Ju­han­nus­ra­vit Sei­nä­jo­el­la 1976 vii­si­kym­men­tä vuot­ta sit­ten. Sii­tä se kaik­ki al­koi. Olim­me pa­ria vuot­ta ai­em­min muut­ta­neet Kau­ha­jo­el­ta Sei­nä­jo­el­le, jos­sa kui­ten­kin vie­rail­tiin tä­män täs­tä.

Sat­tu­man kau­pal­la isä ta­pa­si en­ti­sen ar­mei­ja­ka­ve­rin­sa ra­veis­sa ja jut­tua riit­ti. Aar­ne Mä­ki­nen ja käy­tän­nös­sä koko hä­nen su­kun­sa oli­vat muut­ta­neet Kau­ha­jo­el­ta Ka­na­daan muu­ta­maa vuot­ta ai­kai­sem­min suu­rel­la po­ru­kal­la, ja uu­dek­si ko­ti­kau­pun­gik­si oli va­li­koi­tu­nut Thun­der Bay On­ta­ri­os­sa, Su­pe­ri­or-jär­ven luo­teis­ran­nal­la ole­va uu­si kau­pun­ki.

Kau­pun­ki oli sii­nä mie­les­sä uu­si, et­tä se oli syn­ty­nyt Port Art­hu­rin ja Fort Wil­li­a­min yh­dis­ty­es­sä tam­mi­kuun en­sim­mäi­se­nä 1970 — päi­vä­nä jon­ka tie­to­tek­nii­kan ih­mi­set tun­te­vat Unix-epook­ki­na. Kat­so­taan mitä ta­pah­tuu vuon­na 2038. Heh.

Thun­der Ba­y­tä on luon­neh­dit­tu vuo­sien saa­tos­sa suu­rim­mak­si suo­ma­lais­kes­kit­ty­mäk­si Suo­men ul­ko­puo­lel­la, ja sitä se var­maan sata vuot­ta sit­ten oli­kin. Ny­ky­ään suo­mea kuu­lee hy­vin har­voin kau­pun­gil­la ja suo­ma­lai­suus on su­lau­tu­nut hy­vin pit­käl­le val­ta­vä­es­töön. Täs­tä huo­li­mat­ta suo­ma­lai­suus ja suo­ma­lai­set su­ku­juu­ret ovat ylei­ses­ti suu­ri yl­pey­de­nai­he jota ar­vos­te­taan. His­to­ri­an juu­ret ovat sy­vät ja kat­ta­vat.

Elet­tiin olym­pi­a­vuot­ta 1976 ja vie­lä hy­vin ana­lo­gis­ta ai­kaa. Suo­mi ja koko maa­il­ma oli ihan eri­lai­nen kuin se on tä­nään. Pa­pe­ril­le pai­ne­tut leh­det, ra­dio ja te­le­vi­sio oli­vat viih­teen ja vies­tin­nän kul­ma­ki­vet. Ur­hei­lu­hul­lu Suo­mi me­nes­tyi maa­il­mas­sa, jos­sa la­jien val­ta­va kir­jo ei ol­lut vie­lä ny­kyi­sen kal­tai­nen. Olym­pi­a­kul­taa tuli Kau­ha­jo­en naa­pu­ri­pi­tä­jiin Iso­jo­el­le ja Ku­rik­kaan ja vie­lä ho­pe­aa Sii­kai­siin.

Suu­ret ur­hei­lu­ta­pah­tu­mat sä­väyt­ti­vät ja yh­dis­ti­vät kan­saa eri ta­val­la kuin ny­ky­ään. Koko maa kat­soi sa­mo­ja la­je­ja sa­maan ai­kaan. Nyt jo­kai­sel­la on oma al­go­rit­min­sä ja oma ki­sa­kup­lan­sa ja usei­ta eri la­jia ja ta­pah­tu­mia strii­ma­taan sa­ma­nai­kai­ses­ti - jos ur­hei­lu edes kiin­nos­taa.

Mi­nun muis­to­ni ja nä­kö­kul­ma­ni tuol­ta ajal­ta ovat tie­ten­kin pik­ku­po­jan vink­ke­lis­tä.

Isä­ni läh­ti vas­ta­vie­rai­lul­le Mä­kis­ten luo Thun­der Ba­y­hin tuo­na olym­pi­a­ke­sä­nä. Tu­li­ai­si­na hän toi Ka­na­das­ta mi­nul­le ja pik­ku­vel­jel­le­ni Ra­mil­le Ra­dio Shac­kin wal­kie tal­kie -ra­di­o­pu­he­li­met. Ne oli­vat sii­hen ai­kaan us­ko­mat­to­man hie­not veh­keet.

Sil­loin ei ol­lut What­sAp­pia. Ei kän­ny­köi­tä, in­ter­ne­tiä ei­kä vie­lä vi­de­o­nau­hu­rei­ta­kaan. Meil­lä oli kak­si ra­di­o­pu­he­lin­ta, te­les­koop­pi­an­ten­nit ja oh­je, joka kuu­los­ti lä­hes ava­ruus­len­non kä­si­kir­jal­ta: ”Jos kuu­luu ko­hi­naa, pai­na an­ten­nia vä­hän si­vul­le…. Ja nii­tä ei mis­sään ni­mes­sä saa käyt­tää lii­an lä­hel­lä toi­si­aan”. Kän­ny­köi­den edel­tä­jät, au­to­pu­he­li­met te­ki­vät tu­lo­aan, ja isä­kin hank­ki sem­moi­sen. Tek­no­lo­gi­a­na oli ana­lo­gi­nen ARP, joka sii­hen ai­kaan oli alan­sa huip­pua, myö­hem­män NMT edel­tä­jä. Isot ja pai­na­vat kiin­te­ät lait­teet au­tos­sa, ja käyt­tä­jiä hin­tan­sa vuok­si ra­joi­te­tus­ti. Pu­he­lut ti­lat­tiin kes­kuk­sen kaut­ta. Muis­tan vie­lä isän nu­me­ron, 64444, eli ”6 ja nel­jä ne­los­ta”.

