Joulunavaus veti väkeä matkiksen markille
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Kauhajoella on lukuisia joulukonsertteja
Sotainvalidien Kauhajoen osasto juhlisti 85 toimintavuottaan
Katkottu puu
Susi kiersi miestä ja koiraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Vuoden yrittäjä ja Vuoden nuori yrittäjä -palkinnot jaettiin
Timo Kalliomäki johtajaksi kotiseudun pankkiin
Tuomas Koivuniemi, teksti ja kuva
Kauhajokelainen agronomi Timo Kalliomäki (43) aloittaa ensi vuoden alussa paikallisosuuspankkiryhmään (POP-ryhmä) kuuluvan Suupohjan Osuuspankin toimitusjohtajana, kun tehtävän nykyinen hoitaja Hannu Tuominiemi jää eläkkeelle.
Kalliomäki aloittaa perehtymisen pestiinsä ensi maanantaina - ”toimitusjohtaja-harjoittelijana”.
Pankki- ja rahamaailmasta mies on ansainnut elantonsa jo lähes seitsemäntoista vuoden ajan. Nyt alkavaa paikallispankkipestiä ennen hän ehti toimia vuodesta 2002 lähtien Nordean palveluksessa muun muassa Kauhajoella konttorinjohtajana ja Etelä-Pohjanmaan yrityspankin johtajana sekä ryhmän valtakunnallisena maatalouspuolen johtajana.
Paikallisuus nousussa
Timo ja hänen eläinlääkärivaimonsa Taina ovat opiskelleet Helsingin yliopistossa. Kauhajoelle he muuttivat seitsemäntoista vuotta sitten. Pankkitöiden ohella isäntä on viljellyt Isojoella sijaitsevan kotitilansa maita siitä lähtien.
– Nordea oli hyvä työnantaja, sillä vuosien saatossa vastuut lisääntyivät, tehtävät kasvoivat ja veivät muualle Suomeenkin. Minulla on ollut aina lukkarinrakkaus kotiseutua kohtaan, joten kun tilaisuus Suupohjasta avautui, siihen oli helppo tarttua. Se on myös lasten ja perheen kannalta hyvä ratkaisu, isojokelaissyntyinen kahden lapsen isä toteaa.
Digitalisaatio ja muuttoliike haastavat
Suupohjan Osuuspankki (SOP) on kooltaan POP-ryhmän suurin pankki. Kalliomäen mukaan paikallisuus on trendinä nousussa. Ihmiset arvostavat sitä, että pankki ja sen väki on lähellä. Digitalisaatio, muuttoliike ja väestön ikääntyminen haastavat pankkejakin.
– SOP on aidosti sen kokoinen pankki, että sillä on tulevaisuutta niin omassa ryhmässään kuin pankkimaailman muutosten tuulissa. POP-ryhmän sisällä on pohdittava yhteistyön tiivistämistä entisestään esimerkiksi niin, että ryhmän jäsenpankeilla on yhteisiä asiantuntijoita esimerkiksi maatalous- tai taloyhtiörahoituksen osalta.
Timo Kalliomäen haastattelu on kokonaisuudessaan luettavissa 22.8.2019 ilmestyneestä Kauhajoki-lehdestä!
Joulunavaus veti väkeä matkiksen markille
Kolmen auton kolari Aronkylässä
Kauhajoella on lukuisia joulukonsertteja
Sotainvalidien Kauhajoen osasto juhlisti 85 toimintavuottaan
Katkottu puu
Susi kiersi miestä ja koiraa
Raju ulosajo aamuyöstä Aronkylässä
Koira hyökkäsi lapsen kimppuun - omistajaa epäillään rikoksista
Aronkylän mopomiitissä törmäillyttä epäillään kolmesta rikoksesta
Vuoden yrittäjä ja Vuoden nuori yrittäjä -palkinnot jaettiin