl­keen. Kap­pa­le on ta­ri­na­mai­nen ja sik­si­kin aja­tuk­sia he­rät­tä­vä, et­tä moni kuu­li­ja var­maan­kin miet­tii, min­kä­lai­nen pu­nai­nen poh­ja­lai­nen on ky­sei­ses­sä te­ok­ses­sa, jon­ka on kir­joit­ta­nut La­pu­al­la vart­tu­nut ih­mi­nen. Ja kun ky­sees­sä on vie­lä le­vyn ni­mik­ko­vei­su. Pu­nai­nen poh­ja­lai­nen -sa­na­pa­rin voi miel­tää ha­lu­tes­saan aat­teel­li­sek­si, mut­ta sii­nä me­nee mön­kään, sil­lä Lagst­röm ker­toi mi­nul­le, et­tei hän ole puo­lu­e­po­liit­ti­nen ih­mi­nen. Pu­nai­nen poh­ja­lai­nen viit­taa esi­mer­kik­si sii­hen, kun Lagst­röm oli vä­hän syn­ty­män­sä jäl­keen Sei­nä­jo­en kes­kus­sai­raa­las­sa hap­pi­kaa­pis­sa. Pu­nai­suu­teen viit­taa myös muun mu­as­sa se, kun hän leik­ki La­pu­al­la Si­oux-in­ti­aa­ni­leik­ke­jä.

Ta­val­laan jän­nä asia on, et­tä Pu­nai­nen poh­ja­lai­nen -kap­pa­leen jäl­keen tu­le­va Hul­lu­jen ka­ba­ree -kak­kos­bii­si al­kaa sa­noil­la, jos­sa mai­ni­taan hy­väl­lä ta­val­la mer­kit­tä­vä val­lan­ku­mous­joh­ta­ja: ”Ter­ve­tu­loa län­teen kä­hi­si Che Gu­e­va­ra, to­rin kul­mas­sa as­tel­len soh­jos­sa san­daa­leis­saan.” Hul­lu­jen ka­ba­ree on alus­ta al­ka­en ri­peä me­no­pa­la ja hie­no­jen fii­lis­ten teos.

Oo­di Tru­ba­duu­ril­le -kap­pa­lees­sa on ni­mek­käi­tä vie­rai­li­joi­ta, sil­lä sii­nä tois­ta ki­ta­raa soit­taa le­gen­daa­ri­sen Mel­ro­sen To­ke­la (Mika Tuok­ko­la) ja kont­ra­bas­soa Apu­lan­nan Vil­le Mä­ki­nen. Me­ne­väs­sä vei­sus­sa on roc­ka­bil­lyä, pop­pia, roc­kia sekä näp­pä­riä soo­lo­ja.

On­ko on­gel­ma -kap­pa­lees­sa on vah­vas­ti reg­gae- ja sam­ba­ryt­me­jä. Sii­nä on alus­ta al­ka­en pu­hal­ti­mia ja he­lis­ti­miä. On­ko on­gel­ma-bii­si poh­tii al­ko­ho­lin­käy­tön on­gel­mia ja vah­ti­mis­ta. Juha Lagst­röm on kir­joit­ta­nut teks­te­jä mo­nis­ta ai­heis­ta, jot­ka saa­vat aja­tuk­sia liik­keel­le ei­vät­kä ole sa­na­he­li­nää.

Yk­si niis­tä on Työ­maan ku­si­pää. Bii­si ete­nee pit­kään ke­pe­äh­kös­ti ja sii­nä voi miet­tiä ole­van ris­ti­rii­dan, kun pit­käl­ti suo­ra­su­kai­sen sa­noi­tuk­sen ai­ka­na meno on mu­sii­kil­li­ses­ti ren­toa. Työ­maan ku­si­pää luu­lee ole­van­sa oi­ke­as­sa, ja hän­tä myö­täil­lään, kos­ka hä­nen to­ru­mi­ses­taan jou­tuu kär­si­mään. Kap­pa­lees­sa Lagst­röm ja soit­ta­jat ve­tä­vät vä­hän tiu­kem­min pari osi­o­ta. Mu­ka­na on myös poh­dis­ke­lua, kun mie­ti­tään, on­ko hän sit­ten­kin kun­non mies, jon­ka käy­tös­tä mää­rit­tää joku van­ha kau­na tai pe­ri­mä. Työ­maan ku­si­pää on so­pi­van tiuk­ka­sä­vyi­nen re­vi­tys, jos­sa ir­ro­tel­laan so­pi­vas­ti.

Akus­ti­sel­la ki­ta­ral­la ja rau­hai­sal­la lau­lul­la al­ka­va Vain muis­to jää elä­mään -pää­tös­kap­pa­le on erit­täin kau­nis ja myös kos­ket­ta­va. Se ker­too muun mu­as­sa kai­puus­ta, kun ni­men mu­kai­ses­ti vain muis­to on jää­nyt toi­ses­ta elä­mään. Kau­nis lo­pe­tus le­vyl­le.