Ilmari Lii­mak­ka opit­tiin nuo­ruus­vuo­si­naan tun­te­maan no­peis­ta ja­lois­taan, hän lu­keu­tui 1960-lu­vul­la pii­rin lu­paa­vim­piin pi­ka­juok­si­joi­hin.

Ai­kui­si­äl­lä po­lii­si­mie­hen as­ke­leet joh­ti­vat Kau­ha­jo­el­le Kari Hie­ta­har­jun val­men­nuk­seen. Ur­hei­lu­kär­pä­nen oli pu­rais­sut Il­ma­ri Lii­mak­kaa sii­nä mää­rin, et­tä myös ur­hei­lu­seu­ran ja­os­to- ja jär­jes­tö­työ al­koi­vat kiin­nos­taa ja seu­rauk­se­na oli va­lin­ta Kar­hun ylei­sur­hei­lu­ja­os­toon.

Len­to- ja pe­sä­pal­lo oli­vat saa­neet sit­tem­min si­jan­sa Lii­ma­kan sy­dä­mes­sä, kun omat lap­set ja Mar­jat­ta-vai­mo­kin puur­si­vat näi­den pal­loi­lu­la­jien pa­ris­sa. Lii­mak­ka oli 1980-lu­vul­la jä­sen mo­lem­pien mai­nit­tu­jen la­jien ja­os­tois­sa ja hä­nen per­heen­sä ni­met­tiin pe­sä­pal­lo­per­heek­si.

Haas­teel­li­nen jak­so

Po­lii­si­mies ”kiin­ni­tet­tiin” 1986 Kar­hun hal­li­tuk­seen; en­sin va­ra­jä­se­nek­si, mut­ta jo seu­raa­va­na vuon­na hän is­tui hal­li­tuk­sen var­si­nai­se­na jä­se­ne­nä ja vuo­si­na 1989-92 sekä 1999-2002 va­ra­pu­heen­joh­ta­ja­na.

Kar­hun pu­heen­joh­ta­jak­si Lii­mak­ka va­lit­tiin 1993 ja hä­nen kau­ten­sa kes­ti ai­na vuo­teen 1998 saak­ka, kun suur­seu­ra luot­sat­tiin kui­vil­le ta­lous­vai­keuk­sis­ta. Nuo toi­min­ta­vuo­det muo­dos­ta­vat ken­ties haas­teel­li­sim­man jak­son Kar­hun sa­ta­vuo­ti­ses­sa his­to­ri­as­sa. Pu­heen­joh­ta­ja­kan­di­daat­te­ja ei lii­em­min ol­lut; paik­ka­kun­nal­la käy­tiin vilk­kai­ta kes­kus­te­lu­ja mai­neik­kaan ur­hei­lu­seu­ran ”kuo­lon­ko­ri­nas­ta” ja lak­kaut­ta­mi­su­has­ta. To­sin vek­se­li­ve­to oli jo vuo­si­kau­det tul­lut tu­tuk­si hal­li­tuk­sen jä­se­nil­le, jot­ka hen­ki­lö­koh­tai­sil­la ni­mil­lään oli­vat ta­kuu­mie­hi­nä.

Ta­lous oli ra­vis­tel­lut Kar­hun joh­toa pit­kään; muu­ta­mien ja­os­to­jen me­not oli­vat ka­ran­neet kä­sis­tä, mark­ki­noi­den tuot­to oli ro­mah­ta­nut ja Ka­si­non­kin tu­los kiep­sah­ta­nut mii­nuk­sel­le. Pää­seu­ra jou­tui kan­ta­maan vas­tuun ja­os­to­jen me­nois­ta. Ja­os­toil­le oli to­tut­tu ja­ka­maan avoi­mes­ti va­ro­ja toi­min­to­jen­sa pyö­rit­tä­mi­seen. Jo en­nen Lii­ma­kan pu­heen­joh­ta­ja­kaut­ta ta­lous­vas­tuu siir­ret­tiin ja­os­toil­le, joil­le tuli omat ti­lit sekä vas­tuu­hen­ki­löt. Muu­tok­sis­ta huo­li­mat­ta tal­vet jou­dut­tiin elä­mään ve­lak­si, tu­lon­läh­teet kun oli­vat ka­don­neet.