50 vuot­ta sit­ten kesä oli huo­le­ton­ta ai­kaa pik­ku­po­jil­la. Os­tet­tiin lä­hi­ki­os­kis­ta ir­to­kark­ke­ja ja pyö­räil­tiin ym­pä­riin­sä. Ana­lo­gi­se­na hie­nou­te­na pyö­räs­sä oli no­peus- ja mat­ka­mit­ta­ri. Sii­tä seu­rat­tiin tar­kas­ti huip­pu­no­peuk­sia joi­ta saa­vu­tet­tiin. Sei­nä­jo­el­la uu­del­ta sai­raa­lan­mä­el­tä tai Joup­pi­lan­vuo­rel­ta tuli ko­vim­mat vauh­dit. Muu­ten, kun ta­sai­sel­la Ete­lä-Poh­jan­maal­la ol­tiin, niin vas­tuu vauh­dis­ta siir­tyi pol­ki­jal­le.

Ke­säl­lä 1976 mei­dän leik­ki­kent­tä­näm­me oli ih­ka ai­to to­del­li­nen maa­il­ma, ei vir­tu­aa­li­nen sel­lai­nen. Se avau­tui meil­le ul­ko-oven ta­ka­na, ja sii­nä lii­kut­tiin useim­mi­ten ana­lo­gi­ses­ti pyö­rää pol­ke­mal­la. Men­tiin ka­ve­rei­den luo, ja et­sit­tiin jän­nit­tä­viä paik­ko­ja. Ra­joit­tei­na oli et­tä piti tul­la syö­mään ja sit­ten ko­tiin en­nen pi­me­ää. Ke­säl­lä se oli tie­tys­ti hie­man tul­kin­nan­va­rais­ta. Kak­si­ka­na­vai­ses­ta te­le­vi­si­os­ta al­koi­vat lä­he­tyk­set yleen­sä kuu­den mais­sa il­lal­la, ja joi­na­kin päi­vi­nä oh­jel­mat jot­ka oli pak­ko näh­dä, toi­vat mei­dät vii­meis­tään ta­kai­sin si­säl­le. Pu­hut­tiin kuin­ka te­le­vi­si­o­ta kat­so­taan lii­kaa.

Tuo­hon ai­kaan, en­nen Goog­lea ja äly­pu­he­li­mia, vä­lil­lä oli jos­kus oi­ke­as­ti tyl­sää, ja juu­ri sil­loin syn­tyi­vät par­haat ide­at. Här­nät­tiin naa­pu­rin ”no­ki­vaa­ria”, tais­tel­tiin ki­vi­so­tia naa­pu­rus­ton mui­den las­ten kans­sa. Ei muis­taak­se­ni men­nyt kuin yk­si ik­ku­na rik­ki. Lei­kit­tiin ”lii­ken­net­tä” pol­ku­pyö­ril­lä, teh­tiin pa­pe­ris­ta leik­ki ra­haa. Meil­lä oli ”huol­to­a­se­ma” jo­hon tul­tiin ”tank­kaa­maan” pyö­riä. Pa­ka­ris­sa oli ”pank­ki” ja pank­kia hoi­ti Sir­pa, Ju­ha­nin iso-sis­ko. Lu­et­tiin ja teh­tiin vaih­to­kaup­po­ja sar­ja­ku­vil­la. Pau­ku­tel­tiin kii­na­rei­ta, raap­pa­rei­ta ja pa­pat­te­ja. Eh­kä vuo­det kul­taa­vat muis­tot, mut­ta var­si­nais­ta pa­han­te­koa, ai­na­kaan ta­hal­lis­ta sel­lais­ta, ei meil­lä har­ras­tet­tu, no­ki­vaa­rin här­nää­mis­tä lu­kuu­not­ta­mat­ta joka se­kin tai­si ol­la ker­ta­luon­toi­nen jut­tu.

Se al­ku joh­ti sit­ten Ka­na­da-kuu­mee­seen. Ka­ve­ri­ni An­tin ja Ve­kan per­heet ra­ken­si­vat ja muut­ti­vat Sa­ha­lan­ka­dul­ta. Ka­na­da-kuu­me laan­tui het­ken, mut­ta tuli ta­kai­sin. Lo­pul­ta ke­vääl­lä 1980 oi­ke­as­ti muu­tet­tiin. Olin käy­nyt kir­jas­tos­sa sitä en­nen tut­ki­mas­sa, et­tä mikä se sel­lai­nen Thun­der Bay oi­kein on­kaan, kun ko­din Fo­kus-tie­to­sa­na­kir­ja­sar­jas­ta, ai­kan­sa koti-goog­les­ta, ei pal­jon­kaan löy­ty­nyt. On­nek­si eng­lan­nin al­kei­ta oli tul­lut kou­lus­sa jo kol­man­nel­ta luo­kal­ta läh­tien ja kuu­des­luok­ka­lai­se­na läh­ties­sä­ni koh­ti uut­ta ja käy­tän­nös­sä tun­te­ma­ton­ta oli hal­lus­sa ai­na­kin joi­ta­kin sa­no­ja. Yh­des­tä olym­pi­a­ke­säs­tä al­koi mat­ka, joka vei lo­pul­ta toi­sel­le puo­lel­le maa­il­maa.

Ke­säi­set ter­vei­set

Pin­nan Pa­sil­ta Ka­na­das­ta