Kauhajoen Kunnallislehdellä on ollut yhdeksän päätoimittajaa
Andre Gustavson palaa oranssipaitoihin
Kauhajoki-lehti on yrittäjille ja yhdistyksille tärkeä
Kuusi ehdolla EPOP:n edustajistoon
Esa Mäki-Turja siirtää yrityksensä Töysästä Hangaskylään
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Koira kävi ihmisen kimppuun Kauhajoen keskustassa
Traktori ja auto yhteen Puistotien ja Sööpärintien risteyksessä
Pyöräilijä jäi auton alle keskustassa
Vuoden yrittäjä ja Vuoden nuori yrittäjä -palkinnot jaettiin
Tilaisuuksien osallistujamääriä rajoitetaan, kauppojen ei
Päivi Lahti-Kuusisto, teksti
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (AVI) antoi tiistaina iltapäivällä uudet kokoontumisrajoitukset. Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin kuntien alueella voidaan keskiviikosta lähtien järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu enintään 20 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 21.9.2020 antamaa ohjetta noudattaen. Määräys on voimassa 21. joulukuuta asti.
Raju päätös
AVI:n ylijohtaja Marko Pukkinen sanoo, että päätös on raju, mutta välttämätön.
– Tarkoitus on saada koronan leviäminen tyrehtymään alueellamme. Jos kolmen viikon ajan noudatamme rajoituksia, voimme saada tilanteen hallintaan. Muuten voi käydä niin, että joulupukki ei pääse tulemaan meille.
Pukkisen mukaan rajoitukset eivät koske kauppakeskuksia.
– Niissä on useita kauppoja saman katon alla, mutta ne eivät ole järjestettyjä tilaisuuksia. Jos kauppakeskuksessa järjestetään jokin konsertti, sitä koskevat osallistujamäärärajoitukset. Ravintolan järjestämiä tansseja rajoitukset koskevat myös, sen sijaan tanssiseuran normaaleja harjoituksia ei. Kunnallista päätöksentekoa rajoitukset eivät kosketa.
Rekiaro tyytyväinen
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ylilääkäri Matti Rekiaro on tyytyväinen AVI:n päätökseen.
– Perjantainen oli suositus, mutta nyt on määräys. Tämä oli tervetullut, sillä tarvitaan järeämpiä keinoja.
Rekiaron mukaan AVI ei pysty määräämään kauppakeskusten henkilömääriä; siihen tarvittaisiin poikkeuslain käyttöönotto. Hän myöntää, että tilojen ja henkilömäärien määrittely on hiukan sekavaa.
– Pitäisi olla luettelo kaikista tiloista, jotka katsotaan julkisiksi. Tällainen listaus on tehty Pirkanmaalla ja se olisi hyvä tehdä meilläkin.
Etelä-Pohjanmaan Nyrkki-ryhmä kokoontuu keskiviikkona klo 13. Sinne on kutsuttu myös kuntajohtajat.
Etelä-Pohjanmaan lisäksi määräys koskee Keski-Pohjanmaan (pl. Reisjärvi), Vaasan ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirejä.
Kauhajoen Kunnallislehdellä on ollut yhdeksän päätoimittajaa
Andre Gustavson palaa oranssipaitoihin
Kauhajoki-lehti on yrittäjille ja yhdistyksille tärkeä
Kuusi ehdolla EPOP:n edustajistoon
Esa Mäki-Turja siirtää yrityksensä Töysästä Hangaskylään
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Koira kävi ihmisen kimppuun Kauhajoen keskustassa
Traktori ja auto yhteen Puistotien ja Sööpärintien risteyksessä
Pyöräilijä jäi auton alle keskustassa
Vuoden yrittäjä ja Vuoden nuori yrittäjä -palkinnot jaettiin