Kun­nan sil­loi­sil­la avus­tuk­sil­la ky­et­tiin vain vai­voin hoi­ta­maan lai­no­jen vuo­sit­tai­set ko­rot. Jo ai­em­min seu­ra oli yrit­tä­nyt saa­da kun­nan ta­kui­ta lai­noil­leen, sii­nä kui­ten­kaan on­nis­tu­mat­ta. Toi­min­nan­joh­ta­ja ja toi­mis­to­sih­tee­ri vuo­rot­te­li­vat kol­mi­päi­väis­tä työ­viik­koa.

Neu­vot­te­lu­ja eri ta­ho­jen kans­sa

Pu­heen­joh­ta­jan roo­li ko­ros­tui ja hi­ki­kar­pa­lot suu­re­ni­vat ot­sal­la, kun hän jou­tui soit­te­le­maan ja käy­mään neu­vot­te­lu­ja eri ta­ho­jen kans­sa. Lai­no­jen ly­hen­nyk­set, avus­tus­ten ha­ke­mi­nen, os­to­vel­ko­jen lyk­käyk­set sekä vek­se­lien muut­ta­mi­set mah­dol­li­sik­si lai­noik­si oli­vat lä­hes jo­ka­päi­väi­siä toi­min­to­ja. Lu­kui­sat käyn­nit pan­keis­sa, kun­nas­sa ja yri­tyk­sis­sä kuu­lui­vat stres­saa­vi­na ja ”mie­len­kiin­toi­si­na” toi­mi­na pu­heen­joh­ta­jan ru­tii­ni­teh­tä­viin.

Oman avun tar­jo­si mo­nil­le ta­hoil­le tun­te­ma­ton Kau­ha­jo­en Avus­tus- ja va­lis­tus­sää­tiö, joka vas­ta­si myön­tei­ses­ti pu­heen­joh­ta­jan laa­ti­maan ha­ke­muk­seen. Ai­e­so­pi­mus Ur­hei­lu­ta­lon kiin­teis­töyh­ti­ön pe­rus­ta­mi­sek­si 200 000 mar­kan osa­ke­pää­o­mal­la ka­riu­tui. Ur­hei­lu­ta­lon läm­mi­tys nie­li öl­jyä ja va­ro­ja. Yl­lä­pi­dos­ta ja öl­jy­jen lit­ra­mää­ris­tä sekä mak­su­eh­dois­ta piti niis­tä­kin käy­dä lu­kui­sat pu­he­lin­kes­kus­te­lut. Haas­te­mie­het tuli pi­tää loi­tol­la ja oi­keu­den­käyn­te­jä oli väl­tet­tä­vä. Työ oli mo­nes­ti vas­ten­mie­lis­tä, mut­ta hom­mat oli hoi­det­ta­va. Noil­le vuo­sil­le ajoit­tu­vat bin­gon lo­pet­ta­mi­nen, toi­min­nan­joh­ta­jan ir­ti­sa­no­mi­nen, Avii­si-leh­den lak­kaut­ta­mi­nen, Bot­nia bin­go­lo­ton ko­kei­lu ja lu­kui­sat muut ko­kei­lut. ”Pih­ka­ta­pin pie­rai­su” Ström­ber­gin hal­leil­la veti kyl­lä vä­keä mut­ta tuot­ti sil­ti tap­pi­o­ta.

