Rakentaminen ollut vähäistä Kauhajoella
Etelä-Pohjanmaan Osuuspankki paransi tulostaan
Kaksitoista kuvaa jatkosarjan viimeisestä ottelusta
Ylioppilaskirjoituksiin osallistuu 46 abia
Pääkirjoitus: Rakennusala on talouden kuumemittari
Traktori lähti käsistä Rahikkatiellä - kurikkalaiset tulivat apuun
Tukkirekka ratsattiin Harjankylässä
Kauhajoella on pelattu 14 Loton päävoittoa
Lauhan susilauma saatiin poistettua
Harju-Heikkilän perhe lomailee Dubaissa epätietoisuudessa
Maalaisjärjellä ei ymmärrä
Kelan Kauhajoen toimisto on tyhjentänyt omat toimitilansa ja siirtänyt kaksi työntekijää Logistiaan vuokratiloihin.
Loput tekevät töitä kotonaan tai käyvät silloin tällöin Seinäjoen toimipisteellä. Tämä on osa Kelan säästötoimia, kerrottiin toimittajalle. Tuleeko siinä säästöä, jos omista tiloista mennään vuokralle, mutta omista tiloista pitää kuitenkin maksaa ylläpitokustannuksia?
Kelan sivuilla ohjeistetaan, miten toimipisteille voi saada yhteyden. Niihinhän ei voi soittaa, vaan puhelinpalvelu on valtakunnallinen. Sinne jätetään soittopyyntö. Jotta takaisinsoiton saisi nopeammin, tulee tunnistautua OmaKelaan. Päivittäin tietokonetta käyttävällekin ohjeistus tuntuu monimutkaiselta. Tulee vaikutelma, että olisi parasta, ettei kukaan ottaisi yhteyttä. Onko tavoitteena, että Kela säästää siinä, että kaikki tukia tarvitsevat eivät osaa käyttää nettisysteemiä, jotta pääsisivät asioimaan Kelassa?
Päivi Lahti-Kuusisto