Kun­taa oli jo ai­em­min pyy­det­ty ta­kaa­maan ur­hei­lu­seu­ran lai­no­ja, mut­ta näi­hin pyyn­töi­hin kun­nas­sa suh­tau­dut­tiin kiel­tei­ses­ti. Kun­nal­ta sen­tään ir­to­si 1993 pari sa­taa tu­hat­ta mark­kaa lai­no­jen ly­hen­nyk­seen ja muu­ta­kin tu­kea seu­ran toi­min­nal­le. Kar­hul­la oli myös omai­suut­ta, jota jou­dut­tiin re­a­li­soi­maan ja myös kir­jan­pi­to­ar­von nos­toil­la py­rit­tiin ko­hen­ta­maan ta­lout­ta.

Kar­hun joh­to oli to­del­li­ses­sa um­pi­ku­jas­sa, vaik­ka­kin ur­hei­lul­li­set me­rii­tit kas­voi­vat ja ja­os­to­jen toi­met al­koi­vat suun­tau­tua plus­sa­voit­toi­sik­si. Hal­li­tuk­sen ko­kouk­sis­sa ur­hei­lul­li­set pu­heen­vuo­rot oli­vat edel­leen vä­häi­siä, kun ta­lous ja sii­hen liit­ty­vät asi­at eri muo­dois­saan vä­rit­ti­vät ti­lai­suuk­sia. Ide­oi­ta ra­ken­nel­tiin, mut­ta niis­tä ei löy­det­ty riit­tä­viä apu­ja ta­lou­den ta­sa­pai­not­ta­mi­sek­si. Seu­ran ta­lous oli pu­hee­na usei­den ur­hei­lu­hen­kis­ten ih­mis­ten ko­ti­o­lois­sa­kin.

Vek­se­lit oli muu­tet­tu lai­noik­si hal­li­tus­ten jä­sen­ten hen­ki­lö­koh­tai­sil­la ta­kauk­sil­la. Hal­li­tuk­sen jä­sen­ten koh­dal­la oli har­mil­lis­ta se, et­tä ko­ti­o­lois­sa toi­nen avi­o­puo­li­so ei vält­tä­mät­tä ol­lut tie­toi­nen yh­tei­sen ko­din siir­ty­mi­ses­tä ur­hei­lu­seu­ran lai­nan va­kuu­dek­si.

Noi­hin vuo­siin ajoit­tuu us­ko­mat­to­man pal­jon asi­oi­ta ja pää­tök­siä, jois­ta ur­hei­lul­li­nen jäl­ki­pol­vi voi us­kot­ta­vas­ti­kin kiit­tää edel­tä­ji­ään.

Kar­hun ja kun­nan yh­teis­työ

Kar­hun ja kun­nan mit­ta­va yh­teis­työ ja yh­teen­kuu­lu­vai­suus ovat kan­ta­neet he­del­mää. Kun­ta on luo­nut ur­hei­lun, lii­kun­nan ja kun­toi­lun edel­lyt­tä­mät ja tar­vit­se­mat suo­ri­tus­pai­kat ja lii­kun­ta­ti­lat. Kar­hu puo­les­taan on vas­tan­nut ur­hei­lul­li­ses­ta kas­va­tuk­ses­ta ja val­men­nuk­ses­ta.

Lii­mak­ka ei kos­kaan unoh­da kun­nan­joh­ta­ja Jou­ko Vir­ta­sen loh­dut­ta­via sa­no­ja pa­him­pien kon­kurs­si­pu­hei­den ai­kaan 1990-lu­vun puo­li­vä­lis­sä. Kun­ta ja Kar­hu ovat teh­neet ja te­ke­vät tu­le­vai­suu­des­sa­kin mit­ta­vaa yh­teis­työ­tä. Tämä yh­teis­työ ei tule päät­ty­mään. Kar­hun ur­hei­lul­li­nen toi­min­ta ei lopu, ei­kä seu­raa pääs­te­tä kon­kurs­siin. En­nen kuin mi­nun kun­nan­joh­ta­juu­te­ni ja si­nun pu­heen­joh­ta­ja­kau­te­si päät­ty­vät lai­te­taan asi­at rei­laan, ker­too Lii­mak­ka Vir­ta­sen lu­van­neen.

Rat­kai­se­va ta­lou­del­li­nen kään­ne Kar­hus­sa ta­pah­tui elo­kuus­sa 1997 kun­nan myön­net­tyä kym­me­nen vuo­den ko­rot­to­man puo­len­tois­ta mil­joo­nan mar­kan lai­nan. Ke­sä­tans­si­paik­ka Ka­si­non kä­vi­jä­mää­rät ovat hei­lah­del­leet hy­vin­kin mer­kit­tä­väs­ti ja myös­kin Ka­si­no on pu­hut­ta­nut seu­ran päät­tä­jiä.

Kar­hun hal­li­tuk­ses­sa edel­leen is­tu­va ja tal­vi­kau­det Flo­ri­das­sa vai­kut­ta­va Lii­mak­ka us­koo am­ma­til­li­sel­la nä­ke­myk­sel­lään­kin ol­leen oman vai­ku­tuk­sen­sa Kar­hun asi­oi­den hoi­dos­sa. Hän ei muis­te­le pu­heen­joh­ta­ja­vuo­si­aan pa­hal­la, vaan mie­luum­min­kin vä­rik­käi­nä elä­män­ko­ke­muk­si­na, jot­ka ovat an­ta­neet hä­nel­le pal­jon.

Ta­lous­nä­ky­mät Kar­hus­sa osoit­ta­vat Lii­ma­kan vii­mei­sen pu­heen­joh­ta­ja­vuo­sien va­los­sa suo­tui­saa ke­hi­tys­tä. Yli­kons­taa­pe­li Lii­ma­kal­le on myön­net­ty elä­män­sä var­rel­la mo­nia an­si­o­merk­ke­jä, -mi­ta­le­ja ja huo­mi­o­no­soi­tuk­sia. Näis­tä mai­nit­ta­vim­mat ovat vir­ka-an­si­o­merk­ki ja Suo­men Val­koi­sen Ruu­sun Ri­ta­ri­kun­nan en­sim­mäi­sen luo­kan mi­ta­li kul­ta­ris­tein sekä SLU:n kul­tai­nen an­si­o­merk­ki.

Aut­ta­ja ja neu­vo­ja

It­se muis­tan Il­ma­rin isäl­li­se­nä joh­ta­ja­na, joka oli ai­na aut­ta­mas­sa ja neu­vo­mas­sa. Yh­teis­työm­me oli sau­ma­ton­ta. Flo­ri­dan mat­koil­ta tuli ai­na pos­ti­kort­ti sekä tu­li­ai­set. Hän näyt­ti po­jil­le­ni, mil­lai­nen paik­ka Kau­ha­jo­en put­ka on, et­tä sin­ne ei kan­na­ta pää­tyä. Il­ma­ri myös ”opet­ti”, et­tä jos lait­taa sor­men­sa ve­si­la­siin ja jos ve­teen jää rei­kä olet kor­vaa­ma­ton. El­lei rei­kää jää, mei­dät voi­daan kor­va­ta, niin­hän meil­le kai­kil­le ai­ka­naan käy.

Il­ma­ri sai­ras­tui va­ka­vas­ti Flo­ri­dan mat­kal­laan mar­ras­kuus­sa 2015, työ Kar­hus­sa kat­ke­si sii­hen.

Il­ma­ria läm­möl­lä muis­ta­en,

Mer­ja Tuo­mi­nen

Muis­to­kir­joi­tuk­sen läh­tee­nä on käy­tet­ty Ris­to Laak­son Kau­ha­jo­en Kar­hun 100-vuo­tis­his­to­riik­kiin te­ke­mää Il­ma­ri Lii­ma­kan haas­tat­te­lua.